Suomen Pankin väliennuste: Energian hintojen nousu varjostaa talouskehitystä
24.3.2026 07:00:00 EET | Suomen Pankki | Tiedote
Vuosina 2026–2028 Suomen talous kasvaa aiemmin arvioitua hitaammin, kun Iranin sodan aiheuttama energiasokki heikentää talouden näkymiä. Energiasokki kiihdyttää hintojen nousua, mutta vaikutukset inflaatioon riippuvat oleellisesti energian tarjontahäiriöiden kestosta. Työttömyys alkaa tänä vuonna pienentyä.

Talouskasvu pysyy vaisuna
Suomen talous kääntyi kasvuun vuoden 2025 lopulla yksityisen kulutuksen ja investointien vetämänä, ja kasvu jatkui alkuvuonna 2026. Ennustetta on kuitenkin tarkistettu alaspäin, sillä Iranin sodan aiheuttama energian hintojen nousu jarruttaa kasvua. Väliennusteen mukaan BKT kasvaa 0,6 prosenttia vuonna 2026, ja kasvun ennustetaan yltävän 1,4 prosenttiin vuonna 2027. Vuonna 2028 talous kasvaa 1,5 prosenttia.
Kasvunäkymää sumentavat erityisesti suuri epävarmuus Iranin sodasta ja edelleen jatkuva Ukrainan sota. Myös kansainvälisen kaupan jännitteet ovat voimistuneet Yhdysvaltojen tullipolitiikan muutosten vuoksi.
”Lähtökohta kuluvan vuoden kasvulle oli jopa hieman joulukuussa ennustettua parempi, mutta energian hintojen nousu jarruttaa kasvua. Hidastumisesta huolimatta kasvun odotetaan jatkuvan. Näkymät voivat kuitenkin nykyisessä maailmantilanteessa muuttua nopeasti”, sanoo Suomen Pankin ennustepäällikkö Juuso Vanhala.
Energiasokki nopeuttaa inflaatiota
Inflaatio hidastui vuoden 2025 aikana. Iranin sodan aiheuttama energiasokki kuitenkin kiihdyttää hintojen nousua ja lisää inflaatioennusteen epävarmuutta. Vuonna 2026 inflaation ennustetaan nopeutuvan 1,9 prosenttiin. Vuonna 2027 inflaatio hidastuu 1,5 prosenttiin, ja ennustejakson lopulla se hiukan nopeutuu, 1,8 prosenttiin.
Persianlahden öljy- ja maakaasukuljetusten pysähtyminen nostaa erityisesti polttoaineiden hintoja Suomessa. Polttoaineiden hinnan nousu välittyy viiveellä muun muassa ruoan ja teollisuustuotteiden hintoihin. Ennusteessa oletetaan, että energiasokin kesto jää kuitenkin suhteellisen lyhyeksi ja sen välittyminen muihin hintoihin maltilliseksi.
”Energian kallistuminen nostaa kuluttajahintoja tänä vuonna, mutta vaikutus ensi vuodelle riippuu olennaisesti energian tarjontahäiriön kestosta”, sanoo ennustepäällikkö Juuso Vanhala.
Työttömyys tasaantuu ja alkaa myöhemmin pienentyä
Työmarkkinatilanne pysyi heikkona vuonna 2025 ja työttömyysaste nousi korkeaksi. Vuonna 2026 työttömyysasteen arvioidaan olevan 10,2 prosenttia, mutta työllisyystilanne kohenee, kun suhdanne paranee. Vuonna 2027 työttömyysasteen ennustetaan laskevan 9,7 prosenttiin ja edelleen 9,2 prosenttiin vuonna 2028.
Vaihtoehtoisia laskelmia nopeammasta inflaatiosta ja heikommasta kasvusta
Ennuste sisältää vaihtoehtoisia laskelmia talouden kehityksestä. Ulkoisen toimintaympäristön riskit ovat kasvaneet. Iranin sodan kesto ja vaikutukset energiamarkkinoihin muodostavat ennusteen keskeisen epävarmuustekijän. Laskelmissa energian tarjontahäiriöiden pitkittyminen voi kiihdyttää inflaatiota ja hidastaa kasvua usean vuoden ajan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Median palvelulinja / Medietjänst / Media Service
Puh:+358 9 183 2101media@bof.fiLinkit
Suomen Pankki
Suomen Pankki on Suomen rahaviranomainen ja kansallinen keskuspankki. Samalla se on osa eurojärjestelmää, joka vastaa euroalueen maiden rahapolitiikasta ja muista keskuspankkitehtävistä ja hallinnoi maailman toiseksi suurimman valuutan, euron, käyttöä.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Pankki
Kutsu medialle: Suomen Pankin tiedotustilaisuus 14.4. rahapolitiikasta sekä kansainvälisen talouden teemoista8.4.2026 12:28:47 EEST | Kutsu
Millainen vaikutus jännitteisellä geopolitiikalla on euroalueen talouskehitykseen ja mitkä ovat rahapolitiikan haasteet epävarmassa maailmantilanteessa? Miten kallistunut energia vaikuttaa talouden näkymiin ja kilpailukykyyn? Miten kriisi on vaikuttanut euroalueen kotitalouksien säästämiseen? Suojaako vihreän siirtymän edistyminen Suomea energiahintojen nousulta?
Finlands Bank avslutade datainsamlingen om gräsrotsfinansiering och person-till-person-lån7.4.2026 10:00:00 EEST | Pressmeddelande
Finlands Banks direktion beslutade att avsluta datainsamlingen om gräsrotsfinansiering och person-till-person-lån. Verksamheten av företag som är registrerade i Finland och som förmedlar gräsrotsfinansiering har krympt och blivit marginell.
Suomen Pankki lopetti tiedonkeruun joukkorahoituksesta ja vertaislainauksesta7.4.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Suomen Pankin johtokunta päätti lopettaa tiedonkeruun joukkorahoituksesta ja vertaislainauksesta. Kotimaahan rekisteröityneiden joukkorahoitusta välittävien yritysten toiminta on supistunut marginaaliseksi.
Bank of Finland discontinued collection of data on crowdfunding and peer-to-peer lending7.4.2026 10:00:00 EEST | Press release
The Board of the Bank of Finland has decided to discontinue the collection of data on crowdfunding and peer-to-peer lending. The activities of crowdfunding intermediaries registered in Finland have contracted to a marginal level.
BOFITs prognos: Rysslands ekonomiska tillväxt 2026 ligger kvar på fjolårsnivån30.3.2026 13:00:00 EEST | Pressmeddelande
Den ekonomiska tillväxten i Ryssland saktade in till 1 % under 2025. Framför allt den svagare utvecklingen i den privata konsumtionen och i fasta investeringar hämmade den ekonomiska tillväxten, då inkomstökningen mattades av, skattebördan växte och räntorna låg på en hög nivå. Nettoexportens bidrag till BNP-tillväxten var negativt 2025. Rysslands export tyngdes i fjol särskilt av de nya sanktionerna mot oljebranschen
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme