Käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitus voi alkaa, kun se tiedetään turvalliseksi
4.12.2025 12:26:18 EET | Säteilyturvakeskus (STUK) | Tiedote
Työ- ja elinkeinoministeriö odottaa Säteilyturvakeskuksen lausuntoa käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituksen käyttölupahakemuksesta ennen kesäkuun 2026 loppua, jos se on siihen mennessä mahdollista tehdä. Säteilyturvakeskuksen mukaan aikataulu on mahdollinen mutta tiukka sekä viranomaiselle että luvanhakijalle.
Suomalaisten käytössä olevien ydinvoimalaitosten käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituksesta huolehtiva Posiva Oy (Posiva) jätti käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitoksen käyttölupahakemuksen työ- ja elinkeinoministeriölle vuoden 2021 lopulla. Ministeriö pyysi tuolloin Säteilyturvakeskusta (STUK) toimittamaan sille asiasta lausunnon vuoden 2023 loppuun mennessä, mikäli mahdollista.
Lausuntoa ei ollut mahdollista antaa alkuperäisessä aikataulussa ja määräaikaa on jatkettu nyt kolmeen otteeseen.
STUKin projektipäällikkö Antti Tynkkynen sanoo, että käyttölupa-aineiston arviointi on STUKissa loppuvaiheessa, mutta Posivalta tarvitaan vielä täydentäviä tietoja. Loppuvaihe on kaiken kaikkiaan osoittautunut odotettua pidemmäksi. Viivästykset johtuvat osittain Posivan käyttölupahakemuksen aikana tekemistä muutoksista loppusijoitusjärjestelmissä sekä siitä, että Posivan on pitänyt perustella näiden muutosten vaikutukset ja osoittaa turvallisuusvaatimusten täyttyminen.
Antti Tynkkynen korostaa, että STUK tekee turvallisuusarvion käyttölupahakemuksesta vasta, kun se on saanut ja käsitellyt Posivan lopulliset, turvallisuusvaatimukset täyttävät turvallisuusselosteen, turvallisuustekniset käyttöehdot ja turvallisuusperustelua koskevat tarkentavat analyysit. Turvallisuusarvion tekemisen jälkeen STUK kirjoittaa hakemuksesta turvallisuuslausunnon.
Käyttöluvan Posivan kapselointi- ja loppusijoituslaitokselle myöntää valtioneuvosto. Se voi tehdä sen vain, jos STUKin lausunto puoltaa luvan myöntämistä.
”Me olemme jo saaneet ja hyväksyneet suurimman osan Posivan käyttölupahakemusaineistosta”, Antti Tynkkynen kertoo. Viimeisimmistä Posivan päivittämistä aineistoista STUK on vielä tehnyt selvityspyyntöjä, ja odottaa saavansa Posivan vastaukset alkuvuodesta 2026.
Pitkäaikaisturvallisuuden todistaminen on vaativa tehtävä
Turvallisuusarvion valmistumisen kannalta olennaisimmat jäljellä olevat epävarmuudet liittyvät pitkäaikaisturvallisuuden osoittamiseen. Kun puhutaan käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituksen pitkäaikaisturvallisuudesta, tarkoitetaan vähintään kymmenien tuhansien vuosien aikajännettä.
Posivan hanke on ensimmäinen maailmassa, joten asioiden pitävä perustelu vie ymmärrettävästi aikaa ja vaatii suurta huolellisuutta ja asiantuntemusta. Erityisesti radioaktiivisten aineiden yhtenä leviämisesteenä toimivan savimateriaalin toimintakyvyn osoittaminen on vielä työn alla. Posiva vaihtoi alkuperäisissä suunnitelmissa olleen savimateriaalin toiseen ja uuden materiaalin vaikutukset loppusijoituksen pitkäaikaisturvallisuuteen on vielä arvioitava.
Linkki: STUKin raportti käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitushankkeen valvonnasta 4.12.2025: Loppusijoituslaitoksen valvonnan raportit | Säteilyturvakeskus STUK
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti TynkkynenProjektipäällikköSäteilyturvakeskus
Puh:09 759 88 333Mediapalvelu
Puh:010 850 4761Linkit
Lyhyesti STUKista
Säteilyturvakeskus (STUK) on säteily- ja ydinturvallisuutta valvova viranomainen. Tehtävämme on ihmisten, yhteiskunnan, ympäristön ja tulevien sukupolvien suojelu säteilyn haitallisilta vaikutuksilta.
Strålsäkerhetscentralen (STUK) är en myndighet som övervakar strål- och kärnsäkerheten. Vårt uppdrag är att skydda människorna, samhället, miljön och de framtida generationerna för strålningens skadliga konsekvenser.
Radiation and Nuclear Safety Authority (STUK) supervises radiation and nuclear safety in Finland. Our mission is to protect people, society, the environment and future generations from the detrimental effects of radiation.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Säteilyturvakeskus (STUK)
En aning radioaktivt kobolt i Imatras luft9.4.2026 13:40:26 EEST | Pressmeddelande
Strålsäkerhetscentralen upptäckte en liten mängd radioaktivt kobolt i partikelprov som samlades in från Imatras utomhusluft i mars. Halten var så låg att den inte innebar någon risk för människor eller miljön.
Aivan vähän radioaktiivista kobolttia Imatran ilmassa9.4.2026 13:40:26 EEST | Tiedote
Säteilyturvakeskus havaitsi Imatralla maaliskuussa kerätyissä ilman hiukkasnäytteessä pienen määrän radioaktiivista kobolttia. Aineen pitoisuus oli niin pieni, että siitä ei ollut haittaa ihmisille tai ympäristölle.
A trace of radioactive cobalt detected in the air in Imatra9.4.2026 13:40:26 EEST | Press release
The Radiation and Nuclear Safety Authority detected a small amount of radioactive cobalt in particle samples collected from the outdoor air in Imatra in March. The concentration was so low that it posed no risk to people or the environment.
STUK: TVO åtgärdade korrekt de brister som upptäckts i Olkiluoto 39.3.2026 14:55:52 EET | Pressmeddelande
Industrins Kraft (TVO) meddelade torsdagen den 5.3. Strålsäkerhetscentralen (STUK) att man hade upptäckt säkerhetspåverkande brister i Olkiluoto kärnkraftverks tredje enhet. Det handlade om brister i planer och instruktioner för störningar i elsystemen. Anläggningens säkerhet äventyrades inte.
STUK: TVO korjasi Olkiluoto 3:ssa havaitsemansa puutteet oikein9.3.2026 14:55:52 EET | Tiedote
Teollisuuden Voima (TVO) ilmoitti torstaina 5.3. Säteilyturvakeskukselle (STUK) havainneensa turvallisuuteen vaikuttavia puutteita Olkiluodon ydinvoimalaitoksen kolmosyksikössä. Kyseessä olivat puutteet sähköjärjestelmien häiriön varalle tehdyissä suunnitelmissa ja ohjeissa. Laitoksen turvallisuus ei vaarantunut.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme