Selvityksen mukaan Pohteella ikäihmiset saavat hoivapaikan muuta maata nopeammin
5.3.2026 08:04:24 EET | Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde | Tiedote
Hyvinvointiala Hali ry selvittää ikääntyneiden hoivajonojen tilannetta hyvinvointialueilta puolivuosittain. 3.3. julkaistussa tiedotteessaan Hali ry kertoo, että eniten odotusaika on lyhentynyt Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella, jossa hoivapaikkaa odotettiin syksyllä 2025 18 vuorokautta vähemmän kuin keväällä 2025.

Halin selvityksen mukaan 10 hyvinvointialueella odotusajat ovat lyhentyneet vuoden takaisesta. Parhaiten odotusaikoja on lyhentänyt Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue, jossa hoivapaikan odotusaika on lyhentynyt 27 vuorokaudella syksystä 2024. 16 hyvinvointialueella odotusajat ovat sen sijaan kasvaneet keväästä 2025.
Pohteella ympärivuorokautiseen palveluasumiseen pääsee noin 40 vuorokauden kuluessa palveluun hakemisesta. Vain kolmella hyvinvointialueella siirrytään palveluun nopeammin. Keskimääräinen odotusaika hyvinvointialueilla on 61 vuorokautta, kun laki edellyttää palveluun pääsyn 90 vuorokauden kuluessa hakemuksen saapumisesta.
Palvelukotiin jonottajien määrä on laskenut Pohteella. Vuonna 2024 hoivapaikkaa jonotti 101 asiakasta ja vuonna 2025 enää 14 asiakasta. Pohteen palvelukodeissa asutaan keskimäärin 2, 5 vuotta kun kansallisesti hoitokodeissa asutaan 2,2 vuotta.
Hali ry selvitti myös, missä ikäihmiset odottavat hoitopaikkaa. Pohteella palvelukotipaikkaa odotetaan eniten omassa kodissa kotihoidon palveluiden tuella, toiseksi kuntoutusyksiköissä ja vähiten vuodeosastoilla.
Miten Pohde on onnistunut lyhentämään odotusaikaa?
Pohteen ikäihmisten palveluiden organisaatiossa tehtiin uudelleen organisointia loppuvuodesta 2024. Aiemmin käytössä oli alueellisia toimintamalleja ja vaihtelevia käytäntöjä, jotka olivat siirtyneet hyvinvointialueelle 30 eri kunnasta. Organisaatiouudistuksella onnistuttiin kehittämään yhtenäisiä palvelualuekokonaisuuksia ja samalla palveluihin liittyviä prosesseja yhtenäistettiin.
Palvelualueiden toimintasuunnitelmiin kirjattiin selkeät tavoitteet. Pohde on myös aktiivisesti kehittänyt kotiin annettavia palveluja. Myös kotisairaalatoiminta on perustettu ja kehitetty etälääketieteen palveluja. Toimintaraportointi on myös kehittynyt. Nyt saadaan kuukausittain tietoa toiminnasta alueittain, jolloin reagointi on nopeutunut. Toimenpiteet ovat edesauttaneet asumispalvelujen toimintaa.
”Kiitos toiminnan kehittämisestä kuuluu henkilöstölle, joka on osallistunut toiminnan kehittämiseen organisaatiomuutosten keskellä. Hyvinvointialueella tehdään vaikuttavaa työtä ja toiminnan keskiössä on asiakas”, toimialuejohtaja Mervi Koski toteaa.
Lue lisää Hali ry:n selvityksestä: Ikääntyneiden hoivajono kasvanut, alueellisesti suuria eroja
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hannele Pöykiö, palvelualuejohtaja
puh. 0503107370
hannele.poykio@pohde.fi
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
NordLab käynnistää yhteistoimintaneuvottelut taloustilanteen vuoksi8.4.2026 15:40:21 EEST | Tiedote
NordLab kutsui 7.4.2026 henkilöstöjärjestöjen viralliset neuvottelijat yhteistoimintaneuvotteluihin tuotannollisista ja taloudellisista syistä.
Kotihoidon yritys konkurssiin Haukiputaalla – asiakkaat saavat palvelun Pohteelta8.4.2026 09:18:36 EEST | Tiedote
Haukiputaan Kotihoivapalvelut Oy on asetettu konkurssiin torstaina 2.4.2026. Asiakkaiden palvelut eivät ole katkenneet, vaan palvelun järjestää nyt Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde. Haukiputaan Kotihoivapalvelujen henkilöstö on siirtynyt töihin Pohteelle.
Pohteen alkuvuosi on ylijäämäinen, myös hoitojonot lyhenevät7.4.2026 15:30:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 7.4.2026 puheenjohtaja Mirja Vehkaperän johdolla. Alkuvuoden tietojen mukaan Pohteen talous ja toiminta kehittyvät suunnitellusti.
Pohde järjestää paikallisia asukastilaisuuksia sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämissuunnitelmasta7.4.2026 11:43:31 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde järjestää huhti-toukokuun aikana sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämissuunnitelmaan liittyviä tilaisuuksia. Niissä alueen asukkaat, Pohteen henkilöstö sekä eri sidosryhmät voivat kertoa näkemyksensä kehittämisen kohteista ja heille tärkeistä asioista sosiaali- ja terveyspalveluissa.
Reseptien uusimisessa on viivettä1.4.2026 15:17:27 EEST | Tiedote
Reseptien uusiminen on ruuhkautunut Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella Pohteella. Reseptien käsittelyajoissa voi esiintyä tilapäistä viivettä ruuhkan takia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme