ADHD-lääkkeitä käyttää jo joka yhdeksäs alakouluikäinen poika – tilastoissa erottuvat myös teinitytöt ja nuoret naiset
19.3.2026 06:00:00 EET | Kela/FPA | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi).
ADHD-lääkkeiden käyttö kasvaa edelleen, etenkin alakouluikäisillä pojilla sekä teinitytöillä ja nuorilla naisilla. Vuonna 2025 lääkkeitä käytti 11 % alakouluikäisistä pojista ja 6 % teinitytöistä. Uusien lääkityksen aloittajien kasvu on taittunut joissakin ryhmissä, mutta tutkijat arvioivat, että vuosittaisen käytön kasvu tulee edelleen jatkumaan muutamia vuosia.

Alakouluikäisten poikien ADHD-lääkkeiden käyttö on Suomessa yleistynyt selvästi viime vuosina. Vuonna 2025 lääkkeitä käytti 11 % alakouluikäisistä pojista ja 3,8 % saman ikäisistä tytöistä.
Nuorilla, 13–17vuotiailla vastaavat osuudet olivat 10,6 % pojista ja 6 % tytöistä. Myös nuorilla aikuisilla eli 18–29-vuotiailla ADHD-lääkkeiden käyttö on yleistynyt, ja vuonna 2025 niitä käytti 3,5 % ikäryhmän miehistä ja 4,9 % naisista.
Vaikka ensimmäistä kertaa lääkityksen aloittavien osuudet väestöstä ovat kääntynyt hienoiseen laskuun vuosina 2024–2025, ADHD-lääkkeiden kokonaiskäyttö kasvaa edelleen. Tämä johtuu siitä, että lääkitys kestää keskimäärin useita vuosia.
– Suomessa ADHD-lääkkeiden käyttö lapsilla on nyt jo selvästi yleisempää kuin lähimmissä naapurimaissa. Kasvu on ollut erittäin voimakasta kaikissa ikäryhmissä, vaikka Ruotsissa lääkitys onkin vielä yleisempää nuorilla naisilla, sanoo Kelan tutkimuspäällikkö Miika Vuori.
Lääkityksen aloittaminen painottuu edelleen alakouluikäisiin poikiin
Kelan rekisteritietojen mukaan ADHD-lääkityksen aloitti vuonna 2017 ensimmäistä kertaa elämässään noin 0,6 % kaikista alakouluikäisistä pojista, mutta vuoteen 2024 mennessä osuus oli kasvanut viisinkertaiseksi ja oli jo 3 %. Vuonna 2025 osuus oli 2,6 %.
Alakouluikäisistä tytöistä ADHD-lääkityksen aloitti vuonna 2017 noin 0,3 % ja vuonna 2024 reilu 1 %.
Suhteellisesti vuoteen 2017 verrattuna ADHD-lääkityksen aloittaminen on yleistynyt viimeisen vajaan kymmenen vuoden aikana voimakkaimmin teini-ikäisillä tytöillä ja nuorilla naisilla. Heidän aloittajien väestöosuutensa on moninkertaistunut vuosien 2017–2023 välillä.
Henkilömäärinä tarkasteltuna ADHD-lääkityksen aloitti vuonna 2017 noin 3 900 poikaa ja nuorta miestä sekä noin 1 700 tyttöä ja nuorta naista. Vuonna 2023 ADHD-lääkityksen aloittajien määrä oli toistaiseksi korkeimmillaan: noin 10 000 poikaa ja miestä sekä 9 300 tyttöä ja naista aloitti lääkityksen. Vuonna 2025 lääkityksen aloitti noin 8 500 poikaa ja nuorta miestä sekä noin 7 900 tyttöä ja nuorta naista.
– ADHD-lääkkeitä käyttävien teini-ikäisten tyttöjen osuus ei ole enää erityisen matala. Tytöillä ADHD diagnosoidaan keskimäärin selvästi myöhemmin kuin pojilla, mikä korostaa tarvetta huomioida sukupuolten väliset erot oireiden ilmenemisessä ja tunnistamisessa, sanoo Kelan tutkimuspäällikkö Heini Kari.
Käyttö jatkaa vielä kasvuaan ennen kuin se tasaantuu
Kelan tutkijat arvioivat, että ADHD-lääkkeitä käyttävien osuus eri ikäryhmissä tulee edelleen kasvamaan muutaman vuoden ajan ennen kuin käyttö tasaantuu. Taustalla vaikuttavat muun muassa lisääntynyt tieto ADHD:sta sekä koulu- ja opiskelijaterveydenhuollon kasvanut rooli ADHD:n diagnostiikassa ja lääkehoitojen aloittamisessa. Myös runsas digilaitteiden käyttö voi kuormittaa arkea ja tarkkaavuutta.
– Näyttää siltä, että ADHD-lääkkeitä vuoden aikana käyttävien osuus voi nousta 15 prosenttiin pojista ja 8 prosenttiin nuorista naisista ennen kuin osuus tasaantuu, arvioi Miika Vuori.
Lisätiedot
Kelan tutkijat ovat kirjoittaneet aiheesta tarkemmin Kelan tutkimusblogissa. (tietotarjotin.fi)
Kelan datasovellus: Nuorten ADHD-, masennus- ja psykoosilääkkeiden käytön tilannekuva (tietotarjotin.fi)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Miika VuoritutkimuspäällikköKela
Puh:0206341790miika.vuori@kela.fitietotarjotin.fi/yhteystieto/984520/miika-vuoriHeini KaritutkimuspäällikköKela
Puh:0206341922heini.kari@kela.fitietotarjotin.fi/yhteystieto/100671/heini-kariKelan viestintäKelan viestinnän mediapuhelin palvelee arkisin klo 9–16. Numerossa ohjaamme haastattelupyyntöjä asiantuntijoillemme. Voit jättää haastattelupyynnön myös sähköpostitse.
Puh:020 634 7745viestinta@kela.fiKansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri elämäntilanteissa.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kela/FPA
Kela avaa saavutettavat tiedon visualisoinnin mallinsa muun julkishallinnon käyttöön9.4.2026 12:04:10 EEST | Tiedote
Kela on avannut kehittämänsä saavutettavat tiedon visualisoinnin ohjeet ja suunnittelumallit koko julkishallinnon hyödynnettäväksi. Uudet suomenkieliset ohjeet tukevat erityisesti tilasto- ja tutkimustiedon esittämistä verkkopalveluissa, ja ne on tarkoitettu käytettäväksi riippumatta organisaatiosta, työkalusta tai teknisestä toteutustavasta.
FPA:s utgifter för reseersättningar ökade – höjd moms och taxitaxa de främsta orsakerna9.4.2026 06:00:00 EEST | Pressmeddelande
År 2025 betalade FPA ut 364 miljoner euro i reseersättningar för sammanlagt 4,6 miljoner resor. Av resorna var 3,3 miljoner taxiresor. FPA:s taxitjänster fungerade väl i hela landet och endast en mycket liten bråkdel av taxiresorna fördröjdes eller uteblev.
Kelan matkakorvausmenot kasvoivat, taustalla etenkin arvonlisäveron ja taksitaksan korotukset9.4.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Kela maksoi vuonna 2025 matkakorvauksia 364 miljoonaa euroa yhteensä 4,6 miljoonasta matkasta. Matkoista 3,3 miljoonaa oli taksimatkoja. Kela-taksipalvelu toimi koko maassa hyvin, ja vain hyvin pieni murto-osa taksikyydeistä viivästyi tai jäi toteutumatta.
Cirka 34 500 studerande överskred sin årsinkomstgräns i fjol – undvik återkrav av stödet genom att återbetala studiestöd före slutet av april8.4.2026 13:25:27 EEST | Pressmeddelande
Tusentals studerande överskred inkomstgränsen för studiestödet under 2025. Om inkomstgränsen har överskridits, har den studerande tid fram till slutet av april att återbetala studiestöd från fjolåret. Hen undviker därigenom återkrav och en höjning på 7,5 procent.
Noin 34 500 opiskelijan vuosituloraja ylittyi viime vuonna – tuen takaisinperinnältä voi välttyä palauttamalla opintotukea huhtikuun loppuun mennessä8.4.2026 13:25:27 EEST | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Pressrelease in English (kela.fi). Tuhansien opiskelijoiden opintotuen tuloraja ylittyi vuonna 2025. Jos tuloraja on ylittynyt, opiskelijalla on huhtikuun loppuun saakka aikaa palauttaa viime vuoden opintotukea ja välttyä takaisinperinnältä sekä 7,5 %:n korotukselta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme