S-ryhmän päivittäistavarakauppa vahvisti markkinaosuuttaan myös viime vuonna
25.3.2026 07:10:00 EET | SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta | Tiedote
S-ryhmän päivittäistavarakauppa vahvisti edelleen markkinaosuuttaan vuonna 2025. Nielsenin myymälärekisterin mukaan S-ryhmän päivittäistavarakaupan markkinaosuus oli viime vuonna 49,0 prosenttia (+0,2 %-yks.). S-ryhmä vankisti asemaansa myös ruoan verkkokaupan markkinajohtajana ja jatkoi investointeja sekä myymäläverkoston että verkkokaupan kehittämiseen.

S-ryhmän päivittäistavarakaupan myynti kasvoi edelleen muuta Suomen markkinaa vahvemmin. Myynti kasvoi edellisvuodesta, ja samalla kasvoivat myynnin volyymi ja asiakasmäärä.
"S-ryhmän ruokakaupat ovat suositumpia kuin koskaan ja kiitos siitä kuuluu henkilöstöllemme yli 1000 ruokakaupassa ympäri Suomen. Erityisesti yli 460 myymälän S-market-ketju on vahvistanut paikkaansa kiinteänä osana asiakkaidemme elämää eri puolilla Suomea. Prisma säilytti asemansa Suomen johtavana hypermarkettina", sanoo S-ryhmän päivittäistavarakaupan johtaja Antti Oksa.
Kasvua tehtiin pitkälti olemassa olevilla vahvuuksilla, kuten pysyvästi edullisella hintatasolla ja asiakkaiden erilaisia tarpeita palvelevalla laadukkaalla ja osuvalla valikoimalla. Vaisuna jatkunut taloussuhdanne korosti edullisen ostoskorin merkitystä.
"Haluamme tarjota asiakkaillemme kaikissa ketjuissamme pysyvästi edullisen ostoskorin. Tämän lupauksemme lunastimme myös vuonna 2025. Lisäksi teimme päivittäistavarakaupassa tuntuvat hintojen laskut ennen vuodenvaihdetta 2025 sekä marraskuussa, jolloin laskettiin yli 1300 tuotteen hintaa. Alkavaan vuoteen kiritämme edelleen vahvuuksiamme kiristyvässä ruokakaupan kilpailussa", painottaa Oksa.
S-kaupat on verkkokaupan ykkönen
Ruoan verkkokaupan S-kaupat-palvelu vahvisti markkinajohtajuuttaan ja kasvatti myyntiään 28 prosenttia edellisvuodesta. Ruoan verkkokaupan käyttö kasvoi kaikissa asiakasryhmissä. Tilausmäärät kasvoivat peräti 48 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. S-kaupat-palvelussa kotiinkuljetus nousi vuoden aikana noutoa suositummaksi toimitustavaksi: hieman yli puolet tilauksista haluttiin kotiovelle.
Suosiotaan kasvattavat pikatoimitukset laajenivat ja robokuljetukset otettiin käyttöön uusilla alueilla. Robokuljetuksia on tarjolla ympäri Suomea lähes 180 myymälässä.
Uusia ja uudistettuja myymälöitä marketkaupassa avattiin yli 89. Lisäksi tehtiin lukuisia pienempiä osauudistuksia. Kokonaan uusia pienmyymälöitä (Sale, Alepa) avattiin 4 ja uusia S-marketteja 10. Uudet Prismat avattiin Orimattilaan ja Raaheen. Jatkuvien uudistusten yhteydessä jatkettiin edelleen myymälöiden energiatehokkuuden parantamista muun muassa kylmäkaappiratkaisuilla ja aurinkopaneeleilla. Eri toimenpiteiden yhteisvaikutuksen ansiosta S-ryhmän oman toiminnan hiilinegatiivisuustavoitteemme toteutui 2025 ja vuodelle 2030 asetetun päästövähennystavoite -90 % saavutettiin viisi vuotta etuajassa.
S-ryhmällä on tällä hetkellä yli tuhat päivittäistavarakaupan toimipaikkaa eri puolilla Suomea ja Virossa 13 Prismaa. S-ryhmän päivittäistavarakaupat tarjoavat työtä lähes 20 000 kaupan alan ammattilaiselle.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
SOK:n viestintä
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
Antti OksaS-ryhmän päivittäistavarakaupan johtaja
Puh:010 768 0699antti.oksa@sok.fiKuvat

SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa ja ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä sekä oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on yli 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä.
Vuonna 2025 liikevaihtomme oli 15,4 miljardia euroa. Verojalanjälkemme on noin 1,9 miljardia euroa, ja 2020-luvulla olemme investoineet vuosittain Suomeen noin 700 miljoonaa euroa.
#parempipaikkaelää
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Polkupyörien myynti kovassa kasvussa9.4.2026 07:50:00 EEST | Tiedote
Aikainen kevät polkaisi fillarikaupan vauhtiin. Prisman myyntidata kertoo, että suomalaisten kiinnostus pyöräilyyn näkyy nyt sekä pyörien että pyöräilytarvikkeiden myynnissä. Polkupyöriä myydään niin harrastuskäyttöön kuin arjen kulkuvälineeksikin.
SOK myy Viron Prismat ja aloittaa yhteistyön Coop Eestin kanssa7.4.2026 09:15:43 EEST | Tiedote
SOK ja Coop Eesti ovat sopineet kaupasta, jossa Virossa toimiva AS Prisma Peremarket ja sen 13 Prisma-myymälää myydään Coop Eestille. Yrityskaupan toteuttamisen jälkeen SOK ja Coop Eesti tavoittelevat laajaa yhteistyötä SOK:n marketkaupan valikoimassa olevien tuotteiden toimittamiseksi jopa 300 Coop-myymälään Virossa.
Positiivisia uutisia ravintola-alalta: kotimainen Pretty Boy ja S-ryhmä aloittavat yhteistyön7.4.2026 08:29:59 EEST | Tiedote
Pretty Boy on suomalainen premium-tason katuruokaravintola, jossa pääraaka-aineena on kotimainen kana ja erikoisuutena kastikkeet. S-ryhmä taas on Suomen suurin ravintola-alan toimija. Yhteistyön taustalla on kasvutavoitteita ja intohimo tarjota asiakkaille ravintolaelämyksiä kaikkiin hetkiin.
Prisma alkaa myydä kaivinkoneita1.4.2026 07:55:00 EEST | Tiedote
Rakentamislain muutos on vauhdittanut suomalaisten intoa piharakentamista kohtaan. Tuomalla kaivinkoneet valikoimiinsa Prisma haluaa mahdollistaa piharakentamisen ja tehokkaan puutarhan hoidon yhä useammalle.
S-ryhmän uusi sovellus tarjoaa inspiraatiota ruoanlaittoon – Suomalaisten suosikkireseptit kertovat arjesta30.3.2026 08:15:00 EEST | Tiedote
Yhteishyvä Ruoka -sovellus kokoaa yhteen koko ruoanlaiton polun inspiraatiosta suunnitteluun, ostamiseen ja kokkaamiseen. Sen reseptit kertovat siitä, millaista ruokaa Suomessa juuri nyt tehdään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme