Finnveran aluekatsaus 1–12/2025: Investoinnit kasvoivat voimakkaasti Keski-Suomessa ja Etelä-Savossa
5.3.2026 09:04:03 EET | Finnvera Oyj | Tiedote
Yritysten investointihankkeet piristyivät vuonna 2025 sekä Keski-Suomessa että Etelä-Savossa. Finnvera myönsi maakuntiin rahoitusta selvästi edellisvuotta enemmän, ja yhdessä muiden rahoittajien kanssa mahdollistetut investoinnit nousivat 53 prosentilla. Myönnetty rahoitus kertoo alueiden yritysten aktivoitumisesta haastavasta markkinatilanteesta huolimatta. Viennin rahoitus jäi edellisvuotta matalammaksi, mutta omistajanvaihdoksissa nähtiin hienoista nousua.

Finnvera rahoitti vuonna 2025 Keski-Suomen ja Etelä-Savon pk- ja midcap-yrityksiä yhteensä 62 miljoonalla eurolla (51).
Keski-Suomessa investoinnit kasvoivat etenkin liike-elämän palveluissa
Keski-Suomen yrityksille myönnettiin vuonna 2025 rahoitusta yhteensä noin 32 miljoonaa euroa (32). Suurimmat rahoituksen saajat olivat teollisuus sekä liike-elämän palvelut.
Finnveran yhdessä muiden rahoittajien kanssa mahdollistamat investoinnit nousivat 24 miljoonaan euroon (17), mikä merkitsee selvää kasvua edellisvuoteen verrattuna. Kasvua syntyi erityisesti liike-elämän palveluista ja matkailualan hankkeissa.
– Keski-Suomessa yritykset ovat panostaneet liiketoiminnan kehittämiseen myös haastavassa taloustilanteessa. Rahoitusta on saatavilla, ja toivomme yrityksiltä rohkeutta toteuttaa kasvusuunnitelmiaan, sanoo aluepäällikkö Markus Raaska.
InvestEU-lainoja myönnettiin Keski-Suomeen yhteensä 2 miljoonaa euroa. Lainat tukevat yritysten digitalisaatio-, vihreän siirtymän ja innovaatiohankkeita EU:n takaustuella.
Etelä-Savossa teollisuuden suuret hankkeet nostivat investointitason poikkeuksellisen korkeaksi
Etelä-Savossa rahoitus nousi selvästi edellisvuoteen verrattuna, yhteensä 30 miljoonaan euroon (19). Kasvu syntyi erityisesti teollisuuden investoinneista.
Finnveran yhdessä muiden rahoittajien kanssa mahdollistamat investoinnit nousivat 21 miljoonaan euroon (12), mikä tarkoittaa lähes 70 prosentin kasvua. Kasvu selittyy yksittäisillä hankkeilla ja teollisuuden alueellisia toimintaedellytyksiä parantavilla investoinnilla. Teollisuuden hankkeiden lisäksi myös kaupan alan investoinnit nousivat poikkeuksellisen korkealle tasolle.
– Yritykset ovat tehneet rohkeita investointipäätöksiä tilanteessa, jossa markkina ei ole ollut helpoin mahdollinen. Tämä kertoo uskosta alueen pitkän aikavälin kehitykseen, jatkaa Raaska.
Etelä-Savossa myös InvestEU-lainojen käyttö kasvoi merkittävästi ja nousi 2 miljoonaan euroon (0,2).
Viennin rahoitus laski molemmissa maakunnissa
Viennin rahoitus jäi vuonna 2025 yhteensä noin 4 miljoonaan euroon (14). Lasku selittyy erityisesti puutuoteteollisuuden haasteilla ja vientimarkkinoiden epävarmuudella.
Finnvera haluaa alueilla erityisesti vahvistaa pk-yritysten vientivalmiuksia tarjoamalla neuvontaa ja rahoitusratkaisuja.
Omistajanvaihdoksissa pientä piristymistä
Keski-Suomessa ja Etelä-Savossa rahoitettiin vuoden aikana yhteensä 48 omistajanvaihdosta (44), yhteisarvoltaan 7 miljoonaa euroa (6). Keski-Suomessa rahoitettiin vuoden aikana 32:ta omistajanvaihdosta, Etelä-Savossa 16:ta.
– Omistajanvaihdosten määrä on hienoisessa nousussa, mikä on erittäin tärkeää alueiden elinvoimaisuudelle. Toimivien yritysten on löydettävä jatkaja, jotta liiketoiminta voi jatkua, Raaska toteaa.
Tulevaisuuden näkymät
Vuoden 2025 loppupuolella ja alkuvuonna 2026 investoinneissa on nähty piristymisen merkkejä. Aikaisempina vuosina lykkääntyneitä investointeja aletaan nyt toteuttaa. Keski-Suomen näkymiä vahvistaa myös Jyväskylän Hippos-hankkeen eteneminen, sillä rakentaminen tuo alueelle merkittäviä työllisyys- ja alihankintavaikutuksia tuleville vuosille. Etelä-Savossa tulevaisuuden investointinäkymiä vahvistavat Mikkeliin suunnitteilla olevat useat datakeskushankkeet sekä alueen kehittyvä teknologia- ja turvallisuusosaamisen keskittymä, jotka tuovat merkittäviä investointi- ja työllisyysvaikutuksia.
Finnvera jatkaa aktiivisesti yritysten rahoitusvalmiuksien tukemista, jotta positiivinen kehitys molemmissa maakunnissa voi jatkua.
Finnvera vauhdittaa pienten ja aloittavien yritysten kasvua lainoilla ja käynnistää toukokuussa maatalousyritysten investointien rahoituksen.
LIITE: Finnveran aluekatsaus 1-12/2025: Keski-Suomi ja Etelä-Savo (PDF)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Markus Raaska, aluepäällikkö, Keski-Suomi ja Etelä-Savo, markus.raaska@finnvera.fi, 029 460 2911
Johanna NorrenaViestintäasiantuntijaFinnvera oyj
Puh:+358 40 837 2511johanna.norrena@finnvera.fiKuvat
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Finnvera tarjoaa rahoitusta yritystoiminnan alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen sekä viennin riskeiltä suojautumiseen. Vahvistamme suomalaisten yritysten toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä tarjoamalla lainoja, takauksia ja vienninrahoituspalveluja. Finnvera jakaa rahoitukseen sisältyvää riskiä muiden rahoittajien kanssa. Finnvera on valtion omistama erityisrahoittaja ja Suomen vientitakuulaitos Export Credit Agency (ECA). www.finnvera.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finnvera Oyj
Finnveran Mauri Kotamäki: Lähiviikot näyttävät, veikö tulitauko todella pelot koronnostoista – ”Olisi Suomen taloudelle ja kuluttajille enemmän kuin toivottu muutos”8.4.2026 14:37:15 EEST | Tiedote
Iranin sotaan neuvoteltu kahden viikon tulitauko on valtava helpotus markkinoille. Tästä kertoo öljyn hinnan pudotus jopa 15 prosentilla ja osakekurssien jyrkkä nousu. Hormuzinsalmi on auki öljykuljetuksille, mutta lähiviikot näyttävät, onko kriisi ohi ja voiko pelot koronnostoista unohtaa, Finnveran pääekonomisti Mauri Kotamäki sanoo. Suomen talouden ja kuluttajien näkökulmasta inflaatioshokin pienentyminen ja markkinakorkojen lasku olisivat enemmän kuin toivottu uutinen. Pitkällä tähtäimellä kriisi tulee Kotamäen mukaan vahvistamaan vihreää siirtymää.
Rahoitus & kasvu: Omistajanvaihdos nostaa yrityksen liikevaihdon kasvuun, mutta kiihkein kasvuvaihe näkyy vasta yrityskauppaa seuraavina vuosina – ”Yritysostoon hyvä varautua ennakoiden”19.3.2026 12:09:10 EET | Tiedote
//HUOM, tiedotteen väliotsikko korjattu// Finnveran rahoituksella omistajanvaihdoksen toteuttaneiden yritysten liikevaihto on noussut selvästi ja pitkäkestoisesti. On myös viitteitä, että yritysten liikevaihdon kasvu olisi muita nopeampaa. Yritysosto nostaa ostavan yrityksen liikevaihdon uudelle tasolle, mutta pitkän aikavälin kasvuvauhdin kannalta olennaisinta on, mitä yrityksessä tapahtuu kauppaa seuraavina vuosina. Yritysostolla kasvua hakevan yrityksen kannattaa pyrkiä toteuttamaan kauppa ennakoiden, sillä kaikki hyödyt eivät välttämättä realisoidu heti kaupantekovuonna, sanoo Finnveran omistajanvaihdosrahoituksia analysoinut ekonomisti Anni Koskinen. Yrityskauppamarkkina ja -rahoitus piristyivät vuonna 2025, mutta potentiaalisia ostajia on edelleen selvästi vähemmän kuin myyntiä suunnittelevia yrityksiä.
Rahoitus & kasvu: Omistajanvaihdos nostaa yrityksen liikevaihdon kasvuun, mutta kiihkein kasvuvaihe näkyy vasta yrityskauppaa seuraavina vuosina – ”Yritysostoon hyvä varautua ennakoiden”19.3.2026 11:30:00 EET | Tiedote
Finnveran rahoituksella omistajanvaihdoksen toteuttaneiden yritysten liikevaihto on noussut selvästi ja pitkäkestoisesti. On myös viitteitä, että yritysten liikevaihdon kasvu olisi muita nopeampaa. Yritysosto nostaa ostavan yrityksen liikevaihdon uudelle tasolle, mutta pitkän aikavälin kasvuvauhdin kannalta olennaisinta on, mitä yrityksessä tapahtuu kauppaa seuraavina vuosina. Yritysostolla kasvua hakevan yrityksen kannattaa pyrkiä toteuttamaan kauppa ennakoiden, sillä kaikki hyödyt eivät välttämättä realisoidu heti kaupantekovuonna, sanoo Finnveran omistajanvaihdosrahoituksia analysoinut ekonomisti Anni Koskinen. Yrityskauppamarkkina ja -rahoitus piristyivät vuonna 2025, mutta potentiaalisia ostajia on edelleen selvästi vähemmän kuin myyntiä suunnittelevia yrityksiä.
Mikroyrityksille myönnetty 2,9 miljoonaa euroa lainaa helmikuussa käynnistyneessä haussa – Pienten yritysten rahoitus näkyy nopeasti uusina työpaikkoina17.3.2026 09:00:07 EET | Tiedote
Erityisesti nuoret yritykset ovat hakeneet aktiivisesti mikroyritysten kasvuun kohdennettua Finnveran lainaa. Haku käynnistyi 1.2.2026 ja hakemuksia on saapunut tähän mennessä noin 270 kappaletta. Hakijoista noin kolmannes oli alle vuoden ikäisiä yrityksiä ja noin puolet alle kolme vuotta toimineita yrityksiä, mikä kertoo rahoituksen merkityksestä erityisesti yritystoiminnan alku- ja kasvuvaiheessa. Lisäksi nuorten yritysten takaushakemukset ovat lisääntyneet alkuvuonna 2026, mikä kertoo, että pankit ja muut rahoittajat ovat aktivoituneet nuorten yritysten rahoituksessa. Alkuvuosi viittaa siihen, että mikroyritykset hakevat uusia avauksia ja kehittävät liiketoimintaansa, ja myös uusia yrityksiä perustetaan rohkeasti. Rahoitus synnyttää nopeasti uusia työpaikkoja.
Finnveran omistajanvaihdoskatsaus 1–12/2025: Yrityskauppojen rahoitus kääntyi odotettuun kasvuun – Maakunnista kärjessä Uusimaa, Varsinais-Suomi ja Pirkanmaa12.3.2026 09:30:49 EET | Tiedote
Yritysten omistajanvaihdosten rahoitus kääntyi odotettuun kasvuun. Finnvera myönsi rahoitusta omistajanvaihdoksiin vuonna 2025 yhteensä 130 miljoonaa euroa, mikä on lähes neljänneksen enemmän kuin edellisvuonna. Yrityskauppojen määrät nousivat eri kokoluokan yrityksissä ja myös rahoitettujen kauppojen keskikoko kasvoi. Teollisuuden yrityskaupoissa nähtiin merkittävä käänne parempaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


