Kipsinlevitys vähentää Itämeren rehevöitymistä – levitykset jatkuvat
12.2.2026 14:15:08 EET | Elinvoimakeskukset | Tiedote
Kipsiä on levitetty kuluneen viiden vuoden aikana jo 84 000 peltohehtaarille. Levitysten ansiosta fosforia arvioidaan jäävän huuhtoutumatta yhteensä 117 tonnia, mikä vastaa noin 5 571:tä 700 kg:n lannoitesäkillistä kasvien käyttöön peltomaahan jäävää ravinnetta. Pitkän aikavälin vaikutuksena tämä tarkoittaa arviolta 163 000 kilogrammaa vähemmän fosforikuormitusta vuoden 2030 loppuun mennessä Itämereen.

Aluehallintouudistuksen myötä ympäristöministeriön vesien ja meren tilaa parantavan Ahti-ohjelman maksutonta kipsinlevitystä hallinnoi nyt Lounais-Suomen elinvoimakeskus. Kipsinlevitys jatkuu vuosittain päätettävien määrärahojen puitteissa.
Haku maksuttomaan kipsinlevitykseen eteläisellä alueella avautuu kevään aikana
Peltolohkojen kipsihaku kohdentuu kuluvana vuonna eteläiselle alueelle. Viljelijöille suunnattu haku avautuu kevään 2026 aikana.
Joillekin aiempina vuosina käsittelemättömille peltolohkoille, joille on viime vuonna myönnetty tuki ELY-keskuksesta, levitetään kipsiä kevään ja alkukesän 2026 aikana. Lounais-Suomen elinvoimakeskus on lähettänyt näille tuensaajille tiedon kipsitukipäätöksen voimassaolon jatkosta. Kaikille kyseisille tuensaajille ei kipsinlevitystä todennäköisesti pystytä toteuttamaan.
“Kipsinlevityksestä on viljelijälle monenlaista hyötyä. Maasta tulee kuohkeampaa ja viljelijät ovat raportoineet myös maan muokkautuvuuden parantuneen. Lisäksi kipsikäsittelyllä on potentiaalia parantaa satoa, eritoten jos rikintarve on suuri." toteaa Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen projektipäällikkö Minna Kolari.
Kipsin levitys pelloille vähentää Itämeren rehevöitymistä
Kipsinlevitys pelloille on yksi tehokkaimmista ja nopeimmin vaikuttavista keinoista vähentää maatalousperäistä fosforikuormitusta ja siten hillitä Itämeren rehevöitymistä.
Lounais-Suomen elinvoimakeskus jatkaa kipsinlevityksen vaikutusten seurantaa vesistöissä, pelloilla ja valuma-alueilla. Seurannat tuottavat ajantasaista tietoa käsittelyn tehokkuudesta. Tuloksia hyödynnetään alueellisessa vesiensuojelutyössä ja kipsikäsittelyn jatkosuunnittelussa.
Kipsin levitystä rahoitetaan ympäristöministeriön Ahti-ohjelmasta. Ohjelman tavoite on saada hallituskaudella 2023–2027 ravinnekuormitus kuriin, maan rakenne kuntoon, haitta-aineet hallintaan sekä resurssit talteen ja käyttöön. Hallitusohjelmassa painotetaan erityisesti Saaristomeren valuma-alueella tehtäviä toimia. Tavoitteena on vähintään 5000 hehtaarin vuosittainen käsittelyala.
Lisätietoja:
projektipäällikkö Minna Kolari Lounais-Suomen elinvoimakeskus
minna.kolari@elinvoimakeskus.fi
0295 025 062
Kuvat
Elinvoimakeskukset ovat työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalaan kuuluvia valtion aluehallinnon viranomaisia. Elinvoimakeskukset hoitavat muun muassa elinkeinoihin, maaseutuun, liikenteeseen, ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elinvoimakeskukset
Pielisen juoksutusta rajoitetaan kuivuustilanteen takia (Pohjois-Karjala)8.4.2026 14:59:25 EEST | Tiedote
Ennustetun kuivuustilanteen takia Pielisen ja Pielisjoen juoksutusta Kaltimon voimalaitoksella rajoitetaan 9.4. alkaen 120 m3:iin sekunnissa. Normaalitilanteessa Pielisen vedenkorkeus ja virtaama ovat luonnonmukaiset. Luonnonmukaisesta virtaamasta voidaan poiketa, jos poikkeuksellinen tulva- tai kuivuustilanne uhkaa aiheuttaa suurta haittaa esimerkiksi rantarakenteille tai järven käytölle, kuten vesiliikenteelle, uitolle tai virkistyskäytölle.
Järvien vedenkorkeudet jäämässä keskimääräistä alemmas Kymijoen vesistöalueella2.4.2026 13:56:31 EEST | Tiedote
Järvien vedenkorkeuksien ennustetaan jäävän kesällä selvästi keskimääräistä alemmas Kymijoen vesistöalueella. Tilanne johtuu vähälumisesta talvesta ja aikaisesta keväästä. Päijänteen kevään vedenkorkeuden huippu jää ennusteen mukaan noin 30–40 cm keskimääräisestä. Päijänteen vedenkorkeus ja Kymijoen virtaama pysyvät todennäköisesti tavallista pienempinä pitkälle kesään. Järvien vedenkorkeuksien laskua pyritään hillitsemään vähentämällä juoksutuksia myös poikkeuslupien avulla. Säännöstelemättömillä järvillä tarvittaisiin keskimääräistä suuremmat sateet, jotta vedenpinnat nousisivat tavanomaisiin kesäkorkeuksiin.
Pohjois-Savon vesitilannekatsaus 1.4.20262.4.2026 10:15:14 EEST | Tiedote
Kallaveden vedenpinta asteikolla on N2000+ 82,07. Taso on 15 cm yli ajankohdan pitkäaikaiskeskiarvon. Pelkästään vedenkorkeustilastoa tuijottamalla voisi perustellusti todeta vedenpintojen olevan korkealla. Tosiasiassa tilanne on kuivuuden ja matalien pinnankorkeuksien suuntaan huolestuttava. Lunta oli kuluneena talvena vähän ja maastossa ei enää ole sulamatonta lunta, joka muodostaisi virtaamaa huhtikuussa. Virtaamahuiput ovat lähellä vesistöalueidemme pohjoisillakin latvavesillä. Kaikki isäjuoksutukset ovat kiinni. Iisalmen reitillä säännöstellyissä Kiuruvedessä, Porovedessä ja Onkivedessä on käsillä ennältysalhainen tulvahuippu. Patojen avaukset ovat pieniä ja vedenpinnat kesäkorkeuksissa. Ilman sateita ei ole tulossa tulvahuippuja. Nilsiän reitillä ja Juojärvessä on niin ikään odotettavissa kuiva kevät. Syvärin säännöstelylupaan on haettu poikkeuslupa, että pintaa ei tarvitse enää alentaa, jotta alkukesän vedenkorkeus saadaan lähemmäs tavanomaista tasoa. Varkauden alapuolella Hauki
Understöd kan sökas för hantering av skadliga ämnen i stadsvatten1.4.2026 08:55:28 EEST | Pressmeddelande
Livskraftscentralen i Östra Finland öppnar ansökan för projekt för hantering och minskning av skadliga ämnen i stadsvatten. Sammanlagt cirka 1 miljon euro i understöd kan sökas nationellt. Ansökningstiden är 1.4.–15.6.2026 och understöd kan sökas av kommuner, samkommuner och bolag som ägs av dem, andra kommunägda aktörer, föreningar, företag och andra sammanslutningar. Understöd kan inte beviljas privatpersoner eller statliga ämbetsverk eller inrättningar.
Avustusta haettavana kaupunkivesien haitta-aineiden hallintaan1.4.2026 08:55:12 EEST | Tiedote
Itä-Suomen elinvoimakeskus avaa haun kaupunkivesien haitta-aineiden hallinnan ja vähentämisen hankkeille. Avustusta on haettavissa yhteensä noin 1 miljoona euroa valtakunnallisesti. Hakuaika on 1.4.–15.6.2026, ja avustusta voivat hakea kunnat, kuntayhtymät ja niiden omistamat yhtiöt, muut kuntaomisteiset toimijat, yhdistykset, yritykset sekä muut yhteisöt. Avustusta ei voida myöntää yksityishenkilöille eikä valtion virastoille tai laitoksille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


