Aluehallitus lisää kriisiasumisen paikkoja ikääntyneille
10.2.2026 16:03:16 EET | Vantaan ja Keravan hyvinvointialue | Tiedote
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen (VAKE) aluehallitus kokoontui 10. helmikuuta 2026. Kokouksessa päätettiin muun muassa perustaa ikääntyneiden määräaikainen kriisiasumisyksikkö Keravalle. Myös Vantaalla ikääntyneiden kriisiasumispaikkoja lisätään.

Aluehallitus päätti perustaa ikääntyneiden lyhytaikaisen, ympärivuorokautisen palveluasumisen kriisiyksikön määräaikaisesti alkuvuoteen 2027 asti. Kriisiyksikkö sijaitsee Keravalla, osoitteessa Porvoonkatu 10. Tiloihin tulee 14 asiakaspaikkaa. Väliaikainen yksikkö on tarkoitus avata heti, kun tarvittavat toimet toiminnan käynnistämiseksi on tehty.
Määräaikaisen kriisiasumisyksikön perustamisen lisäksi Vantaan Simonkylän lyhytaikaisyksiköissä kriisiasiakkaat keskitetään nykyisestä kolmesta yksiköstä yhteen, jossa on valmiutta tarvittaessa hoitaa 24 kriisiasiakasta kerrallaan.
Muutosten taustalla on ikääntyneille osoitettujen palveluasumisen kriisipaikkojen riittämättömyys. Äkillinen kriisitilanne voi johtua esimerkiksi omaishoitajan sairastumisesta, ikääntyneen asunnottomuudesta tai muista sosiaalisista syistä.
Palveluja kehittämällä ennaltaehkäistään kriisitilanteita
Kriisipaikkatoiminnan keskittäminen ja laajentaminen määräaikaisesti mahdollistaa ruuhkautuneen tilanteen ratkaisemisen hoitoketjuja sujuvoittamalla ja asiakkaiden ohjaamisella heidän tarvitsemiensa palvelujen ääreen.
Vuoden aikana on tarkoitus kehittää entisestään ennaltaehkäiseviä palveluita sekä osana pidemmän tähtäimen palveluverkkosuunnitelmaa löytää tarkoituksenmukainen paikkamäärä ja toimipiste kriisitoiminnan tuottamiseen.
Tikkurilan uudisrakennus valmistuu loppuvuodesta 2026, mikä tuo myös helpotusta vanhusten hoiva-asumiseen. Tilapäisen kriisiyksikön rinnalla tehdään tiivistä kotona-asumisen kehittämistä, jossa tunnistetaan kriisitilanteiden juurisyyt ja panostetaan kriisitilanteiden tunnistamiseen sekä ennaltaehkäisyyn.
”Olen tyytyväinen siihen, että reagoimme ruuhkautuneeseen ikääntyneiden kriisiasumisen tilanteeseen, ja paikkoja tulee lisää sekä Keravalla että Vantaalla. Samalla vanhustenpalvelujen toimialalla kehitetään ennaltaehkäiseviä ja kotona-asumisen palveluja, jotta kriisitilanteita tunnistettaisiin ja ennaltaehkäistäisiin vielä nykyistä paremmin”, sanoo aluehallituksen puheenjohtaja Sirkka-Liisa Kähärä.
Päätöksiä nuorisovaltuustosta, viroista, suun terveyden hinnoista ja toimintasäännöistä
Kokouksessa päätettiin myös uuden nuorisovaltuuston kokoonpano, ja vammaispalvelujen asumispalveluihin ja aikuissosiaalityön työ- ja päivätoimintaan perustettiin esihenkilöiden virat.
Aluehallitus hyväksyi myös uuden suunhoitotuotteiden hinnaston ja päätti luopua suun terveydenhuollon erikoismateriaalimaksujen perimisestä. Kokouksessa hyväksyttiin lisäksi vammaisneuvoston ja monikulttuurisuusasiain neuvottelukunnan päivitetyt toimintasäännöt.
Aluehallituksen kokouksen esityslista liitteineen on luettavissa hyvinvointialueen päätössivustolla.
Tarkastettu pöytäkirja kokouksesta on luettavissa päätössivustolla tiistaina 17.2.2026 klo 12 alkaen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sirkka-Liisa KähäräAluehallituksen puheenjohtaja
Puh:050 466 4561sirkka-liisa.kahara@lh.vakehyva.fiTimo AronkytöHyvinvointialuejohtaja
Puh:0503121678timo.aronkyto@vakehyva.fiMuut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vantaan ja Keravan hyvinvointialue
VAKE tarjoaa maksutonta koulutusta ihmiskaupan tunnistamisesta9.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Ihmiskaupan ureja ei aina tunnisteta riittävästi, mikä estää avun tarjoamista ja rikosten selvittämistä. Vantaan ja Keravan hyvinvointialue (VAKE) tarjoaa osana Aktiivinen toimijuus -hanketta maksutonta koulutusta sekä käsikirjan ihmiskaupan uhrien tunnistamiseksi kaikille Suomen sosiaalialan työntekijöille ja muille asiakastyötä tekeville.
Välfärdsområdesstyrelsen godkände bokslutet och personalberättelsen för 202531.3.2026 16:58:52 EEST | Pressmeddelande
Vanda och Kervo välfärdsområdets (VAKE) områdesstyrelse sammanträdde den 31 mars 2026. På sammanträdet beslöt man bland annat att godkänna bokslutet och personalberättelsen för 2025. Områdesstyrelsen beslöt även att förvärva ägandeandelar i Puro Tekstiilihuoltopalvelut Oy och ta i bruk en ny prislista över dokument- och informationstjänster.
Aluehallitus hyväksyi vuoden 2025 tilinpäätöksen ja henkilöstökertomuksen31.3.2026 16:58:52 EEST | Tiedote
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen (VAKE) aluehallitus kokoontui 31. maaliskuuta 2026. Kokouksessa päätettiin muun muassa hyväksyä vuoden 2025 tilinpäätös ja henkilöstökertomus. Aluehallitus päätti myös hankkia omistusosuuksia Puro Tekstiilihuoltopalvelut Oy:stä ja ottaa käyttöön uuden asiakirja- ja tietopalveluhinnaston.
Pelastuslautakunta päätti palvelutaksoista ja hyväksyi vuoden 2025 omavalvontaraportin, tilinpäätöksen ja vuosikatsauksen19.3.2026 10:32:49 EET | Tiedote
Vantaan ja Keravan sekä Keski-Uudenmaan hyvinvointialueiden pelastuslautakunta teki useita Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen toimintaan vaikuttavia päätöksiä kokouksessaan 18. maaliskuuta. Päätökset koskevat muun muassa palveluista perittäviä maksuja, omavalvontaraportin, tilinpäätöksen ja vuosikatsauksen hyväksymistä sekä onnettomuuksien ehkäisyn projektipäällikön määräaikaisen viran jatkoa.
Överbelastningen i kundhandledningen för personer med funktionsnedsättning i Vanda och Kervo välfärdsområde17.3.2026 14:30:00 EET | Pressmeddelande
Överbelastningen i Vanda och Kervo välfärdsområdets (VAKE) servicebeslut för personer med funktionsnedsättning har klarats av. Behandlingstiderna är nu på en lagstadgad nivå.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme