Rautatientorin metroasemalla avattiin uudet liukuportaat
19.12.2025 15:30:03 EET | Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy | Tiedote
Rautatientorin metroaseman pääsisäänkäynnin uudet liukuportaat Asema-aukiolla avattiin matkustajien käyttöön perjantaina 19. joulukuuta 2025. Kaupunkiliikenne Oy vaihtoi liukuportaat uusiin kuluneen syksyn aikana.

Pääsisäänkäynnin vanhat liukuportaat olivat alkuperäiset, Valmetin valmistamat vuodelta 1982.
– Liukuportaat palvelivat vuosikymmenet kunnialla, ja niitä on vuosien aikana peruskunnostettu. Kaikkia osia ei voitu kuitenkaan vaihtaa vanhoista portaista ja lisäksi varaosien saatavuus oli lähes olematonta, siksi vaihdoimme liukuportaat uusiin, kertoo Kaupunkiliikenteen tekninen asiantuntija Antti Tikkanen.
Vanhojen liukuportaiden poistaminen ja uusien asentaminen tapahtui yöaikaan suunnitellusti.
– Hankkeen alussa näimme tärkeänä, että päiväsaikaan pääsisäänkäynnin hissi ja kiviportaat ovat koko työn ajan matkustajien käytössä, jotta pystymme mahdollistamaan sujuvan liikkumisen metroaseman ja Asema-aukion välillä, kertoo Kaupunkiliikenteen projektipäällikkö Susanna Saloranta.
Työmaa-alue rajattiin kiviportaisiin kiinteillä vaneriseinillä työturvallisuuden takia. Ruuhka-aikoina sisäänkäynnin oville muodostui jonoa, mistä Kaupunkiliikenne sai palautetta.
– Haluamme kiittää kaikkia matkustajia ja alueella liikkuvia kärsivällisyydestä liukuporrasremontin aikana ja toivottaa tervetulleeksi käyttämään uusia liukuportaita, Saloranta sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti TikkanenKaupunkiliikenne Oy, tekninen asiantuntija
Puh:040 527 2081antti.tikkanen@kaupunkiliikenne.fiKuvat



Me Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:ssä mahdollistamme pääkaupunkiseudun kestävän kasvun rakentamalla tulevaisuuden raideverkostokaupunkia ja pitämällä sen liikkeessä. Vastaamme joukkoliikenneinfran rakentamisesta sekä metrojunien ja raitiovaunujen liikennöinnistä, kunnossapidosta ja kehittämisestä laadukkaasti ja kustannustehokkaasti. Järjestämme kaupunkipyöräpalvelun ja liikennöimme Suomenlinnan lauttoja tytäryhtiömme kautta. Kannamme vastuun koko toimintamme elinkaaren päästöistä ja teemme valintoja, jotka muuttavat koko alan toimintaa, koska haluamme olla kestävien kaupunkien paras liikuttaja ja kehittäjä ̶ nyt ja tulevaisuudessa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy
Keilaniemen metroaseman liukuporrasryhmiä suljetaan huoltotöiden vuoksi huhti–lokakuussa2.4.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Keilaniemen asemalla tehdään huhti–lokakuussa paloilmoitinjärjestelmän, savunpoistoluukkujen ja valaistuksen huoltotöitä liukuportaiden yläpuolisissa kattorakenteissa. Hissit ovat normaalisti käytössä huoltotöiden ajan.
Vaaralan varikon toteuttajaksi valittu SRV Rakennus – toteutus käynnistyy kesällä2.4.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Vantaan ratikkaa palvelevan Vaaralan varikon projektijohtourakan toteuttajaksi on valittu SRV Rakennus Oy. Asiasta päätti Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:n hallitus 17.3.2026. Varikon rakentaminen ajoittuu vuosille 2026–2029.
Pyöräkeskus avautuu jälleen 1.4. – uudet aukioloajat30.3.2026 13:17:32 EEST | Tiedote
Suosittu Pyöräkeskus avautuu keskiviikkona 1.4. klo 10 Töölönlahdenpuiston tapahtuma-aukiolla. Pyöräkeskuksessa jokainen pääsee huoltamaan pyöräänsä itse ja saa käyttöönsä maksutta työkaluja ja asiantuntijoiden neuvoja.
Markkinaoikeus vahvisti Kaupunkiliikenteen päätöksen raitiovaunuhankinnasta27.3.2026 12:02:14 EET | Tiedote
Markkinaoikeus on perjantaina 27.3. tekemässään päätöksessä hylännyt Skoda Transtechin tekemän valituksen pääkaupunkiseudun raitiovaunuhankinnasta. Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:n hallitus teki 18.11.2025 päätöksen, jossa se valitsi pääkaupunkiseudun uusien raitiovaunujen toimittajaksi Stadler Polskan ja sulki Skoda Transtechin tarjouksen ulos tarjouskilpailusta.
Pohjois-Haagan, Kannelmäen ja Malminkartanon juna-asemien perusparannusten urakoitsijat on valittu24.3.2026 15:38:13 EET | Tiedote
Kesällä 2026 junaliikenne katkeaa kokonaan Huopalahden ja Myyrmäen välisellä osuudella noin kahden kuukauden ajaksi, kun Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy toteuttaa kolmen juna-aseman perusparannukset. Pohjois-Haagan juna-aseman perusparannuksen urakoitsijaksi on valittu VM Suomalainen Oy, Kannelmäen ja Malminkartanon juna-asemien Kreate Group.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme