Säteilyturvakeskus kiittää sienestäjiä
12.12.2025 08:30:40 EET | Säteilyturvakeskus (STUK) | Tiedote
Säteilyturvakeskuksen sienikampanja onnistui yli odotusten. Marraskuun loppuun jatkuneen kampanjan aikana mitattiin lähes 900 eri puolilta Suomea kerätyn ruokasieninäytteen radioaktiivisuus.

Säteilyturvakeskus (STUK) järjesti heinäkuusta marraskuun loppuun asti kestäneen Sienet 2025 -kampanjan selvittääkseen ruokasienilajien radioaktiivisen cesiumin (Cs-137) pitoisuuksia ja pitoisuuseroja maan eri osissa ja eri sienilajeissa.
Laboratorionjohtaja Sinikka Virtanen STUKista toivoi kesäkuussa, että kampanjan avulla STUK saisi paljon näytteitä eri sienilajeista eri puolilta maata tutkittavaksi. Kampanjan päätyttyä hän voi todeta, että toive toteutui.
”Koska emme ole aikaisemmin tällaista kampanjaa järjestäneet, emme osanneet oikein ennustaa, kuinka paljon sieninäytteitä saisimme”, Sinikka Virtanen sanoo. ”Näytteitä tuli joka tapauksessa niin paljon, että kampanjan voi sanoa onnistuneen erinomaisen hyvin.” Laboratorionjohtaja Virtanen kiittääkin paitsi sienestäjiä, myös STUKin oman laboratorion työntekijöitä, jotka selvisivät ajoittain jopa ruuhkautuneesta sieniurakastaan erinomaisesti.
Tarkalleen STUK sai mitattavakseen 880 sieninäytettä. Sinikka Virtanen korostaa, että kampanjan onnistumisen kannalta ei ollut tärkeää vain näytteiden määrä, vaan erityisesti se, että näytteitä saatiin käytännössä koko Suomen alueelta, Ahvenanmaalta Inariin. Tärkeää oli myös se, että näytteitä saatiin monista sienilajeista. Etsitty radioaktiivinen aine eli cesiumin isotooppi 137 on peräisin Tšernobylin ydinvoimalaitosonnettomuudesta vuodelta 1986. Onnettomuudesta peräisinoleva laskeuman määrä vaihtelee alueellisesti ja tutkimuksen kannalta on tärkeää, että näytteitä saatiin erilaisilta laskeuma-alueilta.
Eniten näytteitä STUKiin tuli luonnollisesti suomalaisten suosikkisienistä, esimerkiksi keltavahveroista eli kantarelleista ja suppilovahveroista, mutta monesta muustakin lajista saatiin edustavat näytteet, joiden avulla radioaktiivisuuden määrää eri alueilla voidaan vertailla.
Koko maan ja alueiden tulokset valmistuvat keväällä
STUKin laboratoriossa mitataan vielä viimeisiä sieninäytteitä, joten kampanjan tulosten käsittely ja yhteenveto on vielä tekemättä. Tulokset kootaan ensi keväänä julkaistavaan raporttiin. Jo sitä ennen jokainen näytteitä lähettänyt saa tiedon omien sieniensä radioaktiivisudesta.
Sinikka Virtanen huomauttaa, että esimerkiksi tietoja yksittäisten kuntien tai muiden alueiden tuloksista ei ole vielä koottu. Joka tapauksessa mitattujen näytteiden mittaustulokset eivät ole paljastaneet mitään kovin yllättävää. Kuten aiemminkin on tiedetty, sienissä, kuten ylipäätään suomalaisissa luonnontuotteissa ei ole vaarallisia määriä radioaktiivisuutta.
STUK seuraa säännöllisesti ympäristön ja luonnontuotteiden radioaktiivisuutta. Sinikka Virtanen korostaa, että sienikampanjan ja kampanjaan osallistuneiden sienestäjien avulla on saatu päivitettyä tieto sienten radioaktiivisuudesta ajan tasalle, mikä ei olisi ollut mahdollista tässä laajuudessa pelkästään STUKin normaalin ympäristöseurannan perusteella.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mediapalvelu
Puh:010 850 4761Sinikka VirtanenLaboratorionjohtajaSäteilyturvakeskus
Puh:0975988556sinikka.virtanen@stuk.fiKuvat




Lyhyesti STUKista
Säteilyturvakeskus (STUK) on säteily- ja ydinturvallisuutta valvova viranomainen. Tehtävämme on ihmisten, yhteiskunnan, ympäristön ja tulevien sukupolvien suojelu säteilyn haitallisilta vaikutuksilta.
Strålsäkerhetscentralen (STUK) är en myndighet som övervakar strål- och kärnsäkerheten. Vårt uppdrag är att skydda människorna, samhället, miljön och de framtida generationerna för strålningens skadliga konsekvenser.
Radiation and Nuclear Safety Authority (STUK) supervises radiation and nuclear safety in Finland. Our mission is to protect people, society, the environment and future generations from the detrimental effects of radiation.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Säteilyturvakeskus (STUK)
En aning radioaktivt kobolt i Imatras luft9.4.2026 13:40:26 EEST | Pressmeddelande
Strålsäkerhetscentralen upptäckte en liten mängd radioaktivt kobolt i partikelprov som samlades in från Imatras utomhusluft i mars. Halten var så låg att den inte innebar någon risk för människor eller miljön.
Aivan vähän radioaktiivista kobolttia Imatran ilmassa9.4.2026 13:40:26 EEST | Tiedote
Säteilyturvakeskus havaitsi Imatralla maaliskuussa kerätyissä ilman hiukkasnäytteessä pienen määrän radioaktiivista kobolttia. Aineen pitoisuus oli niin pieni, että siitä ei ollut haittaa ihmisille tai ympäristölle.
A trace of radioactive cobalt detected in the air in Imatra9.4.2026 13:40:26 EEST | Press release
The Radiation and Nuclear Safety Authority detected a small amount of radioactive cobalt in particle samples collected from the outdoor air in Imatra in March. The concentration was so low that it posed no risk to people or the environment.
STUK: TVO åtgärdade korrekt de brister som upptäckts i Olkiluoto 39.3.2026 14:55:52 EET | Pressmeddelande
Industrins Kraft (TVO) meddelade torsdagen den 5.3. Strålsäkerhetscentralen (STUK) att man hade upptäckt säkerhetspåverkande brister i Olkiluoto kärnkraftverks tredje enhet. Det handlade om brister i planer och instruktioner för störningar i elsystemen. Anläggningens säkerhet äventyrades inte.
STUK: TVO korjasi Olkiluoto 3:ssa havaitsemansa puutteet oikein9.3.2026 14:55:52 EET | Tiedote
Teollisuuden Voima (TVO) ilmoitti torstaina 5.3. Säteilyturvakeskukselle (STUK) havainneensa turvallisuuteen vaikuttavia puutteita Olkiluodon ydinvoimalaitoksen kolmosyksikössä. Kyseessä olivat puutteet sähköjärjestelmien häiriön varalle tehdyissä suunnitelmissa ja ohjeissa. Laitoksen turvallisuus ei vaarantunut.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme