Yle kehitti mallin median jakelun päästöjen mittaamiseen
27.1.2026 10:00:00 EET | Yleisradio Oy | Tiedote
Hiilijalanjälki on pienin, kun käytetään Yle Areenaa mobiililaitteella kiinteän verkkoyhteyden kautta.

Yle on kehittänyt yhteistyössä LUT-yliopiston kanssa mallin, jonka avulla voidaan arvioida, kuinka paljon median jakelu eri kanavien kautta aiheuttaa ilmastopäästöjä. Malli kattaa television ja radion lisäksi Yle Areenan kaltaiset suoratoistopalvelut.
Mallin loi diplomityönään Ylelle Eero Hämäläinen osana LUT-yliopiston tuotantotalouden diplomi-insinööriopintojaan.
“Diplomityö tarjosi mielenkiintoisen ja ajankohtaisen aiheen, jolla voi edistää koko toimialan ympäristövastuuta. Tutkimuksen perusteella kykenemme määrittelemään, mitä tietoa eri jakelukanavien hiilijalanjäljen luotettava arviointi vaatii, vaikka tällä hetkellä kaikki tarvittava tieto ei ole saatavilla. Samoin yksittäinen käyttäjä voisi arvioida oman sisällön kulutuksensa hiilijalanjäljen”, Eero Hämäläinen kuvailee.
Malli on Ylelle apukeino kohti hiilineutraaliutta
Uusi malli auttaa tarkastelemaan, miten jakelusta aiheutuvia päästöjä voidaan tarkemmin kohdentaa eri jakelukanavien välille. Näin päästään vertailemaan eri jakeluteknologioiden energiatehokkuutta ja päästöjä.
“Halusimme selkeämmän kuvan siitä, mistä ja miten median jakelusta ja käytöstä aiheutuvat ilmastovaikutukset muodostuvat ja miten niitä voidaan vähentää.Tämä on Ylelle yksi tapa arvioida, miten palvelujamme on syytä jatkossa kehittää ja suunnata”, sanoo Ylen teknologiajohtaja Janne Yli-Äyhö.
Ylen tavoittelee hiilineutraaliutta vuoteen 2035 mennessä valtion omistajaohjauksen periaatepäätöksen mukaisesti.
Kanavien määrä ja kuvanlaatu keskiössä
Yksi tutkimuksen keskeinen havainto on, ettei mediajakelun hiilijalanjäljen pienentäminen ole yksinkertaista.
“Päästöihin vaikuttavat esimerkiksi tv- ja radiokanavien määrä ja kuvanlaatu, jotka puolestaan vaikuttavat suoraan katsojien ja kuuntelijoiden kokemukseen. Vaikka yhtälö onkin vaikea, voimme ratkaisuillamme ohjata median kuluttajia päästöjen kannalta tehokkaisiin käyttötottumuksiin”, Janne Yli-Äyhö toteaa.
Kuluttajan näkökulmasta hiilijalanjälkeen vaikuttavat katseluun käytetty laite, internetyhteys (kiinteä vai mobiiliverkko) sekä kuvanlaatu (resoluutio). Pienin hiilijalanjälki on, kun käytetään Yle Areenaa mobiililaitteella kiinteän verkkoyhteyden kautta.
Päästöjen arvioinnin suurimmat haasteet liittyvät dataan
Tutkimuksen yhteydessä havaittiin, että Suomessa median jakelun päästöt ovat jo nyt kansainvälisesti erittäin matalalla tasolla, kiitos puhtaan sähköntuotannon.
“Merkittävä osa median jakelun päästöjä on energiankulutus, ja siitä aiheutuvien päästöjen määrä riippuu energian alkuperästä. Suomessa jakeluoperaattorit hyödyntävät pitkälti vain uusiutuvista hiilineutraaleista energialähteistä tuotettua sähköä, mikä johtaa alhaisiin hiilidioksidipäästöihin. Ylipäätään koko Suomen energiajakauma on muuhun Eurooppaan verrattuna todella vähäpäästöinen, mikä näkyy selvästi vertailtaessa muualla Eurooppaa tehtyjä tutkimustuloksia”, sanoo Eero Hämäläinen.
Kehittämisen suurin haaste liittyy tiedon saatavuuteen. Jakeluverkkoja ylläpitävät yritykset eivät tällä hetkellä kykene tuottamaan riittävän yksityiskohtaista ja yhtenäistä tietoa eri jakelutapojen energiankulutuksesta ja päästöistä.
“Seuraamme jatkossa mediajakelun hiilijalanjäljen kehittymistä ja raportoimme siitä osana ympäristövastuuraporttiamme. Käytännöt vaativat yhtenäistämistä: tulevaisuudessa vastuullisuusraportoinnin kiristyvät vaatimukset lisäävät tarvetta avoimemmalle ja tarkemmalle tiedonkeruulle koko alalla”, Janne Yli-Äyhö kertoo.
Yhteyshenkilöt
Janne Yli-Äyhö, johtaja, Tekniikka, tuotanto ja kehitys, Yle, janne.yli-ayho@yle.fi
Irene Tommiska-Jarva, päällikkö, vastuullinen toiminta, Yle, irene.tommiska-jarva@yle.fi
Eero Hämäläinen, diplomityön tekijä, eero.a.hamalainen@gmail.com, p. 044 219 9392
Yle on suomalaisten oma, vuonna 1926 perustettu julkisen palvelun mediayhtiö. Ainutlaatuiseen tehtäväämme kuuluu välittää luotettavaa tietoa, sivistää ja viihdyttää, vahvistaa demokratiaa ja kulttuuria sekä edistää sananvapautta, tasa-arvoa ja yhteenkuuluvuutta. Palvelemme suomalaisia televisiossa, radiossa ja verkossa vuoden jokaisena päivänä kellon ympäri.
Tilaa Ajankohtaista Ylestä -uutiskirje. Jos et jatkossa halua vastaanottaa Ylen viestinnän lähettämiä tiedotteita, lähetä viesti osoitteeseen yleisradio@yle.fi. Tutustu Ylen viestinnän lähettämien tiedotteiden tietosuojaselosteeseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Yleisradio Oy
Tässä ovat Yle Kesäfestivaalin artistit – huippukonserteissa mukana mm. Emma & Matilda, Lauri Haav, Erika Vikman ja Arttu Wiskari9.4.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Kolmipäiväinen festivaali järjestetään Vantaalla Tikkurilan urheilupuistossa 29.–31.5.2026. Ohjelmassa ovat Radio Suomen Kesäkonsertti, YleXPop, RSO:n ja Leikitään Pikku Kakkosta -konsertit sekä paljon muuta.
Fotbolls-VM på Yles kanaler: toppmatcher, expertanalyser och en ny videopodcast8.4.2026 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
FIFA:s fotbolls-VM spelas i Nordamerika i juni 2026. Yle visar 52 av turneringens matcher, inklusive finalen.
Jalkapallon MM-kisat tuovat Ylen kanaville huippuottelut, ilmiöt ja uuden videopodcastin8.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
FIFA jalkapallon MM-kisat pelataan Pohjois-Amerikassa kesällä 2026. Yle näyttää kisoista 52 ottelua finaali mukaan lukien.
Ylen kesä kutsuu: Viisulavoilta Sodankylän valkokankaille, au paireista jalkapallon MM-kisoihin26.3.2026 12:00:16 EET | Tiedote
Kesä 2026 on täynnä yhteisiä hetkiä ja elämyksiä Ylen kanavilla.
Förändrings- och sparprogrammet påverkade Yles verksamhet brett under 202524.3.2026 18:02:02 EET | Pressmeddelande
De parlamentariska riktlinjerna gällande Yles finansiering, som Yle-arbetsgruppen fastställde 2024, inledde ett förändrings- och sparprogram som sträcker sig över flera år. Bolaget anpassar sin verksamhet så att Yles ekonomi förblir balanserad de kommande åren, trots minskad nettobudgetering.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme