Pohteelle huomautus opiskeluhuollon psykologipalvelujen järjestämisestä
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on antanut huomautuksen Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueelle (Pohde) vakavista puutteista opiskeluhuollon psykologipalveluiden järjestämisessä. Lakisääteiset opiskeluhuollon psykologipalvelut eivät toteudu yhdenvertaisesti koko alueella. Monista kunnista psykologipalvelu puuttuu kokonaan tai on järjestetty vain osittain. Aluehallintovirasto jatkaa asian valvontaa.
Aluehallintovirasto päätti selvittää perusopetuksessa olevien oppilaiden psykologipalveluiden järjestämisen, kun se oli saanut Pohteelta vastaukset aiempiin omavalvonta-asioihin sekä yhteen muistutukseen. Lisäksi aluehallintovirastoon oli tullut neljä epäkohtailmoitusta ja yksi kantelu psykologipalveluista lokakuun 2024 ja helmikuun 2025 välisenä aikana.
Aluehallintoviraston selvityksen mukaan Pohteen opiskeluhuollon psykologipalvelujen järjestämisessä on vakavia puutteita eivätkä palvelut toteudu kaikilta osin lain mukaan ja yhdenvertaisesti koko hyvinvointialueella. Yhtä psykologia kohden saa olla enintään 780 opiskelijaa, mutta Pohteen kaikilla alueilla opiskelijoita oli yhtä psykologia kohden merkittävästi enemmän. Pahin tilanne oli Oulunkaaren alueella (Ii, Pudasjärvi, Utajärvi, Vaala), jossa yhtä koulupsykologia kohden oli 5727 opiskelijaa.
Aluehallintovirasto antaa Pohteelle huomautuksen vastaisen toiminnan varalle. Henkilöstömitoituksen mukaan Pohteella tulisi olla yhteensä 65 koulupsykologia, kun tällä hetkellä psykologin täytettyjä toimia on 29. Näin ollen Pohteen opiskeluhuollon psykologipalvelujen resurssointi, yksilökohtainen ja yhteisöllinen koulupsykologipalvelu sekä psykologin tutkimukset eivät toteudu yhdenvertaisesti koko hyvinvointialueella. Syyslukukaudella 2024 opiskeluhuollon psykologipalveluita ei ollut ollenkaan saatavilla yhdeksässä kunnassa: Rannikon alueella Siikajoella, Oulun eteläisellä alueella Ylivieskassa, Alavieskassa, Sievissä ja Nivalassa, Lakeuden alueella Muhoksella ja Tyrnävällä sekä Oulunkaaren alueella Utajärvellä ja Vaalassa. Psykologipalveluiden riittämätön määrä tai kokonaan puuttuminen oppilaitoksesta kuormittaa muita opiskeluhuollon ammattilaisia ja alueellisia psykiatrisia palveluja.
Aluehallintovirasto kehottaa Pohdetta laatimaan opiskeluhuollon psykologipalveluiden palveluyksikkökohtaiset omavalvontasuunnitelmat sekä jatkamaan omavalvonnan kehittämistä sen varmistamiseksi, että opiskeluhuollon psykologille pääsyä koskevat ajantasaiset tiedot ovat luotettavia ja palveluun pääsyn todellista tilannetta on mahdollista seurata kunnittain tai toimintayksiköittäin.
Aluehallintovirasto jatkaa psykologipalveluiden valvontaa ja pyytää selvityksen niistä toimenpiteistä, joihin Pohteella on ryhdytty.
Lisätietoja:
Terveydenhuollon ylitarkastaja Raija Fors, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, 0295 017 559, raija.fors@avi.fi
Avainsanat
Liitteet
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueelle ohjausta nuorten jälkihuollon perhehoidon sijoitusten ja tukitoimien järjestämiseen21.7.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Suomen aluehallintovirastoon tehdyn epäkohtailmoituksen mukaan Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue on tarjonnut sijaisperheessä asuville, 18 vuotta täyttäville nuorille vuokrasopimusta, jolla he voisivat jäädä asumaan entiseen sijaisperheeseensä. Aluehallintovirasto katsoo, ettei jälkihuollon palvelujen tarvetta voida kiertää vuokrasopimuskäytännöillä.
Itä-Suomen aluehallintovirasto kieltää hautaamisen Vallan nummen hautausmaalle Humppilan kunnassa16.7.2025 10:05:17 EEST | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto kieltää toistaiseksi hautaamasta Humppilan kunnassa, Huhtaan kylässä sijaitsevaan Vallan nummen (myös Huhtaan) hautausmaahan.
Pirkanmaan hyvinvointialueelle huomautus hammashoitojonoista4.7.2025 11:49:27 EEST | Tiedote
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston mukaan Pirkanmaan hyvinvointialueella on puutteita kiireettömän suun terveydenhuollon hoitoon pääsyssä. Hoitoon pääsy ei toteudu lain vaatimusten edellyttämällä tavalla hyvinvointialueen omavalvonnallisista toimenpiteistä huolimatta. Lähes 7700 tamperelaista odotti hammaslääkärin vastaanotolle pääsyä yli kuusi kuukautta helmikuussa 2025.
Pudasjärven kaupungin varhaiskasvatuksen järjestämisessä puutteita3.7.2025 12:53:12 EEST | Tiedote
Pudasjärven kaupunki on rajoittanut lasten subjektiivista oikeutta varhaiskasvatukseen. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto kiinnitti kaupungin huomiota asiaan.
Kontaktpunkttjänsterna i Tillstånds- och tillsynsverket1.7.2025 13:57:59 EEST | Pressmeddelande
Kontaktpunktsuppgifterna enligt Europeiska unionens direktiv om förnybar energi, förordningen om kritiska råmaterial och förordningen om nettonollindustrin kombineras i Tillstånds- och tillsynsverket som inleder verksamheten 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme