Tuulenkaatopuut ovat turvallisuusriski
11.3.2026 14:42:57 EET | Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde | Tiedote
Tuulenkaatopuu on puu, jonka kova tuuli tai myrsky on kaatanut. Tuulenkaatopuut ovat turvallisuusriski. Roudan ja lumen sulaminen nostaa riskiä entisestään. Vältä alueita, joilla tuulenkaatopuita on, ja varoita lapsia.
Pohjois-Pohjanmaalla on yhä runsaasti kaatuneita ja vaurioituneita puita Hannes-myrskyn jäljiltä. Vaikka puut näyttäisivät harmittomilta, ne voivat silti olla vaarallisia.
Myrskyn kaatamat puut ja juuripaakut houkuttelevat lapsia tutkimaan ja kiipeilemään. Lapsille on hyvä selittää selkeästi, miksi kaatuneiden puiden lähelle ei saa mennä.
Miksi tuulenkaatopuut ovat vaarallisia?
- Kaatunut tai vinoon jäänyt puu voi olla voimakkaasti jännittynyt. Jännityksen purkautuessa oksisto tai runko voi liikkua äkillisesti, ja vapautuva liike-energia aiheuttaa merkittävän loukkaantumisriskin.
- Juuripaakku voi olla epävakaa. Osittain kaatunut puu voi kaatua kokonaan tai katkennut puu voi nousta takaisin pystyyn ilman ennakkovaroitusta.
- Latvuksessa olevat irronneet oksat voivat pudota tuulen tai pienenkin tärähdyksen seurauksena.
Kiinteistöjen pihapiirissä olevien tuulenkaatopuiden raivaus on kiinteistön omistajan vastuulla. Työ tulee teettää ammattitaitoisella metsurilla. Metsässä liikuttaessa kaatuneiden tai vinossa olevien puiden lähelle ei pidä mennä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti HanhinevaApulaispalopäällikkö, Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitos
Puh:044 703 8842antti.hanhineva@pohde.fiPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
NordLab käynnistää yhteistoimintaneuvottelut taloustilanteen vuoksi8.4.2026 15:40:21 EEST | Tiedote
NordLab kutsui 7.4.2026 henkilöstöjärjestöjen viralliset neuvottelijat yhteistoimintaneuvotteluihin tuotannollisista ja taloudellisista syistä.
Kotihoidon yritys konkurssiin Haukiputaalla – asiakkaat saavat palvelun Pohteelta8.4.2026 09:18:36 EEST | Tiedote
Haukiputaan Kotihoivapalvelut Oy on asetettu konkurssiin torstaina 2.4.2026. Asiakkaiden palvelut eivät ole katkenneet, vaan palvelun järjestää nyt Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde. Haukiputaan Kotihoivapalvelujen henkilöstö on siirtynyt töihin Pohteelle.
Pohteen alkuvuosi on ylijäämäinen, myös hoitojonot lyhenevät7.4.2026 15:30:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 7.4.2026 puheenjohtaja Mirja Vehkaperän johdolla. Alkuvuoden tietojen mukaan Pohteen talous ja toiminta kehittyvät suunnitellusti.
Pohde järjestää paikallisia asukastilaisuuksia sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämissuunnitelmasta7.4.2026 11:43:31 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde järjestää huhti-toukokuun aikana sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämissuunnitelmaan liittyviä tilaisuuksia. Niissä alueen asukkaat, Pohteen henkilöstö sekä eri sidosryhmät voivat kertoa näkemyksensä kehittämisen kohteista ja heille tärkeistä asioista sosiaali- ja terveyspalveluissa.
Reseptien uusimisessa on viivettä1.4.2026 15:17:27 EEST | Tiedote
Reseptien uusiminen on ruuhkautunut Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella Pohteella. Reseptien käsittelyajoissa voi esiintyä tilapäistä viivettä ruuhkan takia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme