Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Päijät-Hämeen pelastajia ja ensihoitajia koulutetaan kemiallisten aineiden ja säteilyn uhkiin
9.2.2026 12:14:54 EET | Päijät-Hämeen hyvinvointialue | Tiedote
Pelastusopisto järjestää helmikuussa Lahdessa pelastusalan ja ensihoidon ammattilaisille koulutuksen, jossa käydään läpi varautumista kemiallisten, biologisten, säteilyn ja ydinaineiden aiheuttamiin uhkiin ja onnettomuuksiin.
Koulutuskontin avulla järjestettävällä käytännönläheisellä opetuksella vahvistetaan viranomaisten osaamista EU:n rescEU -valmiusvarastoista löytyvien CBRN-suojainten ja -laitteiden käytössä.
Pelastusopiston koordinoima valtakunnallinen rescEU CBRN -koulutuskiertue käynnistyi syksyllä 2025, ja sen tavoitteena on vierailla syyskuuhun 2026 mennessä 15 hyvinvointialueella. Kiertue toteutetaan osana hanketta, jossa Pelastusopisto hallinnoi Huoltovarmuuskeskuksen hankkimaa CBRN-koulutuskonttia.
– Kiertue antaa mahdollisuuden laajasti eri viranomaisille saada yhtenäistä koulutusta ja käytännön harjoittelua välineisiin, joita rescEU:n valmiusvarastosta löytyy, koulutusta järjestämässä oleva aluepalopäällikkö Tero Kujala Päijät-Hämeen pelastuslaitokselta sanoo.
Euroopan komissio päättää rescEU-valmiusvarastojen käytöstä
Suomi isännöi kahta Euroopan unionin rahoittamaa rescEU-valmiusvarastoa, CBRN- ja Medikaalivarastoa, jotka muodostavat yhdessä Suomen rescEU-hankekokonaisuuden.
CBRN-varastolla varaudutaan kemiallisista (C), biologisista (B), säteilyyn liittyvistä (R) ja ydinaineista (N) aiheutuviin uhkiin, onnettomuuksiin ja kriisitilanteisiin. Varastoon on sijoitettu muun muassa suojavälineitä, mittalaitteita, ilmaisimia ja pikatestejä.
Euroopan komissio päättää rescEU-valmiusvarastojen käytöstä, ja Suomi vastaa materiaalin toimittamisesta. RescEU-valmiuksia välitetään apua pyytäville maille EU:n pelastuspalvelumekanismin kautta. Suomi voi myös tarjota koulutuskonttia ja asiantuntijoita kouluttamaan kohdemaahan.
Hanketta johtaa sisäministeriö yhteistyössä sosiaali- ja terveysministeriön kanssa. Mukana ovat myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Huoltovarmuuskeskus ja Säteilyturvakeskus. Suomen rescEU-hankekokonaisuuden arvo on 305 miljoonaa euroa.
KUTSU MEDIALLE
Torstaina 19.2. järjestetään esittelytilaisuus CBRN-koulutuksesta organisaatioiden johdolle, medialle ja muille ei-operatiivisille toimijoille.
Median edustajat ovat tervetulleita esittelytilaisuuteen sekä tutustumaan CBRN-konttiin ja -koulutukseen 19.2. klo 9–10.30 Paavolan pelastusasemalle Lahteen (Mannerheiminkatu 24, Lahti).
Ohjelma
09:00–09:10 Alkusanat
09:10–09:30 rescEU-hankkeen, valmiusvarastojen sekä koulutuskiertueen esittely
09:30–10:30 Tutustuminen koulutuskonttiin ja sen laitteisiin sekä mahdollisuus haastatella kouluttajia ja osallistujia
Median ilmoittautuminen 16.2. mennessä viestintäpäällikkö Salla Virralle: salla.virta@paijatha.fi, 0440 773 248
Lisätietoa koulutuksesta:
Kristian Järvenpää, suunnittelija, Pelastusopisto: kristian.jarvenpaa@pelastusopisto.fi, 0295 453 499
Tero Kujala, aluepalopäällikkö, Päijät-Hämeen pelastuslaitos: tero.kujala@paijatha.fi, 0440 773 258
Avainsanat
Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää päijäthämäläisten sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut alueen asukkaille.
Päijät-Hämeen hyvinvointialueeseen kuuluvat Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Lahti, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä. Huolehdimme yli 200 000 asukkaan terveydestä ja turvallisuudesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Kesälomakausi vaikuttaa osaan sote-palveluista3.6.2026 09:58:28 EEST | Tiedote
Suurin osa Päijät-Hämeen hyvinvointialueen palveluista on käytettävissä normaalisti läpi kesän. Osa palveluista toimii supistetuin aukioloajoin tai keskittyen tiettyihin toimintoihin.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Päijäthämäläisiä osallistujia etsitään laajaan valtakunnalliseen tutkimukseen vyöruusurokotteen vaikutuksesta muistisairauksiin2.6.2026 11:42:05 EEST | Tiedote
Suomen rokotetutkimus (FVR) on aloittanut FinDementia-tutkimuksen, jossa selvitetään, voiko vyöruusurokote Shingrix® vähentää muistisairauksien riskiä. Tutkimukseen osallistuu yli 33 000 vähintään 76-vuotiasta eri puolilta Suomea. Päijät-Häme on yksi neljästä tutkimukseen osallistuvasta hyvinvointialueesta.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue esittelee suunnitelmia Sysmän sote-peruspalvelujen tuotannosta asukastilaisuudessa26.5.2026 10:00:08 EEST | Tiedote
Hyvinvointialue esittelee suunnitelmia Sysmän sote-peruspalveluiden tuotannosta maanantaina 8. kesäkuuta klo 17:00–18.30. Tilaisuus järjestetään Sysmän teatteritalolla osoitteessa Väihkyläntie 1.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Sosiaalihuoltolain uudistus sisältää hyviä tavoitteita, mutta säästöt jäävät epävarmoiksi25.5.2026 13:45:04 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialue suhtautuu sosiaalihuoltolain uudistukseen pääosin myönteisesti. Erityisesti tärkeänä nähdään oikea-aikaisen tuen vahvistaminen, palvelujen selkeyttäminen sekä ennaltaehkäisyn ja varhaisen tuen korostaminen. Myös sosiaalityön ja sosiaaliohjauksen roolin vahvistaminen asiakkaiden tukena on hyvinvointialueen näkökulmasta perusteltua.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Venetsialaisten ilotulitus vaatii jatkossa erillisen ilmoituksen Päijät-Hämeessä25.5.2026 11:00:52 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeen pelastusviranomainen vaatii jatkossa erillisen ilmoituksen ilotulitteiden käytöstä venetsialaisissa. Muutoksen syynä on lisääntynyt häiriökäyttäytyminen ja ilotulittaminen kielletyillä alueilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme