Ahvenistonmäen pysäköintiä lasketaan droonien avulla – ensimmäinen seurantapäivä on 25. maaliskuuta
23.3.2026 15:14:45 EET | Oma Häme | Uutinen
Laskenta tehdään niin, ettei asiakkaiden yksityisyys vaarannu.

Pysäköintipaikkojen riittävyyttä vanhan keskussairaalan alueella Hämeenlinnassa seurataan kevään aikana. Ahvenistonmäellä ja niin sanotun Ankkalammen alueella lasketaan pysäköivien autojen määrä kolmena keskiviikkona maalis-huhtikuun aikana. Laskennan tekevät HAMK:n liikennealan opettajat ja opiskelijat 25. maaliskuuta, 8. huhtikuuta ja 29. huhtikuuta. Laskenta tehdään kahdessa osassa, aamupäivällä klo 9–10 ja iltapäivällä klo 14–15.
Työssä käytetään apuna drooneja ja autoon asennettua kamerajärjestelmää. Lentoonlähtöpaikkoja voi olla useita, ja ne valitaan paikan päällä tilanteen mukaan. Lennätyksessä noudatetaan erityistä varovaisuutta, ja droonit pidetään turvallisen etäisyyden päässä ihmisistä ja ajoneuvoista.
Kuvauksessa huomioidaan tarkasti alueella asioivien yksityisyys ja tietosuoja. Aineistosta ei voi tunnistaa yksittäisiä ihmisiä, ja autojen rekisterinumerot sumennetaan. Aineisto käsitellään turvallisesti, eikä sitä siirretä verkkoon. Tulosten avulla hyvinvointialue arvioi pysäköintipaikkojen riittävyyttä sekä maksullisilla että maksuttomilla alueilla.
Henkilöstön ja asiakkaiden pysäköinti on muuttunut maksulliseksi Assi-sairaalassa maaliskuun alussa ja se muuttuu maksulliseksi vanhan keskussairaalan alueen pysäköintialueilla 1. huhtikuuta alkaen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eeva Rikkilä-Kettunenprojektijohtaja
Puh:040 621 1225eeva.rikkila-kettunen@omahame.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oma Häme
Hyvinvointialueiden kansallinen järjestöyhteistyön verkosto: Lisäleikkauksista järjestöavustuksiin on luovuttava10.4.2026 11:47:44 EEST | Uutinen
Hyvinvointialueiden kansallinen järjestöyhteistyön verkosto teki maan järjestöille kyselyn, miten järjestöavustuksiin tehtävät leikkaukset vaikuttavat niiden toimintaan. Myös Kanta-Hämeessä avustusleikkausten vaikutukset näkyvät jo laajasti. Lue alta kansallisen järjestöyhteistyön verkoston kannanotto 9.4.2026.
Kanta-Hämeen hyvinvointialue ohjaa käytöstä poistuvia sairaalakalusteita omaan käyttöön ja lahjoituksiin9.4.2026 08:43:19 EEST | Tiedote
Hyväkuntoiset sairaalakalusteet ja -laitteet saavat Kanta-Hämeessä uuden elämän. Poistuva irtaimisto ohjataan suunnitelmallisesti uudelleenkäyttöön omiin yksiköihin, lahjoituksiin ja myöhemmin myös myyntiin – sinne, missä niille on vielä todellista tarvetta.
Nuorisovaltuustoon haetaan lisää jäseniä – hae mukaan vaikuttamaan!9.4.2026 08:42:36 EEST | Uutinen
Oma Hämeen nuorisovaltuusto etsii vahvistusta riveiinsä ja avaa haettavaksi vapaat paikat kaudelle 2026–2029. Tällä hetkellä nuorisovaltuustossa on 22 jäsentä kuntien nimeäminä edustajina, kaksi nuorta jokaisesta Kanta-Hämeen kunnasta. Nyt kokoonpanoa täydennetään uusilla innokkailla vaikuttajilla, jotka eivät vielä ole mukana kuntien nuorisovaltuustoissa. Haku on avoinna 26. huhtikuuta saakka, ja mukaan voidaan valita enintään neljä uutta jäsentä. Nuorisovaltuusto päätti haun avaamisesta kokouksessaan 1. huhtikuuta. Hyvinvointialueella kuuluu olla kolme lakisääteistä vaikuttamistoimielintä: vanhus- ja vammaisneuvostost sekä nuorisovaltuusto. Ne edistävät demokratiaa ja myös niiden asukkaiden osallisuutta ja kuulemista, jotka muutoin voisivat tulla heikosti kuulluksi ja huomioiduiksi. Nuorisovaltuuston kautta nuoret pääset vaikuttamaan hyvinvointialueen asioihin, tuomaan esiin nuorten näkemyksiä ja kehittämään palveluja paremmiksi. – Nyt on loistava mahdollisuus tulla mukaan vaikuttama
Blogi: Hyvinvointialueet tarvitsevat talouden ennustettavuutta8.4.2026 11:51:43 EEST | Artikkeli
Kanta-Hämeen hyvinvointialueen rahoitus- ja investointijohtaja Petrus Kukkonen kirjoittaa blogitekstissään hyvinvointialueiden rahoituksen ennustettavuudesta.
Ikäihmisten asumispalveluiden yhteistoimintaneuvottelut saatiin päätökseen2.4.2026 14:41:29 EEST | Uutinen
Neuvottelujen tavoitteena oli olemassa olevan työvoiman uudelleenjärjestely.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme