Hoitotarvikkeita jatkossa myös Postin noutopisteisiin
Keski-Suomen hyvinvointialueen logistiikkapalvelut lähettää 2.5.2025 alkaen vaiheittain ilmaisiin hoitotarvikkeisiin oikeutetuille asiakkailleen hoitotarvikkeita asiakasta lähimpänä olevaan Postin noutolokerikkoon. Ne asiakkaat, joille hoitotarvikkeita lähetetään Postin kautta saavat saapuneesta hoitotarvikepaketista ilmoituksen tekstiviestitse omaan puhelimeensa.
Osa potilaista noutaa hoitotarviketilaukset edelleen terveysasemien noutolokerikkopisteeltä tai terveysaseman asiakaspalvelupisteeltä.
- Postin noutolokerikkovaihtoehtoa laajennetaan sitä mukaa kuin saadaan asiakkaita liitettyä tähän Postin palvelun piiriin, kertoo logistiikka- ja kuljetuspalvelujen logistiikkapäällikkö, Sari Hyötyläinen.
Ilmaisiin hoitotarviketilauksiin oikeutetut asiakkaat ovat niitä asiakkaita, joilla on hoitavan lääkärin, sairaanhoitajan tai terveydenhoitajan tekemä lähete maksuttomasta ja yksilöllisen tarpeen mukaisista hoitotarvikkeista. Näistä yleisimpiä ovat avanne-, diabetes- ja dialyysitarvikkeet. Tarvikkeita annetaan tai toimitetaan asiakkaalle yleensä kolmen kuukauden tarve kerrallaan.
Myöhemmin tänä vuonna palvelu uudistuu niin, että asiakkaat voivat tilata itse hoitotarvikkeita haluamaansa Postin noutolokerikkoon Palse.fi portaalin kautta
Moni asiakas on antanut palautetta, että, hoitotarvikkeiden nouto terveysasemalta on hankalaa esimerkiksi omien työaikojen vuoksi. Uusi tulossa oleva käytäntö vastaa suoraan tähän palautteeseen. Uudistuksen avulla halutaan tuoda palvelu lähemmäksi asiakasta.
- Tämä uudistus tulee olemaan monelle asiakkaalle iso helpotus. Silloin asiakas voi itse valita, mistä ja milloin hän haluaa hoitotarvikkeensa noutaa. Tavoitteenamme on vielä tämän vuoden aikana tehdä tärkeiden hoitotarvikkeiden saamisesta sujuvampaa ja tehdä asiakkaittemme arjesta edes hieman helpompaa”, toteaa palvelupäällikkö Anne Kirmanen.
Ilmasiin hoitotarvikkeisiin oikeutettujen asiakkaiden toivotaan tilaavan hoitotarvikkeensa Palse.fi portaalin kautta jo nyt ja tulevaisuudessa. Ohjeet tilaamiseen löytyvät Keski-Suomen hyvinvointialueen verkkosivuilta kohdasta hoitotarvikepalvelu. Syksyllä 2025 hoitotarvikkeita voi tilata haluamaansa Postin noutolokerikkoon myös keskitetyn puhelinpalvelun kautta. Tästä tiedotetaan erikseen myöhemmin. Jämsäläiset siirtyvät tilaamaan hoitotarvikkeita Keski-Suomen hyvinvointialueen mallin mukaisesti 1.9.2025, kun alueen perusterveydenhuollon palvelut siirtyvät osaksi Keski-Suomen hyvinvointialuetta.
Yhteyshenkilöt
Lisätietojen antajat:
Sari Hyötyläinen, logistiikkapäällikkö, logistiikka- ja kuljetuspalvelut,
p. 050 312 5380
Anne Kirmanen, palvelupäällikkö, keskitetyt erikoisvastaanotot,
p. 050 368 0241
Tiina Minkkinen, palvelupäällikkö, Avosairaanhoidon vastaanottopalvelut
p. 050 472 6481
Viestinnän yhteyshenkilö: Tuija Melville, p. 040 779 7071
Keski-Suomen hyvinvointialue vastaa noin 273 000 keskisuomalaisen sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen palveluista.
Keskeinen tehtävämme on keskisuomalaisten hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen yhteistyössä kuntien, järjestöjen, yritysten ja muiden toimijoiden kanssa. Tavoitteenamme on se, että keskisuomaisten kokemus hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta on maan kärkeä. Haluamme olla ihmislähtöisin hyvinvointialue ja tukea keskisuomalaisten hyvää arkea.
Hyvinvointialue on Keski-Suomen suurin työnantaja, jonka palveluksessa työskentelee noin 12 500 ammattilaista. Tarjoamme mahdollisuuksia ammatilliseen kehittymiseen ja monipuolisiin urapolkuihin.
Palveluiden tiedot, toimipisteet ja yhteystiedot löytyvät Keski-Suomen hyvinvointialueen verkkosivuilta osoitteesta www.hyvaks.fi.
Viestintäpalveluiden yhteissähköposti: viestinta(at)hyvaks.fi.
Facebook: @hyvaks, X: @hyvaks, Instagram: @hyvaks, LinkedIn: Keski-Suomen hyvinvointialue,YouTube: Keski-Suomen hyvinvointialue
#hyvaks #hyväarkikaikille
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen hyvinvointialue
Huhtasuon palvelutalon tulipalosta aiheutui savu- ja kosteushaittoja16.4.2025 15:32:39 EEST | Tiedote
Huhtasuon palvelutalossa Jyväskylässä syttyi mikroaaltouuni palamaan keskiviikkona 16.4. aiheuttaen savu- ja kosteushaittoja. Automaattinen sammutusjärjestelmä esti palon leviämisen, eikä henkilövahinkoja tapahtunut. Palvelutalon toiminta on jatkunut normaalisti tapauksen jälkeen.
Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote16.4.2025 12:07:52 EEST | Tiedote
Keski-Suomen pelastuslaitos Jatkotiedote 16.4.2025 Rakennuspalo suuri, Suluntie, Jyväskylä Huhtasuon palvelutalossa Suluntiellä kolmannen kerroksen keittiössä syttyi mikro palamaan. Automaattinen paloilmoitinjärjestelmä havaitsi palo ja automaattinen sammutusjärjestelmä aktivoitui sammuttaen palon. Pelastuslaitoksen tehtäväksi jäi varmistaa palon sammuminen ja savutuulettaa tilat. Henkilövahinkoja ei aiheutunut ja kohteen toiminta pystyy jatkumaan normaalisti. Palvelutalon henkilökunta toimi tehokkaasti ja he siirsivät asukkaat pois palo-osastosta. Paikalle hälytettiin useita pelastuslaitoksen yksiköitä Jyväskylästä ja lähiseudulta. Pelastustoiminta kohteessa on päättynyt. Lisätietoja: päivystävältä palomestarilta puh. 0500 542 112
Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote16.4.2025 11:23:33 EEST | Tiedote
Huhtasuon palvelutalossa syttyi tulipalo.
Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote15.4.2025 17:27:32 EEST | Tiedote
Keski-Suomen pelastuslaitos Tiedote 15.4..2024 Maastopalo keskisuuri, Petäjävesi, Eljaksenniemi Keski-Suomen pelastuslaitos hälytettiin keskisuureen maastopaloon Petäjävedelle. Petäjäveden Eljaksenniemessä paloi n 0,5 ha peltoa. Palo syttyi kulotuksen seurauksena. Pelastuslaitokselta hälytettiin yhteensä 6 yksikköä ja ensimmäisen yksikön saavuttua kohteeseen, onnistuttiin palon leviäminen estämään. Pelastuslaitoksen yksiköt sammuttivat palon ja kastelivat paloalueen ympäristöä. Lisätietoja: päivystävältä palomestarilta puh. 0500 542 112
Takaisinsoittojärjestelmä on saatu toimimaan15.4.2025 14:53:06 EEST | Tiedote
Keski-Suomen hyvinvointialueen terveysasemien lääkäri- ja hoitajavastaanottojen puhelinpalvelun takaisinsoittojärjestelmä on saatu toimimaan. Takaisinsoittopyyntöihin vastaaminen on käynnissä, ja jonon purkaminen etenee. Tavoitteenamme on saada kaikki takaisinsoitot hoidettua ennen pääsiäispyhiä. Pahoittelemme viivästyksiä ja kiitämme kärsivällisyydestänne. Muistathan, että voit olla yhteydessä esimerkiksi sairaanhoitajaan myös verkossa: hyvaks.fi/asioi-verkossa
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme