Päijät-Hämeen hyvinvointialue

Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Päiväkeskus muuttaa Launeenkadulta Kauppakadulle (korjattu)

9.2.2026 13:51:39 EET | Päijät-Hämeen hyvinvointialue | Tiedote

Jaa

Päijät‑Hämeen hyvinvointialueen päiväkeskus siirtyy maaliskuun alussa Lahdessa Launeenkadulta Kauppakadulle.

Korjattu tiedotteen loppuun muuttopäivän aukioloaika.

Muutto toteutetaan siten, asiakkaat saavat palvelua Launeenkadun toimipisteestä vielä 2. maaliskuuta, ja 3. maaliskuuta alkaen palvelu siirtyy kokonaan uusiin tiloihin osoitteeseen Kauppakatu 7.

Päiväkeskus on tarkoitettu täysi-ikäisille päijäthämäläisille, jotka tarvitsevat tukea arjessa selviytymiseen. Asiakkaita ovat esimerkiksi henkilöt, jotka käyttävät päihteitä, ovat asunnottomia tai ovat vaarassa ajautua asunnottomuuteen, elävät sosiaalisesti kuormittavassa elämäntilanteessa tai tarvitsevat tukea arjen asioiden hoitamiseen ja palveluihin hakeutumiseen. Päiväkeskukseen voi tulla ilman ajanvarausta, päihtyneenä ja nimettömänä. Päiväkeskuksessa asiakkaat voivat levätä, peseytyä, pestä pyykkiä, saada pientä purtavaa sekä ohjausta arjen asioihin. Toiminta on maksutonta.

Nykyisistä tiloista siirrytään pois sisäilmaan liittyvien ongelmien vuoksi. Uudet tilat Kauppakadulla ovat toimivammat ja selkeämmät, mikä helpottaa asiakkaiden liikkumista tiloissa sekä oleskelu-, peseytymis- ja pyykinpesutilojen käyttöä. Uudessa ympäristössä on myös rauhallisemmat puitteet keskusteluille ja ohjaukselle. Päiväkeskus on avoinna muuttopäivänä 3.3. klo 13-15.30, ja 4.3. lähtien arkisin kello 9.30–15.30.

Lisätietoja:
Jani Huovinen, tulosyksikköpäällikkö, 050 383 63 84

Yhteyshenkilöt

Päijät-Hämeen hyvinvointialue

Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää päijäthämäläisten sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut alueen asukkaille. 

Päijät-Hämeen hyvinvointialueeseen kuuluvat Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Lahti, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä. Huolehdimme yli 200 000 asukkaan terveydestä ja turvallisuudesta.

hyvinvointialueen logo

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Päijät-Hämeen hyvinvointialue

Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Päijäthämäläisiä osallistujia etsitään laajaan valtakunnalliseen tutkimukseen vyöruusurokotteen vaikutuksesta muistisairauksiin2.6.2026 11:42:05 EEST | Tiedote

Suomen rokotetutkimus (FVR) on aloittanut FinDementia-tutkimuksen, jossa selvitetään, voiko vyöruusurokote Shingrix® vähentää muistisairauksien riskiä. Tutkimukseen osallistuu yli 33 000 vähintään 76-vuotiasta eri puolilta Suomea. Päijät-Häme on yksi neljästä tutkimukseen osallistuvasta hyvinvointialueesta.

Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Sosiaalihuoltolain uudistus sisältää hyviä tavoitteita, mutta säästöt jäävät epävarmoiksi25.5.2026 13:45:04 EEST | Tiedote

Päijät-Hämeen hyvinvointialue suhtautuu sosiaalihuoltolain uudistukseen pääosin myönteisesti. Erityisesti tärkeänä nähdään oikea-aikaisen tuen vahvistaminen, palvelujen selkeyttäminen sekä ennaltaehkäisyn ja varhaisen tuen korostaminen. Myös sosiaalityön ja sosiaaliohjauksen roolin vahvistaminen asiakkaiden tukena on hyvinvointialueen näkökulmasta perusteltua.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye