Turkulaisyliopistojen vuoden dosentiksi on valittu biokemian yliopistonlehtori Jarmo Käpylä
20.3.2026 09:19:02 EET | Turun yliopisto | Tiedote
Turun yliopistojen dosenttiyhdistys on valinnut vuoden 2026 dosentiksi biokemian yliopistonlehtori Jarmo Käpylän Turun yliopistosta. Valinta julkistettiin Turun yliopiston ja Åbo Akademin yliopistoyhteisöjen Akateemisen päivän yhteydessä 19.3.2026.

Turkulaisyliopistot juhlistavat yhteistyötään sekä yhteisiä akateemisia juuriaan viettämällä vuosittain Akateemista päivää. Tänä vuonna tilaisuus järjestettiin Åbo Akademin uudessa Astra-rakennuksessa. Turun yliopistojen dosenttiyhdistyksen valitsema vuoden dosentti julkistetaan perinteisesti Akateemisen päivän yhteydessä.
Jarmo Käpylä valittiin vuoden dosentiksi teknillisen tiedekunnan tekemän ehdotuksen perusteella. Dosenttiyhdistys painottaa valinnassa sekä tieteellisiä ansioita että yhteiskunnallista vaikuttavuutta.
Tärkeimmäksi ansioksi vuoden dosentin perusteluissa lasketaan Käpylän pitkäaikainen ja oma-aloitteinen toiminta Turun yliopiston ja alueen lukioiden yhteistyön kehittämisessä. Käpylällä on ollut myös merkittävä panos Turun yliopiston ja Åbo Akademin yhteisen molekulaarisen solubiologian ylemmän tutkinto-ohjelman, erityisesti sen biokemian linjan, suunnittelussa, perustamisessa ja toteuttamisessa.
– Dosenttiyhdistys arvostaa Käpylän tekemää lukioyhteistyötä ja sen merkitystä tieteellisen tiedon ja akateemisen koulutuksen arvon välittämisessä uusille sukupolville. Vuosittain noin 150 nuorta Turun ja lähiseudun lukioista vierailee biokemian laitoksella ja suorittaa omin käsin pienen laboratorioharjoituksen liittyen DNA:n eristämiseen ja analyysiin, sanoo dosenttiyhdistyksen puheenjohtaja, yliopistonlehtori Tiina Mahlamäki Turun yliopistosta.
Vuoden dosentti vahvistaa, että laboratorioyhteistyö on antoisaa puolin ja toisin.
– Biokemia on pitkälti kokeellinen tieteenala, joten jos yliopistossa voimme tarjota erityisesti lukiolaisille mahdollisuuden tutustua alan työkaluihin ja menetelmiin käytännössä, se varmasti auttaa ymmärtämään biokemian perusasioita paremmin ja herättää myös mielenkiinnon alaamme kohtaan. Ajattelen myös, että tiedekasvatus ja kriittisen ajattelun taito korostuvat alati paisuvan somemaailman pyörteissä, Käpylä sanoo.
Käpylä on myös yliopisto-opiskelijoiden keskuudessa pidetty opettaja, ja hänet on valittu bioteknologian laitoksen vuoden opetushenkilöksi kolme kertaa. Hän korostaa, että tutkimustulosten ja menetelmien yhdistäminen opetukseen on hyvin tärkeä keino siirtää osaamista eteenpäin.
– Opettaminen ja tiedon siirtäminen opiskelijoille on erittäin palkitsevaa työtä. Tämä korostuu erityisesti laboratoriotöissä, jolloin opiskelijoiden kanssa ollaan paljon kahdenkeskisessä vuorovaikutuksessa ja kaikki reaktiot ovat välittömiä.
Vuoden dosentti Jarmo Käpylä
- Jarmo Käpylä (s. 1962) on ansioitunut tutkija, jonka julkaisuluettelossa on noin 50 julkaisua. Käpylä on toiminut Turun yliopiston biokemian (nyk. bioteknologian) oppiaineen yliassistenttina ja yliopistonlehtorina vuodesta 2005.
- Käpylä on valmistunut maisteriksi samasta oppiaineesta ja sen jälkeen tehnyt väitöskirjan University of Pennsylvaniassa (1989–1992). Suomeen palaamisen jälkeen ura on jatkunut Turun ja Jyväskylän yliopistoissa.
- Käpylä on ollut ohjaajana neljässä valmistuneessa väitöskirjassa ja toimii ohjaajana yhdessä työn loppuvaiheessa olevassa väitöskirjassa. Tutustu julkaisuihin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jarmo KäpyläyliopistonlehtoriTurun yliopisto
Puh:+358 40 191 1153jakapy@utu.fiTiina MahlamäkiyliopistonlehtoriTurun yliopisto
Puh:+358 40 549 8902tituma@utu.fiKuvat

Turun yliopisto on 25 000 opiskelijan ja työntekijän innostava ja kansainvälinen akateeminen yhteisö. Rakennamme kestävää tulevaisuutta monitieteisellä tutkimuksella, koulutuksella ja yhteistyöllä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Turun yliopisto
Syömishäiriö koskettaa monia, mutta siitä voi parantua – uusi opintojakso tukee ammattilaisten valmiuksia9.4.2026 12:47:15 EEST | Tiedote
Syömishäiriöt koskettavat Suomessa suurta joukkoa ihmisiä: arviolta yli kymmenesosa nuorista aikuisista sairastaa syömishäiriön ennen varhaisaikuisuutta. Kyse on monitekijäisestä sairaudesta, jonka tunnistaminen ja kohtaaminen edellyttävät ammattilaisilta osaamista ja herkkyyttä. Tähän tarpeeseen vastaa uusi opintojakso, joka käsittelee syömishäiriöiden tunnistamista, kohtaamista ja hoitoa. Opintojakso on toteutettu yhteistyössä Lounais-Suomen-SYLI ry:n ja Turun yliopiston Sote-akatemian kanssa.
Uusi tiedustelututkimuksen opintokokonaisuus vastaa muuttuvan maailman osaamistarpeisiin8.4.2026 10:30:00 EEST | Tiedote
Turun yliopisto käynnistää syksyllä 2026 uuden tiedustelututkimuksen opintokokonaisuuden, joka tarjoaa opiskelijoille ajankohtaisen ja monitieteisen näkökulman turvallisuuteen, tiedonhankintaan ja kansainvälisiin toimintaympäristöihin.
Luovan kirjoittamisen mestarikurssi järjestetään jälleen lukuvuonna 2026-20278.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Luovan kirjoittamisen mestarikurssi tarjoaa käsikirjoitusta työstävälle kirjoittajalle tilaisuuden saada palautetta ja opastusta kirjallisuuden huippuammattilaisilta. Kurssilla kirjoittajaidentiteetti vahvistuu, osallistujat saavat vertaistukea muilta kirjoittajilta ja kirjoitusprosessin rytmi pysyy intensiivisenä.
Kansallisen tohtoripilotin ensimmäinen väitöskirja valmistui Turun yliopistossa7.4.2026 09:09:16 EEST | Tiedote
Turun yliopiston ja EDUCA-Doc-tohtoripilotin väitöskirjatutkija Reetta Kyynäräisen väitöskirjan valmistumista vauhditti joustava siirtyminen maisteriopinnoista tohtoriopintoihin.
Tutkimus: Maahanmuuttajataustaisten lasten pääsy mielenterveyshoitoon on heikompaa Suomessa2.4.2026 09:13:51 EEST | Tiedote
Laaja suomalainen rekisteritutkimus osoittaa, että kahden maahanmuuttajavanhemman lapset käyttävät huomattavasti harvemmin mielenterveyspalveluja ahdistuksen ja masennuksen hoitoon kuin suomalaistaustaisten vanhempien lapset. Lapset, joilla on maahanmuuttajaisä ja suomalainen äiti, käyttävät mielenterveyspalveluja jopa 60 prosenttia todennäköisemmin kuin kahden maahanmuuttajavanhemman lapset.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme