Sanoma ja Superpesis jatkavat yhteistyötä merkittävällä sopimuksella
Sanoma Media Finland ja Superpesis ovat solmineet merkittävän yhteistyösopimuksen vuoteen 2029 asti. Nyt solmittu sopimus on jatkoa aiemmalle, vuoden 2026 loppuun ulottuvalle sopimukselle.

Uusi pitkäaikainen mediasopimus nostaa vuosia jatkuneen yhteistyön seuraavalle tasolle. Mediaoikeuksien lisäksi Sanoma ja Superpesis aloittavat vahvan strategisen yhteistyön, jonka tähtäimenä on nostaa pesäpallon arvoa ja ilmiötä Suomessa.
Sopimuksen myötä Superpesiksen päälähetysten määrä Ruudussa kasvaa merkittävästi jo tänä vuonna, ja vuonna 2027 kaikki ottelut nähdään tuotettuina ja selostettuina lähetyksinä.
Molemmat osapuolet näkevät yhteistyössä suuria mahdollisuuksia.
”On upeaa päästä viemään yhteistyötä Superpesiksen kanssa uudelle tasolle. Jaamme samat näkemykset ja tavoitteet pesäpallon potentiaalista Suomessa. Uskon, että tämä sopimus tulee nostamaan pesäpallon jokaisen suomalaisen urheilufanin huulille", iloitsee Nelonen Median urheilupäällikkö Tuomas Saarela.
”Kokonaisuudessaan sopimus on Superpesis-historian merkittävin, niin toiminnallisesti kuin taloudellisestikin. Tämä sopimus antaa hyvät resurssit seuroille edelleen kehittää toimintaa jatkossa. Erityisesti iloitsen tahtotilasta viedä kumppanuus aidosti strategiselle tasolle - tämä tulee kehittämään koko lajia”, kertoo Superpesiksen toimitusjohtaja Olli Aro.
Superpesiksen lähetykset Ruudussa kaudella 2025
Tulevalla kaudella päälähetysten studioisäntänä nähdään tuttuun tapaan Olli Eronen. Studiotiimi vahvistuu, kun uutena asiantuntijana mukaan liittyy moninkertainen Suomen mestari ja vuoden miespesäpalloilijaksi ja -lukkariksi valittu Juha Puhtimäki.
"On tosi hienoa päästä mukaan – uskon, että pystyn tuomaan uutta näkökulmaa nykypesikseen. Olen ollut lajin ytimessä jo yli kymmenen vuotta, ja Joensuun mestaruusvuodesta lähtien olen päässyt kokemaan, mitä huipulla oleminen todella tarkoittaa. On siistiä päästä avaamaan sitä, mitä joukkueiden kopeissa oikeasti ajatellaan ja koetaan. Tykkään sanoa asiat suoraan, mikä varmasti herättää tunteita niin puolesta kuin vastaankin. Uskon, että katsojat saavat tästä kaudesta aivan uudenlaisen katselukokemuksen."
Asiantuntijakommentaattoreina jatkavat viime vuoden suosikit Emilia Itävalo, Juha "Upi" Antikainen sekä Antti Tokkari. Selostamossa kuullaan tuttuun tapaan Miska Peltoniemeä, Antti Eteläpäätä, Anssi Ritaria, Aleksis Ärjettä ja Juha Järvenpäätä.
Superpesis jatkaa tälläkin kaudella yhteistyötään Radio Suomipopin kanssa. Aamulypsyn juontajat Tinni Wikström ja Juuso Mäkilähde odottavat alkavaa kautta innolla:
"Pallot ilmaan – me ollaan valmiina! Viime kausi oli huikea, täynnä meininkiä ja tunnelmaa. Tänäkin kesänä Aamulypsy on vahvasti mukana pesiskaudella: käydään katsomassa matseja ja nostetaan pesis esiin lähetyksissä koko kauden ajan. Let’s make pesis great again!"
Pesäpallokausi pyörähtää käyntiin 26.–27.4. Fugepesiksellä, joka nähdään Ruudun lisäksi myös Nelosella. Fugepesiksen studiot juontaa Miska Peltoniemi.
Yhteyshenkilöt
Anni NyyssönenViestinnän asiantuntija, Ruutu, Nelonen Media
Puh:0408425793anni.nyyssonen@nelonenmedia.fiLinkit
Nelonen Media
Nelonen Media on Suomen suurin viihdetalo, jonka televisiokanaviin kuuluvat Nelonen, Jim, Liv ja Hero sekä suoratoistopalvelu Ruutu. Nelonen Mediaan kuuluvat myös radiokanavat Suomipop, Radio Rock, HitMix, Loop, Aito Iskelmä, Classic Hits, Easy Hits, Groove FM, Kantriradio sekä audiopalvelu Supla. Nelonen Median portfolioon kuuluu myös elokuvalevitys.
Lisäksi Nelonen Media Live on yksi Suomen suurimmista festivaali- ja tapahtumajärjestäjistä, joka tuottaa vuosittain yhteensä yli 20 festivaalia, konserttia ja risteilyä ympäri Suomen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Nelonen Media
Finalistit valittu – nämä laulajat kilpailevat The Voice of Finlandin voitosta!18.4.2025 22:15:09 EEST | Tiedote
The Voice of Finlandin finalistit valittiin suorassa semifinaalilähetyksessä hetki sitten.
Erikoisjoukot rikkoo ennätyksiä – on nyt Ruudun kaikkien aikojen katselluin!17.4.2025 11:07:25 EEST | Tiedote
Erikoisjoukkojen kolmas kausi takoo suoratoistoennätyksiä. Sarjasta ilmestyy uusi jakso Ruudussa ja Nelosella tiistaisin.
Selviytyjät Suomi kokee jättiuudistuksen: nyt viidakkoon suunnataan pareina – he ovat mukana!17.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Selviytyjät Suomi palaa ruutuihin elokuussa suuren muutoksen siivittämänä.
Elina Knihtilän ja Pirjo Lonkan tähdittämä 100 litraa sahtia jatkaa jättisuosiotaan – jo yli 100 000 katsojaa14.4.2025 10:47:50 EEST | Kutsu
Teemu Nikin ohjaama ja käsikirjoittama 100 litraa sahtia on noussut hitiksi elokuvateattereissa. Maaliskuun lopussa ensi-iltansa saaneen elokuvan on nähnyt jo yli 100 000 katsojaa.
The Voice of Finlandin viimeiset semifinalistit on valittu – nämä laulajat kilpailevat paikoista finaalissa!11.4.2025 23:02:30 EEST | Tiedote
The Voice of Finlandin viimeiset semifinalistit valittiin suorassa lähetyksessä hetki sitten. Suora semifinaalitaisto nähdään Nelosella ja Ruudussa perjantaina 18. huhtikuuta klo 20.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme