Lestijärven tuulipuiston voimalakuljetukset päättyivät – voimaloista pystyssä jo kaksi kolmasosaa
Lestijärven voimalakuljetukset saatiin päätökseen huhtikuun puolivälissä. Tuulipuistoon rakentuu yhteensä 69 voimalaa, joista 45 on pystytetty täyskorkeuteen. Myös voimaloiden käyttöönottotyöt ovat käynnissä.
Kaikkiaan kuljetettavia osia kertyi noin 1 100 kappaletta. Niihin kuului muun muassa 470 torniosaa, reilut 200 siipeä ja 345 muuta voimalaosaa kuten konehuoneita ja roottorin napoja. Osat tuotiin Lestijärvelle Kokkolan satamasta. Kuljetukset kestivät vajaan vuoden.
”Kuljetusten valmistuminen on yksi tärkeä etappi hankkeen etenemisessä, ja kun kyseessä on Lestijärven kokoinen hanke, on kuljetusurakan päättyminen erityisen hieno asia. Tästä on hyvä jatkaa rakennustöitä ja voimaloiden pystytyksiä”, kertoo työmaapäällikkö Mathias Smeds OX2 Finlandilta.
Tuulivoimaloiden pystytykset alkoivat Lestijärvellä viime vuoden kesäkuussa. Tavoitteena on, että kaikki 69 voimalaa olisivat pystytettynä kesäkuun 2025 aikana.
”Voimalaosia nostetaan paikoilleen tällä hetkellä kolmen päänosturin voimin. Tuulipuiston hankealueista pystytykset ovat edenneet pisimmälle Kosolankankaalla, jossa kaikki voimalat on jo pystytetty. Toisiksi pisimmällä pystytykset ovat Hittisennevalla. Iso-Kortenevan alue tulee hieman perässä”, Smeds avaa.
”Tuuliolosuhteet vaikuttavat pystytysten etenemisvauhtiin, sillä liian kovalla tuulella nostotöitä ei voida tehdä”, Smeds jatkaa.
Pystytysten kanssa samanaikaisesti on aina viime vuoden lopulta saakka tehty voimaloiden käyttöönottotöitä. Käyttöönottovaiheen lopussa jokainen voimala käy läpi testausjakson, jolla varmistetaan voimalan ja sen järjestelmien toimivuus.
Lestijärven tuulipuiston on tarkoitus valmistua vuoden 2025 aikana. Tuulipuiston vuosittainen energiantuotanto tulee olemaan yli 1,3 terawattituntia. Sen omistaa Kymppivoiman, Oulun Energian ja Kuopion Energian muodostama konsortio. OX2 jää vastaamaan tuulipuiston teknisestä ja taloudellisesta hallinnoinnista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mathias Smeds, työmaapäällikkö, OX2 Finland, +358 50 557 5252, mathias.smeds@ox2.com
OX2 kehittää, rakentaa, hallinnoi ja omistaa uusiutuvan energian tuotantoa sekä myy uusiutuvan energian ratkaisuja. OX2 on uusiutuvan energian edelläkävijä ja yksi Euroopan johtavista tuulivoiman toteuttajista. Se toimii yhdeksässä maassa Euroopassa: Ruotsissa, Suomessa, Virossa, Liettuassa, Puolassa, Romaniassa, Espanjassa, Italiassa ja Kreikassa sekä vuodesta 2023 lähtien myös Australiassa. Suomessa OX2 on toiminut vuodesta 2012 alkaen ja työllistää noin 100 henkilöä. OX2:n hankekehityssalkkuun Suomessa kuuluu yli 5 000 MW maatuulivoimaa, noin 6 000 MW merituulivoimaa ja noin 1 000 MW aurinkovoimaa. OX2 kehittää myös sähkön varastointiratkaisuja. OX2:n hankekehityssalkku koostuu sekä itse kehitetyistä että hankituista, eri vaiheissa olevista maa- ja merituulivoiman, aurinkovoiman sekä energian varastoinnin hankkeista. OX2 työllistää maailmanlaajuisesti noin 500 henkilöä, ja sen pääkonttori sijaitsee Tukholmassa. Yhtiön omistaa EQT, yksi maailman johtavista pääomasijoittajista. www.ox2.com
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta OX2 Finland
OX2 fattade Finlands största investeringsbeslut i förnybar energi någonsin – byggandet av vindparkerna inleds genast1.4.2025 09:01:00 EEST | Pressmeddelande
OX2, ett bolag för förnybar energi, investerar cirka 700 miljoner euro i två vindkraftsprojekt. Projekthelhetens nominella effekt är sammanlagt cirka 472 MW. Detta är det största enskilda investeringsbeslutet i förnybar energi i Finland och det största investeringsbeslutet i förnybar energi i Norden sedan 2022. Byggandet av vindparkerna i Rajamäenkylä och Honkakangas inleds omedelbart.
OX2 on tehnyt Suomen kaikkien aikojen suurimman uusiutuvan energian investointipäätöksen – tuulipuistojen rakentaminen alkaa heti1.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Uusiutuvan energian yhtiö OX2 investoi noin 700 miljoonaa euroa kahteen tuulivoimahankkeeseen. Hankekokonaisuuden nimellisteho on yhteensä noin 472 MW. Tämä on suurin yksittäinen Suomessa tehty uusiutuvan energian investointipäätös sekä suurin Pohjoismaissa tehty uusiutuvan energian investointipäätös vuoden 2022 jälkeen. Rajamäenkylän ja Honkakankaan tuulipuistojen rakentaminen alkaa välittömästi.
Niinimäen tuulipuiston kaikki voimalat pystyssä19.3.2025 10:00:00 EET | Tiedote
Pieksämäelle rakenteilla olevan Niinimäen tuulipuiston kaikki 22 tuulivoimalaa on pystytetty. Pystytykset saatiin valmiiksi maaliskuun puolivälissä. Työt jatkuvat voimaloiden käyttöönottotöillä sekä testauksilla. Tuulipuiston on määrä valmistua tulevan kesän aikana.
Niinimäen tuulipuiston rakennustyöt etenevät – voimalakuljetukset päättyivät ja ensimmäinen voimala pian testaukseen19.2.2025 08:30:54 EET | Tiedote
Pieksämäelle rakenteilla olevan Niinimäen tuulipuiston voimalakuljetukset valmistuivat helmikuun puolivälissä. Täyskorkeita voimaloita on pystytettynä tällä hetkellä 18, ja ensimmäisen voimalan tuotantotestaus on määrä alkaa helmikuun lopussa. Tuulipuistoon rakentuu yhteensä 22 voimalaa, joiden vuosittainen energiantuotanto tulee olemaan yli 400 gigawattituntia.
Lestijärvellä lähes puolet voimaloista täyskorkeudessa – ensimmäisten voimaloiden testauksia valmistellaan18.2.2025 08:30:00 EET | Tiedote
OX2:n Lestijärvellä sijaitsevan hankkeen tuulivoimaloista on nyt täyskorkeudessa 30. Ensimmäisten voimaloiden on voinut nähdä pyörivän helmikuun puolivälistä alkaen, kun voimaloiden keväällä alkaviin testauksiin valmistaudutaan. Voimaloita käynnistetään lisää ja niiden testaukset jatkuvat syksyyn saakka. Tuulipuisto on valmistuessaan Suomen suurin reilulla 455 megawatin kokonaistehollaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme