Marttaliiton vuosikokous järjestettiin LähiTapiolan pääkonttorilla – Kokouksessa tehtiin henkilövalintoja
26.4.2025 15:53:15 EEST | Marttaliitto ry | Tiedote
Marttaliitto ry:n vuosikokous järjestettiin lauantaina 26.4.2025 LähiTapiolan tiloissa Espoossa. Kokousta sai seurata myös etäyhteyksien ääreltä. Kokouksessa käsiteltiin muun muassa sääntömääräiset asiat, tehtiin henkilövalintoja ja hyväksyttiin vuoden 2026 toimintasuunnitelma.

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Risto Poutiainen Pohjois-Karjalan Martoista. Kokouksen sihteerinä toimi talous- ja hallintojohtaja Pasi Mäkelä Marttaliitosta. Kokouksessa oli yhteensä 69 osallistujaa.
Marttaliiton puheenjohtaja Sirpa Pietikäinen: Arjen teoilla vaikutetaan paikallisesti
Marttaliiton hallituksen puheenjohtaja Sirpa Pietikäinen avasi kokouksen korostaen Marttojen pitkää ja merkityksellistä työtä yhteiskunnassa.
– Jo 126 vuoden ajan Martat on innostanut ihmisiä ja kotitalouksia, ollut sivistyksen airut sekä ajanut erityisesti naisten oikeuksia ja asemaa. Marttailun ydin, uuden oppiminen ja yhteisöllisyyden ilo, säilyy muuttuvassa maailmassa, huomioi Pietikäinen.
Pietikäinen nosti esiin maailman nopean muutoksen tuomat haasteet, kuten demokratian paineet, varautumisen tarpeen ja planetaariset rajat. Näihin Martat vastaa arjen teoilla ja vahvalla paikallisella vaikuttamisella.
Marttojen strategia antaa eväitä kestävään arkeen, ja kohtaamiset ovat toiminnan ytimessä.
– Erityisesti ruokaosaaminen on Marttojen vahvuus. Vuoden teema Muutos lautasella nostaa esiin ruokavalintojen vaikutukset: terveellinen, turvallinen, herkullinen ja eettinen ruoka tukee kestävää elämäntapaa. Myöskään ruoan tuottajien asemaa ei saa unohtaa. Kasvisten lisääminen ruokavalioon on osa muutosta, jota Martat edistää lempeästi, toisia kunnioittaen ja yhteiseen pöytään kutsuen, sanoi Pietikäinen.
Marttaliiton uusi hallitus aloittaa toimintansa
Marttaliiton hallitukseen valittiin uutena jäsenenä Raija Pihlainen Keski-Suomesta. Hän on toiminut marttana vuodesta 1976 ja toimii Keski-Suomen Marttojen piirihallituksen jäsenenä.
Erovuoroisista jäsenistä jatkokaudelle valittiin Tiia Ojala (Keski- ja Etelä-Pohjanmaa), Katja Rippstein (Lounais-Suomi) ja Emilia Särkiniemi (Häme-Pirkanmaa).
Hallituksessa jatkavat vuosikokouksessa 2024 valitut puheenjohtaja Sirpa Pietikäinen sekä jäsenet Marianne Anttila (Lappi), Marika Hurskainen (Pohjois-Karjala), Ulla Parviainen (Kaakkois-Suomi) ja Taina Raiski (Uusimaa).
Sonja Haapakoski jättää hallituksen. Puheenjohtaja Pietikäinen kiitti häntä rakentavasta ja arvokkaasta työstä hallituksessa.
Vuoden 2026 toimintasuunnitelmassa Kekrikekkereitä ja Marttarallia
Kuluvana vuonna alkaneet Marttojen ruokateemavuodet jatkuvat vuonna 2026. Vuoteen 2026 mahtuu monenlaisia tapahtumia, kuten jäsenhankintakampanja, marttailuviikko kuitu-teemalla, Mahtava marttaralli sekä Kekrikekkerit.
- Tutustu Marttaliiton vuoden 2026 toimintasuunnitelmaan täällä
Muutoksia jäsenmaksuihin
Vuosikokouksessa päätettiin korottaa toissijaisen jäsenen jäsenmaksua kolmella eurolla 11 euroon. Toissijaiseksi jäseneksi voi liittyä marttayhdistyksen varsinainen jäsen toiseen marttayhdistykseen.
Samalla piirin ja liiton kannatusjäsenmaksua laskettiin yhdellä eurolla 49 euroon. Muutoksen myötä jäseneksi voi liittyä yhdistykseen, piiriin tai liittoon samalla jäsenmaksulla.
Yhteyshenkilöt
Henni KuusistoViestintä- ja markkinointijohtaja
Puh:050 331 2978henni.kuusisto@martat.fiMarianne HeikkiläPääsihteeri, Martat-lehden päätoimittaja
Puh:050 375 1195marianne.heikkila@martat.fiMarttaliitto
Marttaliitto on kotitalousneuvontaa antava kansalaisjärjestö. Martat toimivat sen puolesta, että kaikilla ihmisillä, kaikenlaisissa kodeissa, olisi hyvä olla. Arvojamme ovat yhdessä tekemisen ilo, kestävät valinnat ja avoimuus. Hyvästä arjesta parempi maailma. www.martat.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Marttaliitto ry
Marttaliitto kohti uutta – lähtevä pääsihteeri Marianne Heikkilä kiittää jäseniä9.4.2026 13:15:00 EEST | Tiedote
Pääsihteeri Marianne Heikkilän 16 vuoden johtajakausi Marttaliitossa päättyy järjestön ottaessa seuraavan askeleen toimintansa kehittämisessä. Marttaliiton hallitus kiittää Heikkilää tuloksellisesta työstä järjestön uudistamisessa, kehittämisessä ja yhteiskunnallisen äänen vahvistamisessa. Pääsihteerin tehtäviä hoitaa kansalaistoiminnan johtaja Reija Salovaara siihen asti, kun seuraaja on valittu.
Kutsu Marttojen kotivaralounaalle!2.4.2026 09:00:52 EEST | Kutsu
Tervetuloa Marttaliiton kotivaralounaalle kuulemaan arjen varautumisesta, käytännönläheisesti ja ymmärrettävästi.
Kutsu: Yhdessä syömisen merkitys muuttuvassa ruokaympäristössä – Marttojen vuosiseminaari 24.4.202624.3.2026 06:55:00 EET | Tiedote
Miten muuttuva ruokaympäristö vaikuttaa siihen, miten ja kenen kanssa syömme? Entä miksi yhdessä syöminen on tärkeää hyvinvoinnille, yhteisöllisyydelle ja osallisuudelle?
Martat ja Saimaan Tuore innostavat kotimaisen kalan äärelle29.1.2026 06:45:00 EET | Tiedote
Martat ja Saimaan Tuore aloittavat vuosikumppanuuden, jonka tavoitteena on innostaa suomalaisia syömään kotimaista kalaa useammin ja tekemään vastuullisia kalavalintoja arjessa. Yhteistyö näkyy Marttojen viestinnässä ja tapahtumissa koko vuoden 2026 ajan ja tarjoaa kuluttajille konkreettisia, arkeen sopivia keinoja lisätä kotimaisen kalan käyttöä.
Martat kutsuvat soppapöytään ympäri Suomen27.1.2026 06:30:00 EET | Tiedote
Marttojen alkuvuoden Martan soppapöytä -kampanja kutsuu ihmiset yhteisen pöydän ääreen ympäri Suomen. Paikalliset marttayhdistykset järjestävät kaikille avoimia tapahtumia, joissa keitto toimii keskustelun avaajana ja matalan kynnyksen tapana tutustua marttatoimintaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme