Selvitys arvioi Itäradan vaikutuksia itäisen Suomen väestöön ja aluekehitykseen
26.8.2025 09:01:13 EEST | Itärata Oy | Tiedote
Itä-Suomen yliopistossa selvitetään, miten Itäradan toteutuminen vaikuttaisi itäisen Suomen saavutettavuuteen ja elinvoimaisuuteen. Tarkastelun ytimessä ovat yritysten sijoittuminen ja työpaikkojen määrä. Selvitys tuottaa aivan uutta tietoa itäisen Suomen kehitysmahdollisuuksista.

Itärata Oy selvittää, miten raideliikenteen merkittävästi lyhyempi matka-aika pääkaupunkiseudulle vaikuttaisi itäisen Suomen liikennevirtoihin, aluekehitykseen ja sosioekonomiseen kehitykseen, eli yritysten sijoittumiseen ja työpaikkojen määrään. Tammikuussa 2026 valmistuvan selvityksen toteuttaa Itä-Suomen yliopiston alue- ja kuntatutkimuskeskus Spatia, jolla on vahva osaaminen aluekehityksen tutkimuksesta.
Selvityksen tavoitteena on tuottaa aivan uudenlaista tietoa Itä-Suomen kehitysmahdollisuuksista. Nykyisin raideliikenteen palvelutaso vaihtelee eri puolilla Suomea merkittävästi.
”Olemassa oleva valtakunnallinen liikenne-ennuste perustuu muun muassa väestöennusteisiin ja kuvaa kehitystä, johon toteutettavat liikenneverkon kehittämishankkeet vaikuttavat. Liikenne-ennuste ei ota huomioon esimerkiksi uusia suunnitteluvaiheen yhteyksiä, julkisen liikenteen palvelutason paranemista tai väestön mahdollista keskittymistä asemapaikkakunnille. Selvityksessä syntyy nykyistä tarkempaa, dataan pohjautuvaa tietoa siitä, mitä saavutettavuuden paraneminen voisi tarkoittaa aluekehityksen ja väestön näkökulmasta – siinä on kyse koko itäisen Suomen elinvoimasta”, Itärata Oy:n toimitusjohtaja Petteri Portaankorva sanoo.
Suunnitteluvaiheessa oleva Itärata toisi nykyistä suoremmat ja nopeammat raideyhteydet Kouvolan, Joensuun ja Kuopion kautta koko itäiseen Suomeen. Radan vaikutusalueella asuu kaksi miljoonaa suomalaista seitsemässä maakunnassa.
”Itärata on pitkäjänteinen, yli hallituskausien ulottuva investointi, joka paitsi palvelee itäisen Suomen kehitystä, myös parantaa koko Suomen kilpailukykyä ja huoltovarmuutta sekä tukee kansainvälisen liikenteen kehittämistä.”
Hyvät liikenneyhteydet tukevat elinvoimaa ja kasvua
Itä-Suomen yliopistossa tarkastellaan Itäradan vaikutuksia erityisesti Etelä- ja Pohjois-Karjalassa, Etelä- ja Pohjois-Savossa, Kainuussa ja Kymenlaaksossa. Mahdollisia vaikutuksia aluekehitykseen ja väestörakenteeseen arvioidaan kolmessa eri tulevaisuusskenaariossa: kaupungistumisen jatkuessa nykyisenkaltaisena, voimistuessa ja hidastuessa.
Selvityksessä pyritään muun muassa arvioimaan, tasapainottaisiko Itäradan parantama saavutettavuus kehitystä keskus- ja seutukaupunkien välillä vai vahvistaisiko se erityisesti suurimpia keskuksia.
”Rakennamme tarkastelukehikon, jonka avulla saavutettavuuden ja aluekehityksen yhteyksiä voidaan arvioida aiempaa tarkemmin. Näin saamme ensimmäistä kertaa arvion Itäradan sosioekonomisista vaikutuksista, eli vaikutuksista yritysten sijoittumiseen ja työpaikkojen syntymiseen”, hanketta Spatialla johtava professori Teemu Makkonen sanoo.
Suomessa on tutkittu aiemminkin rautatieverkon saavutettavuuden ja väestönmuutoksen suhdetta, kuitenkin erilaisin menetelmin kuin nyt.
”Tutkimuksissa on havaittu, että rautatieverkon saavutettavuus on vaikuttanut merkittävästi väestön sijoittumiseen. Itä-Suomi kärsii tällä hetkellä sijaintihaitasta rajan ollessa kiinni. Aiempi tutkimustieto kuitenkin viittaa siihen, että Itäradan seurauksena parantuva saavutettavuus vaikuttaisi Itä-Suomeen positiivisesti”, Makkonen sanoo.
Selvityksen tausta-aineistona hyödynnetään Itärataa käsitteleviä selvityksiä, kuten liikenne- ja tavaraliikenneselvityksiä, sekä avoimia tilasto- ja dokumenttiaineistoja.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Petteri Portaankorva, toimitusjohtaja, Itärata Oy, 050 357 7581, petteri.portaankorva@itarata.fi
Teemu Makkonen, professori, Itä-Suomen yliopisto, Alue- ja kuntatutkimuskeskus Spatia, 050 525 8942, teemu.makkonen@uef.fi
Itärata Oy
Itärata Oy:n tehtävänä on suunnitella nopea raideyhteys Lentoradalta Porvoon kautta Kouvolaan sekä mahdollistaa nykyistä suoremmat ja nopeammat yhteydet itäiseen Suomeen. Itärata palvelee noin kahta miljoonaa asukasta seitsemän maakunnan alueella. Itärata Oy:n omistavat Suomen valtio (51 %) edustajanaan liikenne- ja viestintäministeriö sekä 24 kuntaa tai kaupunkia. Itärata on osa Euroopan laajennettua liikenteen TEN-T-ydinverkkoa (Trans-European Transport Network).
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Itärata Oy
Flygfotografering för Östbanan inleds vid lämpligt väder under veckoslutet – ett lågt flygande flygplan kan väcka uppmärksamhet mellan Vanda och Kouvola9.4.2026 10:47:57 EEST | Pressmeddelande
Flygfotograferingen av Östbanans banlinje kan inledas vid lämpligt väder redan under veckoslutet, efter att signaleringen i terrängen har slutförts. Flygplanet som utför flygfotograferingen flyger fram och tillbaka längs banlinjen på cirka 600 meters höjd och kan väcka uppmärksamhet hos dem som rör sig i området.
Itäradan ilmakuvaukset käynnistyvät säiden salliessa viikonloppuna – matalalla lentävä lentokone voi herättää huomiota Vantaan ja Kouvolan välillä9.4.2026 10:47:57 EEST | Tiedote
Itäradan ratalinjan ilmakuvaukset käynnistyvät säiden salliessa jo viikonloppuna maastossa tehtävän signaloinnin valmistumisen jälkeen. Ilmakuvausta tekevä lentokone lentää edestakaisin ratalinjalla noin 600 metrin korkeudessa, ja saattaa kiinnittää alueella liikkuvien huomion.
Flygfotograferingarna på Östbanan inleds – flygplanet flyger lågt och fotograferar cirka 100 km av bansträckningen25.3.2026 11:10:31 EET | Pressmeddelande
Datainsamlingen i anslutning till Östbanans utredningsplan inleds under påskveckan när väderförhållandena tillåter att terrängarbetena inleds, dvs. signaleras. Datainsamlingen med flygplan görs efter signaleringen uppskattningsvis i april. Signaleringarna utförs under några dagar i terrängen och datainsamlingsflygningen tar 1–2 dagar beroende på väderförhållandena. Datainsamlingen görs längs en bansträckning som är cirka 100 kilometer lång.
Itäradan ilmakuvaukset käynnistyvät – lentokone kuvaa ratalinjaa matalalla lentäen noin 100 kilometrin matkalta25.3.2026 11:10:31 EET | Tiedote
Itäradan yleissuunnitelmavaiheeseen liittyvä tiedonkeruu käynnistyy pääsiäisviikolla, kun sääolosuhteet sallivat maastotöiden aloittamisen eli signaloinnin. Lentokoneella suoritettava tiedonkeruu tehdään signaloinnin jälkeen arviolta huhtikuussa. Signalointeja tehdään muutaman päivän ajan maastossa ja tiedonkeruulento kestää 1–2 päivää sääoloista riippuen. Tiedonkeruuta tehdään ratalinjalla, joka on pituudeltaan noin 100 kilometriä.
Planeringen av Östbanan framskrider – terrängundersökningar inleds i april10.3.2026 09:00:00 EET | Pressmeddelande
Östbanan går nu mot utredningsplanfasen. I denna fas ingår omfattande markundersökningar och mätningar på banlinjen. Partnern som genomför utredningsplanskedet väljs under våren 2026 och de första undersöknings- och mätåtgärderna inleds i terrängen i april-maj 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme