Työsuojelupaneeli: 75 % arvioi työterveyshuollon ja työpaikan yhteistyön toimivaksi
11.2.2026 06:00:00 EET | Työterveyslaitos | Tiedote
Enemmistö työsuojeluhenkilöstölle suunnatun kyselytutkimuksen vastaajista arvioi työterveysyhteistyön erittäin tai melko toimivaksi. Kehitettävää on kuormituksen hallinnassa sekä vaikuttavuuden seurannassa.
Työterveyslaitoksen ja Työturvallisuuskeskuksen mediatiedote 11.2.2026
Tuorein Työsuojelupaneeli eli Työterveyslaitoksen ja Työturvallisuuskeskuksen vuosittain toteuttama kyselytutkimus tehtiin marras–joulukuussa 2025. Tällä kertaa paneelin teemana oli työterveysyhteistyö työpaikoilla, ja siinä selvitettiin työsuojelupäälliköiden ja työsuojeluvaltuutettujen näkemyksiä työterveysyhteistyön toteutumisesta ja toimivuudesta.
– Työterveyshuollon rooli on herättänyt keskustelua julkisuudessa. On kysytty, miten palvelut tulisi järjestää ja vastaavatko ne nykytyöelämän haasteisiin. Kyselyn mukaan työsuojeluhenkilöstö on pääosin tyytyväinen työterveysyhteistyöhön, Työterveyslaitoksen erityisasiantuntija Hanna Uusitalo summaa.
Työterveysyhteistyöllä tarkoitetaan työnantajan ja työntekijöiden tai heidän edustajiensa ja työterveyshuollon suunnitelmallista ja tavoitteellista yhteistyötä työn, työolojen, terveyden ja työkyvyn edistämiseksi.
Yhteistyö toimii, mutta työsuojelun rooli jää usein kapeaksi
Valtaosa vastaajista (75 %) pitää työpaikan ja työterveyshuollon välistä yhteistyötä erittäin tai melko hyvin toimivana. Hyvän arvioinnin perusteluina mainittiin säännöllinen vuorovaikutus, työterveyshuollon tavoitettavuus ja aito kiinnostus työpaikan tilanteeseen. Toimimattomaksi koetun yhteistyön taustalla nähtiin usein puutteet tiedonkulussa ja asiantuntemuksessa.
Kyselyn mukaan työterveysyhteistyön johtamisesta ja kehittämisestä vastaa useimmiten henkilöstöhallinto ja ylin johto. Työsuojelu toimii näiden rinnalla, mutta harvalla työpaikalla työterveysyhteistyön johtaminen ja kehittäminen on ensisijaisesti työsuojelun vastuulla.
– Työsuojelulla on usein kokonaiskuva työpaikan ja eri tiimien työkykyä tukevista tai uhkaavista tekijöistä. Olisiko tarpeen hyödyntää tätä asiantuntemusta nykyistä enemmän työterveysyhteistyön johtamisessa ja kehittämisessä, Työturvallisuuskeskuksen hanke- ja kehitysjohtaja Maria Teikari pohtii.
Ennaltaehkäiseviin palveluihin ollaan pääosin tyytyväisiä
Vastaajien työpaikoista enemmistöllä (67 %) on käytössä sekä lakisääteiset ennaltaehkäisevät työterveyspalvelut että työnantajan tarjoamat vapaaehtoiset sairaanhoitopalvelut. Pelkästään lakisääteiset palvelut on käytössä noin kolmanneksella (31 %) työpaikoista.
Valtaosa vastaajista arvioi työterveysyhteistyön toteutuvan ennaltaehkäisevien palvelujen osalta varsin hyvin. Työterveyshuollon katsottiin tuntevan hyvin työpaikan työt ja erityispiirteet (88 %), tukevan fyysistä ergonomiaa (78 %) ja ehkäisevän työhön liittyviä sairauksia ja tapaturmia (76 %).
Kehittämistarpeita nousi esiin etenkin kuormituksen hallinnassa sekä työn vaaratekijöihin liittyvässä neuvonnassa. Noin neljännes vastaajista koki, ettei työterveyshuolto tukenut riittävästi kuormituksen hallintaa, lisännyt ymmärrystä työhön liittyvien vaarojen merkityksestä terveydelle ja työkyvylle tai auttanut turvallisten työtilojen kehittämisessä.
Vaikuttavuuden seuranta kaipaa toimivia mittareita
Lähes kaikilla vastaajien työpaikoilla on tunnistettu työterveyshuollon tarpeet (90 %) ja asetettu toiminnalle selkeät tavoitteet (85 %). Toiminnan vaikuttavuutta seurataan säännöllisesti 63 prosentissa työpaikoista.
Yleisimpänä seurantakeinona mainittiin sairauspoissaolot. Muita seurantakeinoja olivat esimerkiksi tapaturma- ja työkyvyttömyystilastot sekä hyvinvointikyselyt.
– Tulokset herättävät pohtimaan, mikä olisi osuva keino seurata toiminnan vaikuttavuutta. Antavatko nykyiset keinot riittävästi tietoa siitä, miten työterveyspalvelut vastaavat tunnistettuihin tarpeisiin, Hanna Uusitalo kysyy.
Työsuojelupaneeli
- Työsuojelupaneelin työterveysyhteistyöhön liittyvien kysymysten aineisto löytyy Työelämätieto-palvelusta: Työsuojelu ja työterveyshuolto
- Työsuojelupaneelin toistuvan kyselyn aineisto 2019–2025 löytyy Työelämätieto-palvelusta: Työsuojelupaneeli tarjoaa ajankohtaista tilannetietoa
- Työsuojelupaneeli on Työterveyslaitoksen ja Työturvallisuuskeskuksen kerran vuodessa toteuttama kyselytutkimus työsuojeluhenkilöstölle.
- Kyselyssä on työsuojeluun liittyviä vakiokysymyksiä ja vuosittain vaihtuvia teemakysymyksiä. Vuoden 2025 teemana oli Työterveysyhteistyö.
- Tuorein kysely tehtiin marras–joulukuussa 2025. Kysely lähetettiin Työsuojeluhenkilörekisteristä poimituille työsuojeluvaltuutetuille ja -päälliköille, joista kyselyyn vastasi 721 henkilöä.
Lisätiedot
- Hanna Uusitalo, erityisasiantuntija, Työterveyslaitos, hanna.uusitalo@ttl.fi, 043 824 0034
- Maria Teikari, hanke- ja kehitysjohtaja, Työturvallisuuskeskus, maria.teikari@ttk.fi, 040 777 6316
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha Hietanenmediaviestinnän erityisasiantuntijaTyöterveyslaitos | Finnish Institute of Occupational Health | Arbetshälsoinstitutet
Puh:+358504773267juha.hietanen@ttl.fiPäivi LehtomurtoviestintäpäällikköTyöterveyslaitos | Finnish Institute of Occupational Health | Arbetshälsoinstitutet
Puh:+358504156309paivi.lehtomurto@ttl.fiMarika Paasomediaviestinnän erityisasiantuntijaTyöterveyslaitos | Finnish Institute of Occupational Health | Arbetshälsoinstitutet
Puh:+358504497541marika.paaso@ttl.fiLinkit
Työterveyslaitos on Suomen johtava työelämäasiantuntija. Tutkimme monitieteisesti työn ja terveyden suhdetta, ja tuomme tutkimustiedon käytännön ratkaisuina avuksi työn arkeen. Teemme suomalaisesta työelämästä maailman parasta.
Työmme koskettaa Suomen jokaista työikäistä tavalla tai toisella. Tuomme riippumattoman ja ajantasaisen tutkimustiedon pohjaksi yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Yhdessä sidosryhmiemme kanssa kehitämme työyhteisöjä, työympäristöjä ja työkykyä, jotta työn tuottavuus kasvaisi kestävästi.
Me 500 työtisläistä rakennamme terveellistä ja turvallista työelämää, jotta jokainen voi saada hyvinvointia työstä.
Tutustu:
- Tietoa meistä
- Medialle-sivulta löydät asiantuntijoiden yhteystiedot.
- Tilaa uutiskirjeemme suoraan sähköpostiisi.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Työterveyslaitos
Arbetssäkerhetens nivåklassificeringar har offentliggjorts – rekordmånga arbetsplatser fick erkännande1.4.2026 06:00:00 EEST | Pressmeddelande
Noll olycksfall-forumet har återigen beviljat nivåklassificeringar av arbetssäkerheten till sina medlemsarbetsplatser. I år fick rekordmånga arbetsplatser, 145 stycken, en nivåklassificering och av dessa uppnådde 60 målet noll olycksfall. Arbetsplatserna delar med sig av god arbetssäkerhetspraxis i ett öppet seminarium som ordnas i Uleåborg i slutet av april.
Työturvallisuuden tasoluokitukset julki – ennätysmäärä työpaikkoja sai tunnustuksen1.4.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Nolla tapaturmaa -foorumi on myöntänyt vuosittaiset työturvallisuuden tasoluokitukset jäsentyöpaikoilleen. Tänä vuonna tasoluokituksen sai ennätykselliset 145 työpaikkaa, joista 60 saavutti nollan tapaturman tavoitteen. Työpaikat jakavat hyviä turvallisuuskäytäntöjä huhtikuun lopussa avoimessa seminaarissa Oulussa.
Occupational safety level classifications published — record number of workplaces received recognition1.4.2026 06:00:00 EEST | Press release
The Vision Zero Forum has granted the annual occupational safety level classifications to its member workplaces. This year, a record 145 workplaces received a safety level classification, of which 60 achieved the goal of zero accidents. Workplaces will share good occupational safety practices at an open seminar in late April in Oulu.
DEMOGRAPHY-politiikkasuositus: Työllistymistä tulisi edistää kohdennetuilla toimilla26.3.2026 14:18:22 EET | Uutinen
Työttömien nopea työllistyminen on työvoimapolitiikan keskeinen tavoite. DEMOGRAPHY-ohjelman politiikkasuosituksen mukaan onnistunut työvoimapolitiikka vaatii työllisyyspalvelujen huolellista kohdentamista ja politiikan arviointia satunnaistetuilla kokeilla. Työttömien työkykyongelmat on tunnistettava varhain, jotta kohdentaminen onnistuu.
Työterveyslaitoksen tutkimuskatsaus: maaliskuu 202625.3.2026 08:14:59 EET | Uutinen
Tässä tutkimuskatsauksessa on esitelty tiiviisti kymmenen tuoreinta tutkimusta Työterveyslaitoksen tutkijoilta. Niissä on tarkasteltu esimerkiksi pienten ja keskisuurten organisaatioiden resilienssiä, vihreän siirtymän kokeiluja työpaikoilla sekä kvartsi- ja pölyaltistumisen hallintaa julkisivusaneerauksissa. Tutkimuskatsauksen avulla pääset nopeasti ajan tasalle tuoreista tutkimusjulkaisuista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme