
Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto ry kuuluu kokonaisuuteen
Erikoiskaupan liitto Etu ry
Pitkät työpäivät, vapaa ajan puute ja talous kuormittavat eniten terveyskaupan yrittäjiä – “Yritys jaksaa, kun yrittäjä palautuu”
20.11.2025 07:00:00 EET | Erikoiskaupan liitto Etu ry | Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto ry | Tiedote
Terveyskaupan yrittäjille suunnatun kyselyn tulokset piirtävät selkeän kuvan yrittäjäarjen kuormituksesta. Lähes 90 prosenttia vastaajasta kertoi kokevansa stressiä työpäivien pituudesta ja vapaa ajan puutteesta, noin 70 prosenttia taloudellisesta epävarmuudesta. Vastauksista välittyy myös monitekijäisyys: keskimäärin yhdellä yrittäjällä on samanaikaisesti 2–3 kuormitustekijää. Unen haasteet, yrittäjien hallinnollinen taakka, vastuun yksin kantaminen ja huoli henkilöstön jaksamisesta kuormittavat myös yrittäjiä.

Kyselyn taustat kertovat kokeneesta vastaajajoukosta. Enemmistö vastaajista on toiminut yrittäjänä pitkään, ja peräti 70 prosenttia on toiminut yrittäjänä yli kymmenen vuotta. Moni yrittäjä pyörittää 1–4 hengen työntekijätiimiä. Yrittäjän arki on intensiivistä ja vastuu laajaa, mutta yrittäjänä toimiminen on toisaalta vakiintunutta.
Palautumisen keinot näkyvät vastauksista käytännönläheisinä ja arkeen tuotuina. Uni nostetaan yhä uudelleen keskeiseksi voimavaraksi. Iltojen rauhoittaminen, ruutuajan rajaaminen ja säännöllinen unirytmi auttavat kääntämään kuormituksen suuntaa. Luontokontakti on monelle yrittäjälle konkreettinen happea tuova hetki. Metsälenkki, mökkimaisema ja hiljaisuus toimivat vastavoimana kiireelle. Liike ja liikunta toistuvat monissa vastauksissa kevyistä kävelyistä ja aamun avaavista liikkuvuuksista aina uintiin, avantoon, golfiin ja muihin harrastuksiin, kuten kiipeilyyn tai kuntosalitreeniin. Mielen taitoja, kuten meditaatiota, joogaa ja hengitysharjoituksia käytetään suhteellisen yleisesti sekä lyhyinä taukoina että pidempinä palautumishetkinä. Kehonhuoltoa haetaan hieronnasta ja muista rentoutushoidoista, ja osa vastaajista mainitsee myös “biohakkeroinnin” kaltaisia rutiineja, kuten aamun valoaltistuksen, kevyen aamujumpan ja kylmäaltistuksen. Merkittävä osa palautumisesta syntyy ihmissuhteista ja arjen järjestelystä. Perhe ja ystävien tapaaminen, aikatauluton vapaa, vastuun jakaminen, jopa oman koiran läsnäolo myymälän toimistossa, koetaan kuormitusta keventäviksi.
“Yritys jaksaa, kun yrittäjä palautuu”, kiteyttää Suomen Terveystuotekauppiaiden Liiton toiminnanjohtaja Mika Rönkkö. “Tulokset puhuvat selkeästi pitkien päivien ja talouden kuormittavuudesta. Terveyskaupan yrittäjät osaavat myös purkaa kuormitusta ja tukea palautumista. Kokosimme terveyskaupan yrittäjien antamista vastauksista käytännön vinkkipaketin, jolla arjen kuormaa saadaan kevyemmäksi. Tästä vinkkipaketista voi saada hyötyä jokainen.”
Muutos- ja stressinhallintavalmentaja Emili Osara korostaa, että palautuminen syntyy arjessa pienistä teoista: “Pari minuuttia rauhallista hengitystä, pieni jaloittelu ja säännöllinen irrottautuminen ruudusta monesti riittävät käynnistämään rauhoittumisen esimerkiksi siirryttäessä töistä kotiin. Kun tämän yhdistää säännölliseen luonnossa liikkumiseen ja huolehtii riittävästä unen ja levon määrästä, stressi voi alkaa laskea.”
Kysely toteutettiin syyskuussa 2025 Suomen Terveystuotekauppiaiden Liiton jäsenkentässä anonyyminä verkkokyselynä. Vastauksia tuli parilta kymmeneltä yrittäjältä eri puolilta Suomea. Kysymykset kartoittivat yrittäjäprofiilia, koettua kuormitusta, stressin lähteitä, tärkeintä yksittäistä kuormitustekijää sekä avoimia palautumisen käytäntöjä. Tulokset vahvistavat aikaisempaa laajempaa kuvaa pienyrittäjien arjesta: talouden epävarmuus ja aikapaine kuormittavat, mutta systemaattisesti toteutetut palautumisrutiinit, selkeät työn rajat ja arjen tuki tasapainottavat yrittäjien kokemaa kuormitusta.
Terveyskaupan yrittäjän vinkkilista stressin selättämiseksi:
-Kalanteroi luontoa: 2 h/vko ulkona (yksi pidempi retki tai useampi lyhyt).
-Päivän kävely: 15–30 min rennolla vauhdilla (puhelin pois taskusta).
-Aamun nollaaminen: luonnonvalo heti herättyä + 5 min kevyt liikkuvuusharjoitus.
-Iltojen rauhoitus: lukeminen, kevyt jooga/venyttely, sinisen valon vähentäminen.
-Hengitä paremmin: 2–3× päivässä 2 min rauhallista hengitystä (esim. laskien 4–6 sisään, 6–8 ulos).
-Uni etusijalle: sama nukkumaanmenoaika, 7–9 h, laitekatko 60 min ennen unta.
-Kylmä/vesi: avantouinti tai viileä suihku 1–3× viikossa – aina turvallisesti.
-Luova “mikropaussi”: 10–20 min maalausta, musiikkia tai muuta käsillä tekemistä.
-Kehonhuolto: varaa hieronta/hoito etukäteen kalenteriin (esim. 1×/kk).
-Vertaistuki & läheiset: kahvi ystävän kanssa, perheaika ilman aikataulua.
-Delegoi rohkeammin: nimeä yksi asia, jonka jaat pois tällä viikolla.
-Vapaapäivä on investointi: pidä 1–2 täysin vapaata päivää kuukaudessa.
-Työpäivän ankkurit: aloitus-, tauko- ja lopetusajat näkyviin (”katkaisuaika”).
-Työkoira: jos mahdollista, ota koira mukaan työpaikalle – lisää hyvää fiilistä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Emili OsaraMuutos- ja stressinhallintavalmentajaTerveysSummit
emili.osara@emiliosara.fiwww.emiliosara.fiMika RönkköToiminnanjohtajaSuomen Terveystuotekauppiaiden Liitto
Puh:+358 500 430 818mika.ronkko@terveystuotekauppa.fiwww.terveystuotekauppa.fiTietoja julkaisijasta
Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto ry on valtakunnallinen luontaistuote- ja terveyskauppojen yhteistoimintajärjestö, jonka tavoitteena on parantaa luontaistuotealan erikoiskaupan toimintaedellytyksiä ja kannustaa kuluttajia terveellisiin elämäntapoihin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto ry
Yrttiteelle jopa 40 % hinnankorotus – virvoitusjuomaveron uusi laskentaperuste aiheuttaa hintashokin2.4.2026 17:17:10 EEST | Tiedote
Suomeen 1.4.2026 voimaan tullut virvoitusjuomaveron muutos on johtanut yllättävään tilanteeseen, jossa perinteiset yrttiteevalmisteet ovat nykyisen tulkinnan mukaan joutuneet kovan veronkorotuksen piiriin. Yritysten mukaan hinnankorotukset ovat olleet jopa yli 40 prosenttia, vaikka hallituksen esityksessä vaikutukseksi arvioitiin keskimäärin noin 4 prosenttia.
Ruohonjuurelle B Corp -sertifikaatti – ensimmäisenä hyvinvoinnin erikoiskauppana Suomessa13.3.2026 15:34:39 EET | Tiedote
Hyvinvoinnin erikoiskauppaketju Ruohonjuuri on saanut kansainvälisesti arvostetun B Corp -sertifikaatin helmikuussa 2026. Ruohonjuuri on Suomen ensimmäinen sertifioitu hyvinvoinnin erikoiskauppa, toinen vähittäiskaupan toimija ja vasta noin kymmenes suomalainen yritys, jolle sertifikaatti on myönnetty.
Kreatiinin suosio kasvaa ja käyttö laajenee – Nutri Worksin kreatiinit valittiin Vuoden 2026 Liikkujan tuotteeksi6.3.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Suomen Terveystuotekauppiaiden Liiton asiantuntijaraati on valinnut Vuoden 2026 Liikkujan tuote -sarjan voittajaksi Nutrimarket Oy:n Nutri Works -kreatiinit. Tuotesarja perustuu kreatiiniin, joka on yksi maailman tutkituimmista urheiluravitsemuksen ravintolisistä.
Vuoden 2026 hoitotarvike on AQVA Finland Oy:n vedensuodatin – puhdas vesi nousee yhdeksi arjen tärkeimmistä hyvinvointivalinnoista2.3.2026 17:36:53 EET | Tiedote
Hyvänmakuisen ja puhtaan juomaveden merkitys on kasvanut, ja samalla suihkuveden vaikutus hiusten ja ihon hyvinvointiin kiinnostaa yhä useampia kuluttajia. Ilmiö näkyy myös terveystuotealalla: Suomen Terveystuotekauppiaiden Liiton asiantuntijaraati on valinnut Vuoden 2026 hoitotarvike -sarjan voittajaksi AQVA Finland Oy:n vedensuodattimet. Valinta kertoo hyvinvointiajattelun muutoksesta, jossa terveys rakentuu yhä useammin päivittäisistä arjen perusasioista.
Mikrobiomiajattelu laajenee suolistosta suuhun - vuoden tulokkaaksi valittu tuote heijastaa uutta trendiä2.3.2026 09:26:41 EET | Tiedote
Kuluttajien kiinnostus suun luonnolliseen tasapainoon liittyy laajempaan hyvinvointitrendiin, jossa mikrobiomin merkitys on noussut suolistosta myös suunhoitoon. Samalla suositaan ratkaisuja, jotka toimivat kehon omien rakenteiden kanssa ja tukevat ennaltaehkäisevää hyvinvointia hellävaraisesti mutta tehokkaasti. Tämä nouseva trendi näkyi myös terveystuotealan vuoden tulokkaan valinnassa. Suomen Terveystuotekauppiaiden Liiton asiantuntijaraati on valinnut Vuoden 2026 Tulokas -sarjan voittajaksi Circlum Farmasia Oy:n maahantuoman Gutology Mineraali Hammastahnan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme