Finnvera Oyj

Finnveran omistajanvaihdoskatsaus 1–12/2025: Yrityskauppojen rahoitus kääntyi odotettuun kasvuun – Maakunnista kärjessä Uusimaa, Varsinais-Suomi ja Pirkanmaa

12.3.2026 09:30:49 EET | Finnvera Oyj | Tiedote

Jaa

Yritysten omistajanvaihdosten rahoitus kääntyi odotettuun kasvuun. Finnvera myönsi rahoitusta omistajanvaihdoksiin vuonna 2025 yhteensä 130 miljoonaa euroa, mikä on lähes neljänneksen enemmän kuin edellisvuonna. Yrityskauppojen määrät nousivat eri kokoluokan yrityksissä ja myös rahoitettujen kauppojen keskikoko kasvoi. Teollisuuden yrityskaupoissa nähtiin merkittävä käänne parempaan.

Kaksi henkilöä keskustelee yrityksen varastolla.
Omistajanvaihdosten piristyminen on erinomainen uutinen yritysten ja talouden kasvun sekä uudistumisen kannalta.

Finnveran rahoittamien omistajanvaihdosten euro- ja kappalemäärät nousivat vuonna 2025. Rahoituksella mahdollistettiin 681 (602) yrityksen omistusjärjestely. Yrityskauppojen lukumäärä nousi yli 13 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. 

–  Yrityskaupat ovat odotetusti lähteneet liikkeelle rauhallisen vaiheen jälkeen ja todennäköisesti kasvu jatkuu, mutta vielä maltillisena. Omistajanvaihdosten piristyminen on erinomainen uutinen yritysten ja talouden kasvun sekä uudistumisen kannalta, sanoo Finnveran aluepäällikkö Anna-Mari Palo.

Vertailuvuosi 2024 oli yrityskauppojen rahoituksessa poikkeuksellisen hiljainen ja rahoitus on palautumassa paremmalle tasolle. Kasvua oli monipuolisesti erikokoisissa pk- ja midcap-yrityksissä. Euromääräistä kasvua selittää se, että aktiivisuus lisääntyi isompien kotimarkkinayritysten kaupoissa, jolloin kauppahinnat olivat myös suurempia. Kokonaisuutta tarkastellessa ollaan kuitenkin edelleen jäljessä vuosien 2021 ja 2022 yrityskauppojen kappalemääristä.

Finnveran rahoitus keskeisessä roolissa pk-yritysten omistusjärjestelyissä

Finnveran rahoituksella on edelleen vahva rooli pk-yritysten omistajanvaihdoksissa, erityisesti pienissä yrityksissä, joita Finnvera rahoittaa kappalemääräisesti eniten. Positiivinen kehityssuunta on se, että omistajanvaihdosten määrä kasvaa jälleen eri kokoluokan yrityksissä. Myös kasvavien ja työllistävien yritysten omistusjärjestelyt ovat selvästi piristyneet, mikä luo pohjaa uudistumiselle.

Yrityskauppojen euromääriä tarkastellen Finnvera rahoitti eniten kotimarkkinayritysten kauppoja yhteensä 73 miljoonalla eurolla (57). Paikallisten pienyritysten omistajanvaihdoksia rahoitettiin laajasti, ja rahoitusta myönnettiin 385 yritykselle (338). Kansainvälistyvien yritysten omistusjärjestelyjä rahoitettiin myös merkittävästi, vaikka määrät olivat kotimarkkinoita pienempiä.

Maakuntien välillä isoja eroja – eniten yrityskauppoja suurissa maakunnissa

Eniten yrityskauppoihin myönnettiin rahoitusta Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja Pirkanmaalla. Selkeintä kasvu oli Uudellamaalla, jossa tehdään edelleen eniten yrityskauppoja valtakunnallisestikin. Lähes kolmannes Finnveran omistajanvaihdosrahoituksesta kohdistui Uudellamaalla toimiviin yrityksiin.

Vuonna 2025 Finnvera rahoitti 175 yrityskauppaa (127) ja myönsi niihin rahoitusta 40 miljoonaa euroa (19). Rahoitus yli kaksinkertaistui (112 %) ja rahoitettujen kauppojen määrä kasvoi 38 prosenttia. Omistajanvaihdoksia toteutui monipuolisesti eri toimialoilla.

Myös Varsinais-Suomessa omistajanvaihdosten rahoitus kääntyi kasvuun useiden hiljaisten vuosien jälkeen. Rahoitettujen yrityskauppojen määrä kasvoi yli neljänneksellä edellisvuodesta ja yrityskauppoihin myönnetty rahoitus nousi 20 miljoonaan euroon (12). Vuonna 2025 rahoitetut yrityskaupat olivat keskimäärin isompia kuin koko maassa, mikä nosti rahoituksen euromäärää.

Pirkanmaalla Finnvera rahoitti 65 yrityksen (56) omistajanvaihdosta yhteensä 12 miljoonalla eurolla (11). Vaikka taso on edelleen euromääräisesti jäljessä huippuvuotta 2023, pohja näyttäisi olevan takana.

– Omistajanvaihdoksissa on maakuntien välillä isoja eroja ja yleisestä kasvusuunnasta huolimatta osassa maakuntia omistajanvaihdosten määrä laski. Kun yrityskaupat viivästyvät, myös kasvu ja investoinnit lykkääntyvät. Omistajanvaihdosten toteutuminen on alueiden yrittäjäkentän elinvoiman kannalta ratkaisevaa kuten palveluiden ja työpaikkojen säilymisen vuoksi, kertoo Palo.

Omistajanvaihdokset kasvavat laajasti eri toimialoilla – teollisuudessa merkittävä käänne

Rahoitettujen omistajanvaihdosten keskikoko on kasvanut useilla toimialoilla. Eniten rahoitettujen yrityskauppojen koko euroissa kasvoi teollisuudessa, kaupassa ja kuluttajapalveluissa sekä liike-elämän palveluissa. Viime vuosina liike-elämän palvelut ovat korostuneet omistajanvaihdoksissa, ja niiden yrityskauppoja rahoitettiin viime vuonna 51 miljoonalla eurolla (44). Uudenmaan palveluvaltainen yritysrakenne näkyy erityisesti palvelualojen yrityskauppojen vilkkaudessa.

Teollisuuden yrityskaupoissa suunta oli laskussa kolme vuotta, mutta vuonna 2025 kasvua oli peräti 50 %. Käänne on merkittävä, sillä teollisuusyritykset tähtäävät jälleen toimintakyvyn vahvistamiseen ja tuottavuuden parantamiseen.

Näkymät vuodelle 2026

Suomen talouden odotetaan kääntyvän maltilliseen kasvuun vuonna 2026.

– Arvioimme, että omistajanvaihdosten aktiivisuus jatkuu ja rahoituksen kysyntä kasvaa, kun yritykset käynnistävät hankkeita, joita on siirretty toimintaympäristön epävarmuuden vuoksi. Haluamme osaltamme vauhdittaa talouden käännettä ja varmistaa, että eri kokoiset yritykset voivat toteuttaa tarvittavat yrityskaupat, Palo sanoo.

Finnvera kannustaa yrityksiä uudistumaan ja kasvamaan yrityskauppojen avulla. Mikroyrityksen kasvuun suunnattu laina mahdollistaa omistajanvaihdokset myös pienissä yrityksissä. Toukokuusta alkaen Finnveran rahoitus laajenee kattamaan myös maatalousyritysten suuret investoinnit ja omistusjärjestelyt.

– On tärkeää, että pienillä yrityksillä on mahdollisuus kasvaa ja siksi mikroyrityksille suunnattu laina on keskeinen rahoitusväline. Haluamme myös varmistaa, että nopeampaa kasvua ja tuotannon tehokkuutta tavoittelevat maatalousyritykset saavat tarvitsemansa rahoituksen. Eteenpäin katsominen on välttämätöntä, vaikka maailmantalous luo edelleen epävarmuutta, Palo jatkaa.

Lisätiedot:

Anna-Mari Palo, omistajanvaihdoksiin erikoistunut aluepäällikkö, Finnvera, puh. 029 460 2637, etunimi.sukunimi@finnvera.fi

Liite: Finnveran omistajanvaihdoskatsaus 1–12/2025 (PDF)

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Anna-Mari Palo, omistajanvaihdoksiin erikoistunut aluepäällikkö, Finnvera, puh. 029 460 2637, etunimi.sukunimi@finnvera.fi

Kuvat

Finnveran rahoittamat omistajanvaihdokset ja niihin myönnetty rahoitus 2021-2025.
Finnveran rahoittamat omistajanvaihdokset ja niihin myönnetty rahoitus 2021-2025.
Lataa
Finnveran rahoitus omistajanvaihdoksiin, milj. euroa.
Finnveran rahoitus omistajanvaihdoksiin, milj. euroa.
Lataa
Finnvera, aluepäällikkö Anna-Mari Palo.
Finnvera, aluepäällikkö Anna-Mari Palo.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Finnvera tarjoaa rahoitusta yritystoiminnan alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen sekä viennin riskeiltä suojautumiseen. Vahvistamme suomalaisten yritysten toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä tarjoamalla lainoja, takauksia ja vienninrahoituspalveluja. Finnvera jakaa rahoitukseen sisältyvää riskiä muiden rahoittajien kanssa. Finnvera on valtion omistama erityisrahoittaja ja Suomen vientitakuulaitos Export Credit Agency (ECA). www.finnvera.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finnvera Oyj

Finnveran Mauri Kotamäki: Lähiviikot näyttävät, veikö tulitauko todella pelot koronnostoista – ”Olisi Suomen taloudelle ja kuluttajille enemmän kuin toivottu muutos”8.4.2026 14:37:15 EEST | Tiedote

Iranin sotaan neuvoteltu kahden viikon tulitauko on valtava helpotus markkinoille. Tästä kertoo öljyn hinnan pudotus jopa 15 prosentilla ja osakekurssien jyrkkä nousu. Hormuzinsalmi on auki öljykuljetuksille, mutta lähiviikot näyttävät, onko kriisi ohi ja voiko pelot koronnostoista unohtaa, Finnveran pääekonomisti Mauri Kotamäki sanoo. Suomen talouden ja kuluttajien näkökulmasta inflaatioshokin pienentyminen ja markkinakorkojen lasku olisivat enemmän kuin toivottu uutinen. Pitkällä tähtäimellä kriisi tulee Kotamäen mukaan vahvistamaan vihreää siirtymää.

Rahoitus & kasvu: Omistajanvaihdos nostaa yrityksen liikevaihdon kasvuun, mutta kiihkein kasvuvaihe näkyy vasta yrityskauppaa seuraavina vuosina – ”Yritysostoon hyvä varautua ennakoiden”19.3.2026 12:09:10 EET | Tiedote

//HUOM, tiedotteen väliotsikko korjattu// Finnveran rahoituksella omistajanvaihdoksen toteuttaneiden yritysten liikevaihto on noussut selvästi ja pitkäkestoisesti. On myös viitteitä, että yritysten liikevaihdon kasvu olisi muita nopeampaa. Yritysosto nostaa ostavan yrityksen liikevaihdon uudelle tasolle, mutta pitkän aikavälin kasvuvauhdin kannalta olennaisinta on, mitä yrityksessä tapahtuu kauppaa seuraavina vuosina. Yritysostolla kasvua hakevan yrityksen kannattaa pyrkiä toteuttamaan kauppa ennakoiden, sillä kaikki hyödyt eivät välttämättä realisoidu heti kaupantekovuonna, sanoo Finnveran omistajanvaihdosrahoituksia analysoinut ekonomisti Anni Koskinen. Yrityskauppamarkkina ja -rahoitus piristyivät vuonna 2025, mutta potentiaalisia ostajia on edelleen selvästi vähemmän kuin myyntiä suunnittelevia yrityksiä.

Rahoitus & kasvu: Omistajanvaihdos nostaa yrityksen liikevaihdon kasvuun, mutta kiihkein kasvuvaihe näkyy vasta yrityskauppaa seuraavina vuosina – ”Yritysostoon hyvä varautua ennakoiden”19.3.2026 11:30:00 EET | Tiedote

Finnveran rahoituksella omistajanvaihdoksen toteuttaneiden yritysten liikevaihto on noussut selvästi ja pitkäkestoisesti. On myös viitteitä, että yritysten liikevaihdon kasvu olisi muita nopeampaa. Yritysosto nostaa ostavan yrityksen liikevaihdon uudelle tasolle, mutta pitkän aikavälin kasvuvauhdin kannalta olennaisinta on, mitä yrityksessä tapahtuu kauppaa seuraavina vuosina. Yritysostolla kasvua hakevan yrityksen kannattaa pyrkiä toteuttamaan kauppa ennakoiden, sillä kaikki hyödyt eivät välttämättä realisoidu heti kaupantekovuonna, sanoo Finnveran omistajanvaihdosrahoituksia analysoinut ekonomisti Anni Koskinen. Yrityskauppamarkkina ja -rahoitus piristyivät vuonna 2025, mutta potentiaalisia ostajia on edelleen selvästi vähemmän kuin myyntiä suunnittelevia yrityksiä.

Mikroyrityksille myönnetty 2,9 miljoonaa euroa lainaa helmikuussa käynnistyneessä haussa – Pienten yritysten rahoitus näkyy nopeasti uusina työpaikkoina17.3.2026 09:00:07 EET | Tiedote

Erityisesti nuoret yritykset ovat hakeneet aktiivisesti mikroyritysten kasvuun kohdennettua Finnveran lainaa. Haku käynnistyi 1.2.2026 ja hakemuksia on saapunut tähän mennessä noin 270 kappaletta. Hakijoista noin kolmannes oli alle vuoden ikäisiä yrityksiä ja noin puolet alle kolme vuotta toimineita yrityksiä, mikä kertoo rahoituksen merkityksestä erityisesti yritystoiminnan alku- ja kasvuvaiheessa. Lisäksi nuorten yritysten takaushakemukset ovat lisääntyneet alkuvuonna 2026, mikä kertoo, että pankit ja muut rahoittajat ovat aktivoituneet nuorten yritysten rahoituksessa. Alkuvuosi viittaa siihen, että mikroyritykset hakevat uusia avauksia ja kehittävät liiketoimintaansa, ja myös uusia yrityksiä perustetaan rohkeasti. Rahoitus synnyttää nopeasti uusia työpaikkoja.

Finnveran aluekatsaus 1–12/2025: Etelä-Pohjanmaan investoinnit kasvoivat, Keski-Pohjanmaalla kehitys oli vakaata ja Pohjanmaalla varovaisempaa11.3.2026 09:14:37 EET | Tiedote

Kokonaisuutena Finnveran myöntämän rahoituksen ja investointien taso pysyi lähellä edellisvuotta, mutta maakuntien välillä oli selviä eroja. Investoinneissa nähtiin selviä maakuntakohtaisia eroja: Etelä-Pohjanmaalla investoinnit kasvoivat, Keski-Pohjanmaalla kehitys oli vakaata ja Pohjanmaalla investoinnit laskivat suurten hankkeiden puuttuessa. Finnveran yhdessä muiden rahoittajien kanssa rahoittamien investointien kokonaisarvo säilyi vakaana ja osoitti yritysten halukkuutta kehittää toimintaansa epävarmuudesta huolimatta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye