Lidl Suomi

Lidl uusii keskikäytävän – käyttötavaroiden ostaminen selkeytyy

4.3.2026 07:36:00 EET | Lidl Suomi | Tiedote

Jaa

Lidl on tunnettu omista merkeistään sekä suosituista kampanjoistaan myös käyttötavaroiden puolella. Nyt asiakkaiden rakastama, myymälöiden keskikäytävä uudistetaan: tuotteet laitetaan myyntiin kategorioiden mukaan. Saman kategorian tuotteita ei enää ole myynnissä eri puolella myymälää – esimerkiksi kaikki urheiluvaatteet löytyvät nyt samasta hyllystä, mikä tekee asioinnista aiempaa sujuvampaa. Samalla Lidl selkeyttää ja kirkastaa omia merkkejään ja karsii niiden määrää.

Lidlin ”keskikäytävä” on käsite, joka tunnetaan vaihtuvasta valikoimastaan. Suomalaisten suosikeiksi ovat nousseet niin Parksiden porakoneet kuin Silvercrestin tehosekoittimet. Käyttötavarat tulevat myyntiin erinä aina maanantaisin ja torstaisin. Tähän asti tuotteet on sijoiteltu hyllyihin niiden myyntiintulopäivän mukaan, mikä on toisinaan haastanut asiakkaita: esimerkiksi urheiluvaatteita on voinut löytyä useasta eri paikasta riippuen siitä, milloin erä on saapunut myymälään.

Nyt keskikäytävä laitetaan uusiksi. Tuotteet sijoitellaan myymälässä teemoittain, ja jokaiselle teemalle on oma, pysyvä paikkansa myymälässä. Näin ollen jos etsii urheiluvaatteita, on ne helppo löytää Crivit-alueelta, eikä niitä ole eri puolilla käyttötavaraosastoa. Tällä ostosten tekeminen halutaan tehdä mahdollisimman helpoksi. 

– Olemme nyt tekemässä selkeää parannusta käyttötavaroiden ostamiseen. Käyttötavaramme ovat asiakkaidemme keskuudessa kovin suosittuja, mutta asiakkaamme ovat antaneet jonkin verran palautetta, että he eivät aina ole heti löytäneet etsimäänsä tuotetta. Olemme lähteneet ratkomaan tätä palautetta, ja uudessa jaottelussa asiakkaan on helppo löytää tuotteet omiin tarpeisiinsa. Laadukkaat käyttötavaramme ovat tärkeä osa valikoimaamme, ja haluamme tehdä niiden ostamisen mahdollisimman helpoksi ja sujuvaksi, kertoo Lidlin markkinointi- ja asiakkuusjohtaja Meri Aalto.

Samalla käyttötavaroiden hyllykalustoa uusitaan. Käyttötavaraosastot uudistetaan yön aikana. Osassa myymälöitä uuditus on jo nähtävillä, ja viimeisissä se tehdään torstaiksi 5.3. 

Selkeyttä omiin tuotemerkkeihin – kuusi brändiä arjen tarpeisiin 

Lidl on tunnettu omista tuotemerkeistään. Suosituimmat käyttötavarat myydään nopeasti loppuun – esimerkiksi somesensaatioksi nousseita Lidlin lenkkareita jonotettiin myymälöiden ovilla lanseerausvuonna 2020 ja Livarnon kurpitsalyhdyt ovat nousseet TikTokissa todelliseksi hitiksi. Lidlin tuotemerkit ovat Euroopan mittakaavassa suosituimpien käyttötavaramerkkien joukossa. 

Uuden hyllysijoittelun yhteydessä Lidl karsii omien merkkien määrää käyttötavaroissa ja vahvistaa jäljelle jääviä brändejä. Esimerkiksi Rocktail-vaellus- ja retkeilyvarusteet siirtyvät  Crivit-tuotemerkin alle.  Arjen eri tarpeisiin on kuusi eri brändiä, joiden mukaan myös käyttötavaraosasto on jaettu:  

  • Remontointi ja puutarhanhoito (Parkside)
  • Urheilu ja vapaa-aika (Crivit)
  • Keittiökoneet ja elektroniikka (Silvercrest)
  • Aikuisten vaatteet ja muoti (Esmara)
  • Koti ja sisustus (Livarno)
  • Lastenvaatteet, -tarvikkeet ja lelut (Lupilu)

– Meillä on ollut jopa kymmeniä eri käyttötavaramerkkejä: selkeytämme näitä karsimalla ja vahvistamalla jäljelle jääviä merkkejä. Tutut, laadukkaat tuotteemme eivät kuitenkaan katoa mihinkään – esimerkiksi miesten vaatteet ovat jatkossa Esmara-brändin alla Livergyn sijaan, Aalto kertoo. 

Uudistuksen kunniaksi Lidl Plus -etuohjelmassa on koko maaliskuun ajan erityistarjouksia käyttötavaroihin. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoa julkaisijasta

Lidl on yksi Euroopan suurimmista päivittäistavaraketjuista. Suomessa yli 20 vuotta toimineessa ketjussa työskentelee noin 5750 henkilöä. Yli 200 myymälän verkosto ulottuu Hangosta Sodankylään ja tavarantoimitukset myymälöihin hoidetaan Janakkalassa, Laukaassa ja Järvenpäässä sijaitsevista jakelukeskuksista. Lisätietoa tuotteista ja ajankohtaisista tarjouksista löytyy Lidl Plus -etusovelluksesta tai osoitteessa lidl.fi. Lisätietoja yrityksestä osoitteessa corporate.lidl.fi. Lidlin tiedotteet voi tilata suoraan sähköpostiin täältä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lidl Suomi

Tehokasta teknologiaa kotiin ja keittiöön: Lidlin Silvercrest ja Andre Agassi yhdistävät huipputekniikan ja inhimillisyyden2.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote

Lidlin oma keittiö- ja kodinkonemerkki Silvercrest uudistuu. Osana uudistusta Silvercrest julkistaa kumppanuuden tenniksen entisen maailmanlistan ykkösen, kahdeksankertaisen Grand Slam -voittajan ja intohimoisen harrastajakokin Andre Agassin kanssa. Agassi toimii myös brändin ensimmäisen mainoskampanjan kasvoina. ”Make your life easy” -moton mukaisesti Silvercrest tarjoaa monipuolisen tuotevalikoiman helpottamaan jokapäiväistä elämää.

Kana haastaa lampaan pääsiäisen juhlapöydässä – jälkiruokien ikisuosikkina pysyy mämmi30.3.2026 11:28:09 EEST | Tiedote

Pääsiäinen on ruokajuhla, jonka tarjoiluissa perinteiset juhlapyhien proteiinit kala ja lammas pitävät edelleen pintansa.* Näiden rinnalle on noussut myös kana, joka kuuluu kolmasosalle suomalaisista pääsiäisen tarjoiluihin. Myös kasvisruoka kiinnostaa: 14 prosenttia aikoo lisätä kasvisruokaa tämän vuoden pääsiäispöytään. Jälkiruoissa suomalaisille tärkein on oma perinneherkkumme mämmi. Pääsiäisostokset saa tehtyä Lidlistä myös pyhinä, sillä kaikki myymälät ovat auki jokaisena pääsiäispäivänä.

Lidlissä myytiin enemmän palkokasveja ja vähemmän leikkeleitä – terveellisemmän ruuan valitsemisesta tehdään helpompaa monella tavalla27.3.2026 12:31:43 EET | Tiedote

Kiinnostus kasvipohjaista ruokaa kohtaan on viime vuodet ollut kasvussa. Ravitsemussuositukset ja luonnonvarojen rajallisuus saavat yhä useamman pohtimaan omaa ruokavaliotaan. Lidlissä myytiin vuonna 2025 esimerkiksi enemmän palkokasveja (+19 %) ja vähemmän leikkeleitä (–8 %). Lidl on tehnyt paljon töitä helpottaakseen kasvipainotteiseen ruokavalioon siirtymistä. Yksi esimerkki on hinnoittelu: oman merkin kasviproteiinit on hinnoiteltu korkeintaan samaan hintaan kuin vastaava eläinperäinen versio.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye