Oma Häme

Oma Häme panostaa lasten ja nuorten perhehoitoon

Jaa
Lapsi leikkii Lego-palikoilla.
Leikkivä lapsi. Kuvituskuva

Kanta-Hämeessä perhehoitoon sijoitettujen lasten määrä on merkittävän korkea valtakunnallisessakin vertailussa. Hyvinvointialue kuuluukin nyt maan kärkijoukkoon perhehoidon prosentuaalisessa osuudessa. Kanta-Hämeen sijoitusaste perhehoitoon on 66 prosenttia, kun tarkastellaan syntymäkodin ulkopuolelle sijoitettuja ja huostaanotettuja lapsia ja nuoria. Tämä sijoittaa Kanta-Hämeen kolmanneksi koko maassa Keski-Pohjanmaan ja Ahvenanmaan jälkeen.

Perhehoidolla tarkoitetaan käytännössä sijaisperhetoimintaa, jossa lapset ja nuoret saavat kasvaa turvallisessa ja perhekeskeisessä ympäristössä. Kanta-Hämeessä perhehoitoa on kehitetty pitkäjänteisesti maakunnallisen perhehoitoyksikkö Kanervan kautta, joka on toiminut alueella jo vuodesta 2012. Kanerva tuottaa lastensuojelun perhehoidon palveluita sekä lastensuojelu- ja sosiaalihuoltolain mukaista tukiperhepalvelua Kanta-Hämeen hyvinvointialueella. 

Kanerva on luonut monimuotoisen toimintakokonaisuuden, jossa korostetaan erityisesti vertaistuen merkitystä niin perhehoitajille kuin sijoitetuille lapsille ja nuorillekin. Kanerva vastaa perhehoitajien rekrytoinnista ja valmennuksesta sekä etsii lapsille sopivat perheet, tarpeen mukaan sijais-, tuki- tai kriisiperheeksi. Lisäksi Kanervan ammattilaiset toimivat perhehoitajien tukena sijoituksen aikana.

Vertaistuen mahdollistaminen keskiössä

Oma Häme on jatkanut perhehoidon kehittämistä yhteistyössä perhehoitajien kanssa sekä lisännyt Kanervan henkilöstön määrää. Vertaistuen mahdollistaminen on yksi toiminnan keskeisimmistä tavoitteista, ja sen avulla pyritään tukemaan sekä perhehoitajia että lapsia ja nuoria mahdollisimman kokonaisvaltaisesti.

– Oma Häme arvostaa perhekeskeisiä ratkaisuja. Haluamme turvata jokaiselle lapselle ja nuorelle mahdollisuuden kasvaa turvallisessa ympäristössä. Perhehoidon vahva asema maakunnassa on osoitus siitä, että pitkäjänteinen työ tuottaa tulosta ja että yhteistyö eri toimijoiden välillä toimii hyvin, toteaa sijais- ja jälkihuollon palvelupäällikkö Eija Luodes

Luodes oli esittelemässä Kanervan toimintaa ja Oma Hämeen perhehoitoa Kansalliseen perhehoitowebinaarissa helmikuussa. Webinaarissa kerrottiin Oma Hämeen tavoitteesta vahvistaa perhehoidon tukimuotoja entisestään. Esimerkiksi lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän ja perhehoidon vastuutyöntekijän yhteistyötä halutaan tiivistää, jotta perhehoidossa oleville lapsille ja nuorille voidaan taata entistä parempi tuki ja hyvinvointi.

– Kaikkien työntekijöiden työn keskiössä on aina lapsen etu. Sen toteutuminen vaatii meiltä työntekijöiltä yhteistyötä. Olemme lisänneet vuoden 2024 aikana perhehoidon tukeen lisää työntekijäresurssia, jotta koko sijoituksen aikainen ja riittävän vahva tuki mahdollistuu kaikille perhehoitajillemme. Sen kautta asuminen perhehoidossa mahdollistuu entistä useammalle lapselle. Perhehoitajien tuen kokonaisuuden kehittäminen jatkuu edelleen tulevina vuosina, painottaa Luodes.

Lisätietoa perhehoitoyksikkö Kanervasta

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oma Häme

Kesätyöt kiinnostivat nuoria – Oma Häme palkkaa jälleen yli sata kesänuorta15.4.2025 10:09:39 EEST | Tiedote

Kanta-Hämeen hyvinvointialue tarjoaa jo kolmatta vuotta peräkkäin kesätyöpaikkoja alueen 15–17 -vuotiaille nuorille. Tänä kesänä kesätöihin palkataan yhteensä noin 120 nuorta. Hakijoita oli peräti yli 400. Työjaksot sijoittuvat kesä–heinäkuulle ja kestävät kaksi viikkoa. – Oli hienoa nähdä, kuinka paljon kesätyöt jälleen kiinnostivat. Hakemuksia tuli runsaasti, ja mukana oli paljon motivoituneita ja alasta kiinnostuneita nuoria, kertoo nuorten rekrytointia hoitanut rekrytointiassistentti Vera Wilen. Kesätyöpaikat sijoittuvat etenkin ikäihmisten asumispalveluihin ja vammaispalveluihin, joiden lisäksi muutamia paikkoja on myös perusterveydenhuollon puolella, kotihoidossa, välinehuollossa sekä työllistymistä ja kotoutumista tukevissa palveluissa. Nuorten tehtäviin kuuluu esimerkiksi ulkoilua ja seurustelua asiakkaiden kanssa sekä avustavia tehtäviä ruokailuissa ja erilaisissa aktiviteeteissa. Hoidollisia tehtäviä ei kesätyöhön kuulu. – Työ vaatii oma-aloitteisuutta ja sosiaalisia taitoja.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye