NouHätä!-aluekilpailu kisataan Krossin pelastus- ja ensihoitoasemalla keskiviikkona 18.3.2026
13.3.2026 09:23:26 EET | Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha | Tiedote
NouHätä!-pelastustaitokampanjaan liittyvä aluekilpailu järjestetään Krossin pelastus- ja ensihoitoasemalla keskiviikkona 18.3.2026 klo 10–15. Kisoissa kolmen hengen joukkueet taistelevat koko Varsinais-Suomen parhaimman joukkueen tittelistä. Ennen aluekilpailua järjestettiin digitaalinen alkukarsinta, johon osallistui kaiken kaikkiaan 224 joukkuetta ympäri Varsinais-Suomen. Alkukarsintojen pisteiden perusteella valittiin parisenkymmentä joukkuetta kisaamaan aluemestaruudesta.

Aluekilpailu alkaa kirjallisella pelastustietokokeella, jonka jälkeen joukkueet siirtyvät käytännön tehtäviin. Kilpailijoille on järjestetty neljä erilaista taitorastia, joissa joukkueet joutuvat selviytymään todentuntuisista pelastustehtävistä. Rastivalvoja pisteyttää tehtävän ja antaa lopuksi palautteen joukkueen suorituksesta.
Aluekilpailujen voittajat osallistuvat loppukilpailuun Kuopiossa
Aluekilpailun voittajaksi selviää joukkue, jolla on paras yhteenlaskettu pistemäärä teoriakokeesta ja käytännön tehtävistä. Voittajakolmikko edustaa Varsinais-Suomea Kuopion Pelastusopistolla 23.4.2026 järjestettävässä loppukilpailussa. Valtakunnalliseen NouHätä!-kilpailuun osallistuu yksi kolmen hengen joukkue maan jokaisen pelastuslaitoksen alueelta, yhteensä 22 joukkuetta. Pääpalkintona voittajat saavat 2 000 euron turvallisuuspalkinnon. Kärkijoukkueet palkitaan myös henkilökohtaisilla palkinnoilla.
Aluekilpailun aikataulu:
Klo 10.00–10.45 Tervetuloa ja teoriatehtävät
Klo 10.45–14.30 Rastitehtävät
Klo 15.00 Palkintojen jako
Media on tervetullut seuraamaan aluekilpailua.
NouHätä!-kampanja on yläluokkien valtakunnallinen pelastustaitokampanja. Kampanja lisää nuorten valmiuksia ennakoida ja estää vaaratilanteita. Kampanjassa nuori oppii taitoja toimia onnettomuustilanteissa oikein. NouHätä!-kampanja tavoittaa vuosittain yli 45 000 nuorta ympäri Suomen.
Kuluvana lukuvuonna on käynnissä jo kampanjan 30. kausi. Lisäksi kampanja ylittää lukuvuoden aikana miljoonan oppilaan rajapyykin. NouHätä!-kampanjaa koordinoi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö ja rahoittaa Palosuojelurahasto.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tanja UusitaloViestintäsuunnittelija, pelastus- ja ensihoitopalvelutVarsinais-Suomen hyvinvointialue
Puh:050 433 0283tanja.uusitalo@varha.fiVarsinais-Suomen hyvinvointialue
"Turvaamme, parannamme, pelastamme – hyvinvointia yhdessä, joka päivä."
Varsinais-Suomen hyvinvointialue järjestää varsinaissuomalaisten sote- ja pelastuspalvelut. Verkkopalvelumme: varha.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha
Ersättande lokaler söks för en del av funktionerna vid Reso sjukhus8.4.2026 16:41:29 EEST | Pressmeddelande
Det har konstaterats renoveringsbehov i lokalerna för Reso sjukhus som används av Egentliga Finlands välfärdsområde och av ÅUCS. Utifrån fukt- och inneluftstekniska konditionsundersökningar letar man efter ersättande lokaler för en stor del av byggnaden under 2027.
Osalle Raision sairaalan toiminnoista haetaan väistötiloja8.4.2026 16:41:29 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen ja Tyksin käytössä olevan Raision sairaalan tiloissa on todettu korjaustarpeita. Kosteus- ja sisäilmateknisten kuntotutkimusten perusteella osalle rakennusta haetaan korvaavia tiloja vuoden 2027 aikana.
Vid besvär i stöd- och rörelseorganen bedöms vårdbehovet inom fysioterapin2.4.2026 10:19:59 EEST | Pressmeddelande
Personer med besvär i stöd- och rörelseorganen kan från och med den 21 april ringa servicenumret 02 313 9000 för att få en bedömning av vårdbehovet. I slutet av april (29.4) öppnas dessutom en egen chatt i Varha-applikationen för personer med besvär i stöd- och rörelseorganen.
Tuki- ja liikuntaelinoireissa yhteys fysioterapian hoidon tarpeen arviointiin2.4.2026 10:19:59 EEST | Tiedote
Tuki- ja liikuntaelinoireissa voi 21.4.2026 alkaen olla yhteydessä erilliseen hoidon tarpeen arvioinnin asiointinumeroon 02 313 9000 koko Varhan alueella. Lisäksi Varha-sovelluksessa avautuu huhtikuun lopussa (29.4.2026) oma chat tuki- ja liikuntaelinoireisille.
Varha-applikationens engelskspråkiga version öppnas den 1 april – digital service blir ett alternativ för allt fler1.4.2026 14:00:00 EEST | Pressmeddelande
Den engelskspråkiga versionen av Egentliga Finlands välfärdsområdes Varha-applikation öppnas den 1 april 2026. Det här kommer att förbättra servicen för dem som inte har svenska eller finska som modersmål. Samtidigt bidrar det till lika möjligheter att använda digitala tjänster.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme