Naantalin merenjään luistelureitit on suljettu – jäälle menemistä ei suositella
26.2.2026 14:20:13 EET | Naantalin kaupunki | Tiedote
Naantalin kaupungin auraamat merenjään reitit on suljettu tänään.

Naantalin kaupungin auraamat merenjään luistelureitit on suljettu tänään torstaina 26.2.2026. Merenjään reitit eivät ole enää käytettävissä eikä kaupunki suosittele merenjäällä liikkumista.
Varsinais-Suomessa säätilanne on lauhtunut, ja torstaina sää on sateinen. Naantalin liikunta-alueiden työnjohtaja Max Holmberg kertoo, että sääolosuhteet ovat aamusta alkaen olleet sellaiset, ettei Naantalinaukon reittien kunnostaminen ja jäätilanteen varmistaminen ole enää mahdollista. Plussakelejä on luvattu myös pitkälle ensi viikkoon.
Luonnonjäillä liikkuminen tapahtuu aina omalla vastuulla. Meren ja järvien jäät voivat olla heikompia kuin ne päältä näyttävät, ja olosuhteet jäällä voivat vaihdella nopeastikin muun muassa jäällä aukeavien railojen, vedenkorkeudenvaihteluiden tai tuulen ja sateen vuoksi.
Naantalin kaupungin karttapalvelusta löydät ajantasaisesti tiedon luistelukenttien ja -reittien sekä latujen kunnostuksesta: Siirry latu- ja jääinfokartalle. Kartalle punaisella merkityt reitit ja kentät eivät ole käytössä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Max Holmbergliikunta-alueiden työnjohtajaNaantalin kaupunki
Puh:044 733 4761max.holmberg@naantali.fiKuvat
Naantalin kaupunki
Naantali on kasvava yli 20 000:n asukkaan kaupunki vetovoimaisessa Varsinais-Suomessa. Saaristo on vahvasti läsnä: Naantaliin kuuluu jopa tuhat saarta ja tuhat kilometriä rantaviivaa. Asukkaille on tarjolla monipuolisia asumisratkaisuja sekä ainutlaatuisia kulttuuri- ja harrastusmahdollisuuksia.
Naantali on yrittäjäystävällinen ja kehittyvä satamakaupunki, josta on toimivat yhteydet niin maa- kuin meriteitse. Tällä hetkellä Naantalissa toimii noin 1600 yritystä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Naantalin kaupunki
Naantalissa asukasbudjetista äänestetään jälleen – mukana 18 ideaa9.4.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Naantalilaiset saavat tänäkin vuonna äänestää, mihin kaupunki käyttää 50 000 euroa.
Pääkirjastossa tarjotaan retkeilyvinkkejä Naantalin lähiluontokohteisiin9.4.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Luonto- ja eräopas Niina Heikkilä kertoo Naantalin seudun lähiluontokohteista Naantalin pääkirjastossa tiistaina 14.4. klo 17.30–18.30.
Perhetalo II -alueelta uusia omakoti- ja rivitalotontteja tarjouskilpailussa31.3.2026 10:32:05 EEST | Tiedote
Naantalin kaupunki on avannut tarjouskilpailun viidestä omakotitalotontista (AO) ja kahdesta asuinpientalorakentamisen tontista (AP) Perhetalo II-alueelta. Tarjouskilpailu on käynnissä 15.5.2026 klo 15.00 saakka.
Naantalin kaupungin tilinpäätös valmistui – vuosi 2025 oli vahva, tulevina vuosina talous kiristyy26.3.2026 12:39:33 EET | Tiedote
Naantalin kaupunki on hoitanut talouttaan vastuullisesti ja tulevaisuutta jatkuvasti arvioiden. Vuosi 2025 jatkaa vahvojen talousvuosien linjaa, mutta tulevina vuosina talous kiristyy.
Ruonan yhdystien kiertoliittymän rakentaminen alkaa25.3.2026 11:12:50 EET | Tiedote
Ruonan yhdystien ja Rautakadun urakka etenee vaiheeseen, jossa Ruonan yhdystielle rakennetaan kiertoliittymä. Työ aloitetaan viikolla 14.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

