Lidl Suomi

Lidl nosti muovikassin hintaa – myynti laski jopa 15 %

20.3.2026 09:12:39 EET | Lidl Suomi | Tiedote

Jaa

Lidl nosti muovikassin hinnan 59 senttiin tammikuussa. Hinnanosto tehtiin, koska muovikasseja ostetaan Suomessa liikaa ja vaikka niiden käyttö on vähentynyt, on kehitys liian hidasta EU:n yhteiseen tavoitteeseen nähden. Hinnannosto on osoittautunut tehokkaaksi keinoksi muovikassien ostamisen hillitsemiseksi: muovikasseja on myyty 15 prosenttia vähemmän.

Lidl nosti muovikassin hinnan 39 sentistä 59 senttiin 20. tammikuuta. Tällä on ollut suora vaikutus muovikassien myyntiin: muovikasseja on myyty viikkotasolla 15 prosenttia vähemmän hinnannostoa edeltävään aikaan verrattuna. Muovikassittomien ostoskertojen määrä on kivunnut jo 80 prosenttiin.

Lidlin tavoitteena on ohjata kuluttajia käyttämään ensisijaisesti jo olemassa olevia kasseja. Paperikasseja on hinnannoston myötä ostettu enemmän kuin aiemmin, mutta kokonaisuudessaan kasseja on ostettu huomattavasti vähemmän – kulutus ei siis ole siirtynyt muihin kasseihin. 

– Muistutamme myymälässä siitä, että oma kassi on paras kassi. Ei ole väliä, käyttääkö kestokassia, kangaskassia vai vaikkapa jo aiemmin käytettyä muovikassia. Olemassa olevaa kassia käyttämällä säästyy sekä rahaa että luonnonvaroja. Iloksemme näyttää siltä, että yhä useampi onkin käyttänyt kauppareissullaan jo olemassa olevaa kassia, sanoo Lidlin vastuullisuuspäällikkö Annu Puurula

Tämä on vuoden sisään jo toinen kerta, kun Lidl nosti muovikassin hintaa. Maaliskuussa 2025 muovikassin hinta nostettiin 29 sentistä 39 senttiin. Samassa yhteydessä paperikassin hinta laskettiin 25 senttiin. Maaliskuun 2025 jälkeen muovikasseja on myyty Lidlissä kokonaisuudessaan noin 11 prosenttia vähemmän. 

Muovikassien käyttöä pitää vähentää, koska muovikasseja ja muuta muovia päätyy luontoon liian usein. Siellä ne ovat haitaksi eläimille ja saattavat päätyä vesistöihin. EU-lainsäädännön tavoite vuosittaiselle muovikassien määrälle henkilöä kohden on 40 kassia. Tällä hetkellä suomalainen käyttää vuodessa yli 60 kassia. Lidl jatkaa kannustamista oman kassin käyttöön uuden muovikassin ostamisen sijaan sekä kaupan ovella että kassoilla.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoa julkaisijasta

Lidl on yksi Euroopan suurimmista päivittäistavaraketjuista. Suomessa yli 20 vuotta toimineessa ketjussa työskentelee noin 5750 henkilöä. Yli 200 myymälän verkosto ulottuu Hangosta Sodankylään ja tavarantoimitukset myymälöihin hoidetaan Janakkalassa, Laukaassa ja Järvenpäässä sijaitsevista jakelukeskuksista. Lisätietoa tuotteista ja ajankohtaisista tarjouksista löytyy Lidl Plus -etusovelluksesta tai osoitteessa lidl.fi. Lisätietoja yrityksestä osoitteessa corporate.lidl.fi. Lidlin tiedotteet voi tilata suoraan sähköpostiin täältä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lidl Suomi

Tehokasta teknologiaa kotiin ja keittiöön: Lidlin Silvercrest ja Andre Agassi yhdistävät huipputekniikan ja inhimillisyyden2.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote

Lidlin oma keittiö- ja kodinkonemerkki Silvercrest uudistuu. Osana uudistusta Silvercrest julkistaa kumppanuuden tenniksen entisen maailmanlistan ykkösen, kahdeksankertaisen Grand Slam -voittajan ja intohimoisen harrastajakokin Andre Agassin kanssa. Agassi toimii myös brändin ensimmäisen mainoskampanjan kasvoina. ”Make your life easy” -moton mukaisesti Silvercrest tarjoaa monipuolisen tuotevalikoiman helpottamaan jokapäiväistä elämää.

Kana haastaa lampaan pääsiäisen juhlapöydässä – jälkiruokien ikisuosikkina pysyy mämmi30.3.2026 11:28:09 EEST | Tiedote

Pääsiäinen on ruokajuhla, jonka tarjoiluissa perinteiset juhlapyhien proteiinit kala ja lammas pitävät edelleen pintansa.* Näiden rinnalle on noussut myös kana, joka kuuluu kolmasosalle suomalaisista pääsiäisen tarjoiluihin. Myös kasvisruoka kiinnostaa: 14 prosenttia aikoo lisätä kasvisruokaa tämän vuoden pääsiäispöytään. Jälkiruoissa suomalaisille tärkein on oma perinneherkkumme mämmi. Pääsiäisostokset saa tehtyä Lidlistä myös pyhinä, sillä kaikki myymälät ovat auki jokaisena pääsiäispäivänä.

Lidlissä myytiin enemmän palkokasveja ja vähemmän leikkeleitä – terveellisemmän ruuan valitsemisesta tehdään helpompaa monella tavalla27.3.2026 12:31:43 EET | Tiedote

Kiinnostus kasvipohjaista ruokaa kohtaan on viime vuodet ollut kasvussa. Ravitsemussuositukset ja luonnonvarojen rajallisuus saavat yhä useamman pohtimaan omaa ruokavaliotaan. Lidlissä myytiin vuonna 2025 esimerkiksi enemmän palkokasveja (+19 %) ja vähemmän leikkeleitä (–8 %). Lidl on tehnyt paljon töitä helpottaakseen kasvipainotteiseen ruokavalioon siirtymistä. Yksi esimerkki on hinnoittelu: oman merkin kasviproteiinit on hinnoiteltu korkeintaan samaan hintaan kuin vastaava eläinperäinen versio.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye