Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry

Kehysriihen päätöksillä on pysäytettävä hallitsemattomat ja kalliiksi tulevat sosiaalihuollon leikkaukset

Jaa

Hallitus kokoontuu ensi viikolla 22.–23. huhtikuuta puoliväliriiheen. Sosiaalihuollon kehittämiseen liittyviä hallitusohjelmakirjauksia on jo kiire edistää.

Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia katsoo, että pistemäisten palveluleikkausten sijaan hallituksen tulisi keskittyä sosiaalihuollon palveluiden kehittämiseen sekä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan, eli TKI-rakenteen luomiseen.

– Näin saataisiin aikaan entistä vaikuttavampia ja siten myös kustannustehokkaampia palveluita. Olennaista on turvata uusien sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyöalueiden sekä sosiaalialan osaamiskeskusten rahoitus, Talentian puheenjohtaja Jenni Karsio sanoo.

Hallitus ei ole vielä kattavasti kertonut, mihin 100 miljoonan euron säästöt sosiaalihuollossa kohdistuvat. Suunnitelmissa on kuitenkin heikennyksiä muun muassa lastensuojeluun.

– Sosiaalihuoltoon on kohdistettu mittavia leikkauksia, mutta kehittämisnäkökulma puuttuu, Karsio huomauttaa.

Työnjaolla tehostusta

Sosiaalihuoltoa on mahdollista tehostaa työnjaolla ja tukipalveluilla. Esimerkiksi sosiaalityöntekijät ja sosionomit joutuvat käyttämään paljon työaikaa hallinnollisiin tehtäviin, kuten asiakirjojen laatimiseen, ajanvarauksiin ja yhteydenottojen hallintaan.

Näiden tehtävien siirtäminen avustavalle henkilöstölle, kuten sihteereille, vapauttaisi asiantuntijoiden aikaa varsinaiseen asiakastyöhön.

– Sosiaalialan ammattilaiset tekevät maailman vaikeinta työtä yhteiskuntamme haavoittuvimpien parissa. Heidän on voitava keskittyä perustehtäväänsä. Tehokkaampi työnjako ammattilaisten välillä loisi säästöjä ilman lainsäädäntömuutoksia, Karsio vinkkaa.

Panostuksia varhaiskasvatukseen ja kuraattoripalveluihin

Varhaiskasvatuksen henkilöstöpula on kasvava haaste, joka vaikuttaa myös päiväkotien johtoon. Henkilöstöpulaa syvensi vuonna 2018 varhaiskasvatuslakiin tehdyt muutokset.

Hallitusohjelmaan on kirjattu, että varhaiskasvatuksen sosionomi YAMK -tutkinnon suorittaneille tunnustetaan kelpoisuus päiväkodin johtajaksi. Talentia vetoaa hallitukseen, että se lähtisi pikaisesti edistämään kirjausta.

– Tutkinto tarjoaa vahvan osaamispohjan tehtävään. Sen suorittaneiden kelpoisuus toimia päiväkodin johtajana selkiyttäisi urapolkuja, parantaisi alan veto- ja pitovoimaa ja varmistaisi riittävän johtajaresurssin päiväkoteihin, Karsio sanoo.

Myös kuraattoripalvelujen määrässä on suuria eroja hyvinvointialueiden välillä, ja riittämättömät resurssit kuormittavat ammattilaisia. Itsessään tärkeä terapiatakuu-uudistus voi lisätä koulukuraattoreiden yksilötapaamisia, mikä uhkaa yhteisöllistä työtä.

– Kuraattoripalvelut ovat hyvä esimerkki ennaltaehkäisevästä työstä lasten ja nuorten hyvinvoinnin eteen. Riittävä resurssi maksaa itsensä takaisin, kun raskaampia palveluita ei tarvita.

Lisäaikaa alueille

Hyvinvointialueiden rahoituslaki edellyttää, että alueiden kertyneet alijäämät katetaan vuoteen 2026 loppuun mennessä. Aikataulu on Talentian mukaan käytännössä mahdoton, sillä alueiden tulisi säästää vuosina 2025–2026 yhteensä miltei kolme miljardia euroa.

Talentia esittääkin, että vuoden 2023 alijäämän kattamisvelvoitteesta luovuttaisiin, ja vuosien 2024–2026 kertyneet alijäämät katettaisiin viimeistään vuoden 2027 lopussa. Toisessa vaihtoehdossa valtio puolittaisi vuosina 2023–2024 kertyneet alijäämät.

>> Lue Talentian kehysriihikannanotto kokonaisuudessaan

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Akavalainen 26 000 jäsenen Talentia edustaa laillistettuja sosiaalihuollon ammattihenkilöitä, joita ovat yliopistotutkinnon suorittaneet sosiaalityöntekijät sekä ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet sosionomit, geronomit ja kuntoutuksen ohjaajat. Talentian jäsenet työskentelevät hyvinvointialueilla, kunnissa, yksityisellä sosiaalipalvelu- ja varhaiskasvatusalalla sekä valtiolla.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye