Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund

Embargo 12.3. klo 11.30: Oppilasmäärien väheneminen haastaa perusopetuksen järjestämistä – Kuntaliitto korostaa kuntien välistä yhteistyötä ja etäyhteyksiä hyödyntävää opetusta

11.3.2026 11:30:00 EET | Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund | Tiedote

Jaa

Peruskoululaisten määrä vähenee 2030-luvulle mennessä arviolta 96 000 oppilaalla. Oppilasmäärien muutokset vaikuttavat merkittävästi kuntien perusopetuksen järjestämiseen eri puolilla maata.

Koulutuksen saavutettavuuden varmistamiseksi tarvitaan monenlaisia keinoja, yhtä helppoa ratkaisua ei ole.

Kuntaliitto painottaa erityisesti kolmea teemaa tulevaisuuden ratkaisuiksi: opetuksen järjestäjien välisen yhteistyön lisääminen, opetushenkilöstön yhteiskäyttö ja osaamisen vahvistaminen sekä etäyhteyksien hyödyntäminen.

– Oppilasmäärien muutokset pakottavat tarkastelemaan perusopetuksen järjestämistä uudella tavalla. Samalla on varmistettava opetuksen laatu ja saavutettavuus kaikkialla Suomessa, sanoo Kuntaliiton koulutuspolitiikan johtaja Irmeli Myllymäki.

Piktogrammeja ja tekstiä.
Kuntaliitto painottaa erityisesti kolmea teemaa tulevaisuuden ratkaisuiksi, joita ovat opetuksen järjestäjien välisen yhteistyön lisääminen, opetushenkilöstön yhteiskäyttö ja osaamisen vahvistaminen sekä etäyhteyksien hyödyntäminen. Kuntaliitto

Embargo to 12.3. klo 11.30

Peruskoululaisten määrä vähenee 2030-luvulle mennessä arviolta 96 000 oppilaalla. Jos opetusryhmässä on keskimäärin 25 oppilasta, tämä tarkoittaa lähes 3 840 opetusryhmää nykyistä vähemmän. Samaan aikaan vieraskielisten oppilaiden osuus kasvaa.

Oppilasmäärien muutokset vaikuttavat merkittävästi kuntien perusopetuksen järjestämiseen eri puolilla maata.

Saavutettavuuden varmistamiseksi tarvitaan monenlaisia keinoja, yhtä helppoa ratkaisua ei ole.

Kuntaliitto painottaa erityisesti kolmea teemaa tulevaisuuden ratkaisuiksi, joita ovat opetuksen järjestäjien välisen yhteistyön lisääminen, opetushenkilöstön yhteiskäyttö ja osaamisen vahvistaminen sekä etäyhteyksien hyödyntäminen.

– Oppilasmäärien muutokset pakottavat tarkastelemaan perusopetuksen järjestämistä uudella tavalla. Samalla on varmistettava opetuksen laatu ja saavutettavuus kaikkialla Suomessa, sanoo Kuntaliiton koulutuspolitiikan johtaja Irmeli Myllymäki.

Opetus- ja kulttuuriministeriön asettaman väestökehityksen haasteita perusopetuksen järjestämisessä tarkastelleen työryhmän tehtävänä oli valmistella hallitusohjelman linjausten pohjalta esitys siitä, miten väestökehityksen muutoksiin voidaan vastata perusopetuksessa.

Kuntaliitto oli mukana työryhmän työssä, ja Kuntaliiton Irmeli Myllymäki toimi työryhmän asiantuntijajäsenenä. Työskentelyn lähtökohtana oli varmistaa, että lapsen oikeus koulutukseen toteutuu mahdollisimman yhdenvertaisesti koko maassa.

Kuntien välinen yhteistyö auttaa vastaamaan muutoksiin

Perusopetuksen järjestäjien välinen yhteistyö nähdään keskeisenä keinona vastata väestökehityksen tuomiin muutoksiin.

Lainsäädäntö mahdollistaa jo nyt erilaiset yhteistyömallit, mutta käytännön yhteistyötä halutaan vahvistaa. Opetus- ja kulttuuriministeriö on avannut 8 miljoonan euron pilottiavustuksen, jolla kannustetaan kuntia kehittämään yhteistyörakenteita erityisesti väestökehitykseltään haastavilla alueilla. Tukea voi hakea esimerkiksi suunnitelmaan toteuttaa perusopetusta kuntien välisenä yhteistyönä Kuntalain mukaisen vastuukuntamallin pohjalta.

– Monessa kunnassa oppilasmäärien muutoksiin ei pystytä vastaamaan yksin. Siksi kuntien välinen yhteistyö on entistä tärkeämpää. On hyvä, että kuntien toive yhteistyötä tukevasta kannustinrahoituksesta on kuultu, Myllymäki toteaa.

Opettajien yhteiskäyttöä tarvitaan, myös henkilöstön osaamista tulee vahvistaa

Väestökehitys vaikuttaa myös opettajien saatavuuteen ja osaamistarpeisiin. OKM:n työryhmä esittää, että opettajien ja rehtorien kelpoisuuksia tarkastellaan tulevaisuuden tarpeiden näkökulmasta.

– Nykyisiin kelpoisuuksiin tarvitaan joustoa, mutta koulutustasosta ei tule tinkiä.

Tavoitteena on selkeyttää myös opetuksen järjestäjien mahdollisuuksia hyödyntää yhteisiä opettajia esimerkiksi useamman kunnan kesken.

Opettajien tutkintokoulutusta ja täydennyskoulutusta tulisi kehittää huomioimaan paremmin oppilaiden moninaisuus ja maahanmuuttotaustaiset oppilaat. Opettajat tarvitsevat valmiuksia myös etäyhteyksien käyttöön opetuksessa.

Etäyhteyksillä voidaan täydentää ja monipuolistaa opetusta

Yksi työryhmän keskeisistä kehittämisehdotuksista liittyy etäyhteyksiä hyödyntävään opetukseen.

Etäyhteyksien kehittäminen tuo ratkaisuja erityisesti harvaanasuttujen alueiden opetustarjontaan tilanteissa, joissa kelpoista opettajaa ei ole kaikkiin aineisiin.  Lisäksi etäyhteyksien hyödyntämiselle on tarvetta kasvukeskuksissa, joissa harvinaisten kielten ja uskontojen opetus lisääntyy.   

Tällä hetkellä perusopetuksen lainsäädäntö ei tunnista etäopetusta tai etäyhteyksiä hyödyntävää opetusta. Tilanne on epäselvä. Kuntaliitto näkee tärkeänä työryhmän ehdotuksen etäyhteyksiä hyödyntävän opetuksen kokeilusta seuraavaan hallitusohjelmaan.

– On tärkeää toteuttaa kokeilu seuranta- ja arviointitutkimusta hyödyntäen, jotta lainsäädäntöä ja pedagogiikkaa päästään kehittämään. Työryhmän ehdotuksen mukaan arvioinnissa tarkasteltaisiin muun muassa oppimistuloksia, hyvinvointivaikutuksia ja kustannuksia. Kokeilun tulosten hyödyntäminen antaa eväät perusopetuksen lainsäädännön uudistamiseen.

Etäopetuksen ja etäyhteyksiä hyödyntävän opetuksen toteutuksen lähtökohtana on koulussa tapahtuva oppiminen. Se tarkoittaa pääasiassa koulusta koululle tapahtuvaa opetusta, jossa kelpoinen opettaja opettaa etäyhteyksiä hyödyntäen ja oppilaat ​
oppivat yhdessä koulullaan.

– Pandemian aikainen etäopetus oli poikkeustilanteen hätäopetusta. Nyt kyse on siitä, miten digitaalisia ratkaisuja voidaan hyödyntää hallitusti ja pedagogisesti laadukkaasti opetuksen tukena, sanoo Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Susanna Huovinen.

Etäyhteyksiä hyödyntävä opetus ei siis korvaa lähikoulua, vaan täydentää koulussa annettavaa opetusta.

Ei tule kuitenkaan unohtaa oppilaasta johtuvia erityistilanteita tai kouluun vaikuttavia kriisejä ja poikkeusoloja, jolloin oppilas ei voi tulla kouluun. Myös näihin tilanteisiin tarvitaan selkeyttä ja pedagogiikan kehittämistä.

OKM:n raportissa oli myös muita tärkeitä toimenpide-ehdotuksia liittyen muun muassa rahoitukseen, koulumatkoihin, maahanmuuttajataustaisten oppilaiden opetukseen sekä ruotsinkieliseen perusopetukseen. Myös perusopetuksen laatutavoitteet on tämän työn yhteydessä uudistettu.

– Yhtään lasta ja nuorta ei ole varaa menettää. Siksi sivistyksellisten perusoikeuksien turvaaminen ja osaamisen tasosta huolehtiminen on tärkeää juuri nyt, kun ikäluokat pienenevät merkittävästi, muistuttaa Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Susanna Huovinen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Piktogrammeja ja tekstiä.
Etäopetuksen ja etäyhteyksiä hyödyntävän opetuksen toteutuksen lähtökohtana on koulussa tapahtuva oppiminen. Se tarkoittaa pääasiassa koulusta koululle tapahtuvaa opetusta, jossa kelpoinen opettaja opettaa etäyhteyksiä hyödyntäen ja oppilaat oppivat yhdessä koulullaan.
Kuntaliitto
Lataa
Naishenkilö mustavalkoisissa siisteissä vaatteissa.
– Monessa kunnassa oppilasmäärien muutoksiin ei pystytä vastaamaan yksin. Siksi kuntien välinen yhteistyö on entistä tärkeämpää. On hyvä, että kuntien toive yhteistyötä tukevasta kannustinrahoituksesta on kuultu, Myllymäki toteaa.
Kuntaliitto
Lataa
Punaisessa mekossa oleva nainen hymyilee.
– Pandemian aikainen etäopetus oli poikkeustilanteen hätäopetusta. Nyt kyse on siitä, miten digitaalisia ratkaisuja voidaan hyödyntää hallitusti ja pedagogisesti laadukkaasti opetuksen tukena, sanoo Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Susanna Huovinen.
Kuntaliitto
Lataa

Kunnat luovat perustan asukkaiden hyvälle elämälle. Kuntaliitto tekee työtä, jotta kunnat onnistuvat tehtävässään. Suomen Kuntaliitto on kaikkien maamme kuntien ja kaupunkien kaksikielinen etujärjestö, kunnallisten palvelujen asiantuntija ja kehittäjä. Kuntaliitto.fi on kuntatiedon keskus internetissä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund

Kommunförbundet: Långtids- och ungdomsarbetslösheten behöver åtgärdas och kommunernas straffavgifter minskas9.4.2026 13:42:38 EEST | Pressmeddelande

Finlands kommuner och städer är medvetna om att den offentliga ekonomin är svag och behöver anpassas. I ramförhandlingarna i april behövs det beslut som förbättrar sysselsättningstjänsternas effekt, särskilt för långtidsarbetslösa och unga och beslut som ger kommunerna fler verktyg och minskar på straffavgifterna. Nya nedskärningar får inte göras i kommunernas basservice, kräver Kommunförbundets styrelseordförande Ilmari Nurminen.

Kuntaliitto: Pitkäaikais- ja nuorisotyöttömyyteen puututtava, kuntien sakkomaksuja kevennettävä9.4.2026 13:04:35 EEST | Tiedote

Suomen kunnat ja kaupungit tunnistavat julkisen talouden heikon tilanteen ja sopeutustarpeen. Huhtikuun kehysriihessä tarvitaan kipeästi päätöksiä, joilla parannetaan erityisesti pitkäaikaistyöttömien ja nuorten työllisyyspalvelujen vaikuttavuutta, lisätään kuntien työkaluja ja kevennetään sakkomaksutaakkaa. Uusia leikkauksia kuntien peruspalveluihin ei tule tehdä, edellyttää Kuntaliiton hallituksen puheenjohtaja Ilmari Nurminen.

Kommunförbundet: Undervisning via fjärruppkoppling ingen sparåtgärd – behövs för att trygga utbildningsutbudet8.4.2026 10:00:00 EEST | Pressmeddelande

Enligt en färsk utvärdering av Nationella centret för utbildningsutvärdering (NCU) används fjärruppkoppling tillsvidare bara i liten utsträckning inom den grundläggande utbildningen. Enligt Kommunförbundet är resultatet väntat, men samtidigt visar det att undervisning genom fjärruppkoppling behöver utvecklas på ett kontrollerat och välplanerat sätt. ”Det är viktigt att kommunerna får tydliga ramar för undervisning via fjärruppkoppling. I nuläget råder oklarhet”, säger Minna Lindberg, specialsakkunnig vid Kommunförbundet. Enligt utvärderingen ger användning av fjärruppkoppling inga besparingar i undervisningskostnaderna. Kommunförbundet vill därför lyfta fram att den viktigaste rollen för undervisning via fjärruppkoppling inte är att minska kostnaderna, utan att säkerställa en tillgänglig och mångsidig undervisning.

Kuntaliitto: Etäyhteyksiä hyödyntävä opetus on välttämätön ratkaisu sivistyksellisten perusoikeuksien turvaamiseen8.4.2026 10:00:00 EEST | Tiedote

Kuntien toimintaympäristö on muutoksessa: ikäluokat pienenevät ja alueellinen eriytyminen lisääntyy. Tämä haastaa kuntia turvaamaan yhdenvertaiset koulutusmahdollisuudet kaikille oppilaille. ”Lasten määrä vähenee ja opetuksen järjestäminen vaikeutuu, mutta teknologia tarjoaa uusia mahdollisuuksia – myös sellaisia, joita meillä ei vielä ole käytössämme”, toteaa Kuntaliiton erityisasiantuntija Minna Lindberg. ”Etäyhteyksiä hyödyntävä opetus ei korvaa lähiopetusta, vaan täydentää sitä. Lähtökohtana on koulussa tapahtuva oppiminen, jossa oppilas saa tarvitsemansa ohjauksen ja tuen”, Kuntaliiton Minna Lindberg painottaa. Karvin 8.4. julkaistavan arvioinnin mukaan etäyhteyksien hyödyntäminen ei tuo säästöjä opetuksen kustannuksiin. Kuntaliitto haluaakin nostaa esille, että etäopetuksen keskeinen rooli ei ole kustannusten leikkaaminen, vaan opetuksen saavutettavuuden ja monipuolisuuden turvaaminen.

Delade åsikter om kommunernas och välfärdsområdenas samarbete – en tredjedel av kommunerna tycker samarbetet fungerar8.4.2026 00:01:00 EEST | Pressmeddelande

Enligt en enkät till kommun- och samkommunsledningen har samarbetet med välfärdsområdet utvecklats i en positiv riktning. Åsikterna går dock isär: en tredjedel anser att samarbetet fungerar bra, medan nästan en fjärdedel bedömer det som svagt. Enligt Kommunförbundets färska enkät har samarbetet utvecklats, men det försvåras av oklar arbetsfördelning, ekonomiska problem och motsättningar. ”Av enkätsvaren kan man tydligt utläsa växande utmaningar till följd av kärv ekonomi och delvis också ökande motsättningar mellan kommunerna och välfärdsområdena”, säger forskningschef Marianne Pekola-Sjöblom. Kommunförbundet har följt samarbetet mellan kommunerna och välfärdsområdena ända sedan 2022 då välfärdsområdesreformen bereddes. Uppföljningen har visat att det finns varierande utmaningar med samarbetet på de olika kontaktytorna. Framgångarna och utmaningarna varierar också mellan olika välfärdsområden.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye