Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa

S-market Kivistön nykyinen myymälä laajentuu ja palvelutarjonta kasvaa merkittävästi

13.8.2025 09:00:00 EEST | Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa | Tiedote

Jaa

Myymäläuudistuksen myötä myymälätilat kasvavat noin 1000 neliöllä ja valikoimat tuhansilla tuotteilla. Lisäksi Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa avaa keväällä 2026 Seinäjoen Kivistön liikekeskukseen uuden ABC Carwash –autopesulan, ABC Suurteholatausaseman sekä Hesburgerin ja Rosso Pizzan.

S-market Kivistön myymälätilat ovat käyneet ahtaiksi, sillä onhan kyseessä asiakasmäärällä mitattuna Eepeen vilkkain S-market.  

– S-market Kivistön myymälätilat ovat auttamatta liian pienet palvelemaan asiakkaita kattavalla valikoimalla. Laajennuksella haluamme varmistaa, että S-market Kivistö on lähialueen asiakkaiden ja ohikulkijoiden ykkösvalinta myös tulevaisuudessa, toimialajohtaja Iina Kalliorinne kertoo. 

– Kivistössä asiakkaiden ostoskorissa painottuu erityisesti nopeasti syötävät evästuotteet. Panostamme tulevaisuudessa erityisesti näihin tuoteryhmiin, ja laajemmalla valikoimalla varmistamme myös isompien viikko-ostosten tekemisen monikanavaisesti, lisää ryhmäpäällikkö Ann-Christina Hevonkoski.  

Myymälään tulee muun muassa verkkokaupan palvelut ja ruoan verkkokaupan noutolokerikot, jotka mahdollistavat ruokaostosten tilaamisen verkosta.  

– Asiakkaat ovat löytäneetkin jo pikatoimituksiin kuljetusrobotit, ja nämä hellyttävät arjen apurit jatkavat toimintaansa Kivistössä myös uudistuksen jälkeen, Hevonkoski kertoo.  

Lisäksi uuden S-market Kivistön yhteyteen rakentuu vuokratila, josta kerrotaan myöhemmin lisää. 

Uutuutena myös ravintolapalvelut – Hesburger ja Rosso Pizza 

Kesällä 2026 Kivistön S-marketin yhteyteen avautuvat täysin uudet ravintolapalvelut, jotka täydentävät alueen tarjontaa ja tekevät Kivistön S-marketista monipuolisen asiointikeskuksen. 

– Tuleva Kivistön kokonaisuus palvelee erinomaisesti niin autoilijoita, ruokaostoksilla kävijöitä kuin ravintola-asiakkaita. Meille on tärkeää rakentaa kokonaisuuksia, joissa asiakas saa mahdollisimman monta arjen asiaa hoidettua yhdellä pysähdyksellä, kertoo toimialajohtaja Juhamatti Aronen. 

Uudet ravintolat ovat Hesburger ja Rosso Pizza, jotka tuovat alueelle kaivattua ruokatarjontaa ja mahdollistavat nopean, laadukkaan ruokailun osana asiointireissua. Hesburgerille rakennetaan lisäksi erillinen Drive in -kaista, joka palvelee erityisesti liikkeellä olevia asiakkaita – niin paikallisia kuin ohikulkumatkalla olevia. 

– Kivistön Hesburger tarjoaa luonnollisen ja asiakaslähtöisen ratkaisun tilanteeseen, jossa ABC Seinäjoen Hesburger on suljettu osana laajempaa verkostomuutosta. Näin varmistamme, että tutut Hesburger-palvelut säilyvät alueella edelleen helposti saavutettavina ja nykyaikaisessa ympäristössä, Aronen jatkaa. 

Rosso Pizza puolestaan tarjoaa rennon ja herkullisen vaihtoehdon syömiseen paikan päällä tai mukaan otettavaksi.  

– Ravintoloiden yhteyteen rakennetaan viihtyisä ja helposti saavutettava ravintolatila, joka tukee monenlaisia tarpeita; nopeaa lounasta, perheiden ruokailua tai taukoa ostosreissun lomassa, summaa ryhmäpäällikkö Jaska Lahti. 

Eepee lisää autoilijoiden palveluita Seinäjoella Kivistössä 

Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa avaa keväällä 2026 Seinäjoelle sähköauton lataus- ja autopesuaseman. ABC Carwash ja ABC Suurteholatausasema avautuvat palvelemaan autoilevia asiakkaita Seinäjoen Kivistön liikekeskuksessa keväällä 2026. 

Uusi ABC Carwash -autopesuasema täydentää autoilijoiden palvelut alueella helpottaen asiakasomistajien arkea. 

– Jo aiemmin asiakkaitamme palvelleen ABC-mittarikentän lisäksi S-market Kivistön pihaan avataan ensi keväänä uusi autopesuasema ja sähköautojen suurteholatausasema. Kehitämme samalla myös muita S-market Kivistön yhteydessä sijaitsevia palveluitamme. S-marketin iso uudistus valmistuu myöhemmin syksyllä. Suunnitteilla on avata kauppakeskukseen ravintolapalveluita sekä muita palveluita. Asiakkaidemme kiireistä arkea helpottaa varmasti, kun aikaa ei kulu siirtymisiin eri palvelujen välillä, Aronen toteaa. 

Nyt rakentuvassa ABC Carwash -autopesuasemassa tullaan käyttämään modernia puhtaan veden käyttöä säästävää teknologiaa. 

– Meille on tärkeää huomioida ympäristövastuullisuus ja minimoida puhtaan veden kulutus. Vedenpuhdistuksen osalta käyttöön tulee biologinen järjestelmä, jossa käytetty vesi puhdistetaan ja käytetään uudestaan, jolloin uutta vettä tarvitaan ainoastaan auton loppuhuuhteluun. Veden kierrätysaste on jopa 90 %, kertoo Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupan ryhmäpäällikkö Heli Back. 

Autopesun ja sähköautonlatauksen maksaminen on kätevää, sillä valitsemansa pesun voi maksaa joko ABC-mobiilisovelluksella tai kortilla lataustolpan ja pesulan yhteydestä löytyvällä maksupisteellä. ABC-mobiilin kautta ABC Carwash -autopesuloihin ostetut Sarja- ja Kuukausipesut voi käyttää myös muilla Eepeen ABC Carwash -autopesuasemilla Hyllykallion ABC-Pesukadulla, Kauhajoella, Kauhavalla tai Teuvalla.  

Faktoja ABC S-market Kivistön autonpesu- ja sähköautonlatausasemista:  

ABC Carwash Kivistö (avataan kesällä 2026) 

  • Rakennuksessa tulee olemaan kaksi autopesuhallia eli yhtä aikaa pesuun mahtuu kaksi autoa. 

  • Autopesulan vedenpuhdistusjärjestelmä säästää puhtaan veden käyttöä kierrättämällä käytetyn veden.  

ABC-lataus S-market Kivistö (avataan kesällä 2026) 

  • Latauspisteiden lukumäärä 6 kpl

  • Latausasemankokonaisteho 600 kw 

  • Latauskentälle tulee kaksi peräkärrypaikkaa ja neljä henkilöautopaikkaa 

  • Lisäämme varauksen latausaseman laajentamiselle mahdollisen kysynnän lisääntyessä tulevaisuudessa.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Eepee

Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa, Eepee, on 93 000 asiakasomistajan omistama vähittäiskaupan monialayritys. Toimialamme ovat: marketkauppa, liikennekauppa, matkailu- ja ravitsemiskauppa sekä auto- ja autotarvikekauppa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa

S-market Ylistaron uudistuksen myötä tilat apteekille2.4.2026 09:00:00 EEST | Tiedote

Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa, Eepee, tekee uudistuksen S-market Ylistaroon. Uudistus alkaa keväällä ja valmista on lokakuun loppuun mennessä 2026. S-marketin kassa-alueen viereen rakennetaan liiketila Ylistaron apteekille. Uudet tilat antavat apteekille mahdollisuuden laajentaa aiempien toimintojen lisäksi mm. terveyspalvelutoimintaa sekä muita lisäpalveluita tarvittaessa. Kiinteistöön investoidaan uusinta tekniikkaa olevat kylmälaitteet ja -kalusteet, jotka ovat nykyisiä huomattavasti energiatehokkaampia. Uudet ovelliset kylmäkalusteet pitävät kylmän sisällään ja parantavat näin sekä asiakaskokemusta että henkilökunnan työskentelyolosuhteita. Uudistuksen yhteydessä Kaffilan toiminta sellaisenaan päättyy. Lisäksi tehtävissä muutoksissa paistopiste siirtyy S-marketin konseptin mukaisesti myymälään leipäosaston yhteyteen. Uudistuksen yhteydessä myymälään tulee kahviautomaatti sekä asiakaspenkit. Veikkauksen tuotteet myydään jatkossa S-marketin kassoilta. Kokonaisuudistuksessa käydään myö

Uudet palvelut avautuvat toukokuussa Seinäjoen Prismaan25.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote

Prisman uudistus etenee aikataulussaan ja uusi Ravintolamaailma avautuu toukokuussa uudessa paikassaan Prisman eteläisessä päädyssä. Ravintolamaailmasta löytyvät tutut konseptit Presso, Pizza & Buffa ja Hesburger sekä täysin uutena konseptina ravintola Mestari. Toukokuussa valmistuviin uusiin tiloihin Prismassa pääsevät muuttamaan myös jo aiemmin kiinteistössä toimineet Hyllykallion apteekki, LähiTapiola Etelä-Pohjanmaa ja Alko, sekä Eepeen omat S-Pankki- ja Asiakasomistajapalvelut. Uusina vuokralaisina Prismassa aloittavat 24 Pesula Oy ja Mobiilipiste. Lisäksi S-Pankki- ja Asiakasomistajapalveluiden tiloihin muuttavat Seinäjoen keskustasta rahoitus- ja sijoituspalveluita tarjoavat S-Pankkiirit. Osa Prisman uusista vuokratiloista valmistuu vielä loppuvuoden 2026 aikana, jolloin Silmäasema Optiikka Oy, Kultatähti ja Suutaripiste pääsevät muuttamaan. Samaan aikaan valmistuvat myös Sokoksen tilat.

Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa uudistaa ravintolapalveluitaan Seinäjoella6.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote

Ideaparkissa sijaitseva Babista-ravintola suljetaan maaliskuun lopussa. Babista-ravintolan lopettamispäätökseen vaikutti Babista-konseptin ketjuohjatun toimintamallin loppuminen vuodenvaihteessa.Babistan henkilöstö työllistyy Eepeen muihin ravintoloihin. –Ravintolan sulkeminen on aina kova päätös, eikä tätä ratkaisua tehty hetken mielijohteesta. Tilannetta on tarkasteltu pitkään ja nyt oltiin tilanteessa, jossa päätös oli välttämätön. Tällä ratkaisulla vahvistamme toimialan kannattavuutta ja pystymme kehittämään muita ravintoloita pitkäjänteisesti, kertoo ravintoloiden ryhmäpäällikkö Jaska Lahti. Vuonna 2026 Eepee investoi voimakkaasti uusiin ravintolakohteisiin Prisma Seinäjoen Ravintolamaailma uudistetaan ja kasvaa 1 400 neliöön, mikä tekee siitä yhden Suomen suurimmista. –Haluamme tarjota asiakkaille modernin ja monipuolisen kokonaisuuden. Uudistunut Ravintolamaailma tulee olemaan iso askel eteenpäin. Kokonaisuuteen tulevat Pizza & Buffa, Hesburger, Presso sekä uutuutena Mestari, jo

Marko Peltokorpi toimialajohtajaksi27.2.2026 14:00:00 EET | Tiedote

Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupan hallitus on nimennyt KTM Marko Peltokorven toimialajohtajaksi 1.6.2026 alkaen. Hänen vastuualueenaan on matkailu-, ravintola- ja liikennekaupan johtaminen. Lisäksi toimialajohtaja toimii Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupan johtoryhmän jäsenenä. Marko Peltokorpi siirtyy Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupan palvelukseen Veikkaus Oy:n kehitysjohtajan tehtävästä. Veikkaus Oy:n johtotehtävissä Peltokorpi on työskennellyt yli kymmenen vuotta. Tätä ennen hänelle on kertynyt monipuolista työkokemusta tilintarkastajana sekä erilaisissa S-ryhmän johto- ja asiantuntijatehtävissä. – Saamme Markosta ihmisläheisen ja kehittävän johtajan, vahvasti uudistuvaan ja kannattavasti kasvavaan liiketoimintaamme. Olen erittäin iloinen Markon tulosta joukkueeseemme, kertoo toimitusjohtaja Henrik Karvonen. – Olen kiitollinen luottamuksesta ja erittäin innostunut tästä ainutlaatuisesta mahdollisuudesta. Eepee on vahva ja arvostettu toimija, jolla on merkittävä rooli koko Etelä-Pohjanmaan elinvoiman

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye