Tutkimus: Menestyvä huippu-urheilija voi olla äiti tai isä
25.3.2026 11:01:01 EET | Suomen Salibandyliitto ry | Tiedote
Suomessa lasten määrä vähenee ja vanhemmaksi tullaan yhä myöhemmin, mutta samanaikaisesti huippu-urheilun ja perhe-elämän yhteensovittamisesta on olemassa vain vähän tutkimustietoa. Salibandyliitto ja Aula Research ovat selvittäneet, miten huipputason salibandypelaajat kokevat vanhemmuuden ja huippu-urheilun yhdistämisen ja millaiset tekijät vaikuttavat uran jatkamiseen lapsen syntymän jälkeen. Tutkimus julkistettiin tänään Helsingissä Sokos Hotels Presidentissä pidetyssä lehdistötilaisuudessa.
Vanhemmuus vaikuttaa monen urheilijan uraratkaisuihin
Selvityksen tulokset kertovat, että vanhemmuuden vaikutus urheilijanuraan on huomattava. Yli puolet niistä pelaajista, jotka ovat lopettaneet tai harkinneet lopettavansa, ilmoittavat vanhemmuuden vaikuttaneen ratkaisuunsa. Miehistä näin koki jopa 69 prosenttia, mikä osoittaa, ettei kyse ole vain naispelaajien kohtaamasta ilmiöstä. Useat vastaajat kuvasivat tilannettaan niin, että urheilu, työ ja perhe eivät yksinkertaisesti mahdu samaan arkeen ilman merkittäviä kompromisseja.
“Haluamme lisätä ymmärrystä tilanteista, joissa urheilija on samalla vanhempi. Todella moni pohtii jatkomahdollisuuksiaan lapsen syntymän jälkeen, ja osa kokee urheilun päättyvän siihen. Tämän ei pitäisi olla väistämätöntä”, toteaa Salibandyliiton yhteiskuntasuhdejohtaja Jari Kinnunen.
Ajanpuute ja arjen kuormittavuus nousivatkin tutkimuksen keskeisiksi esteiksi. Lähes kaikki psyykkistä kuormitusta kokeneet kertoivat sen liittyvän aikataulujen pirstaleisuuteen ja jatkuvaan riittämättömyyden tunteeseen. Perheen ja urheilun välisestä ajankäytöstä syntynyt syyllisyys oli tuttua 86 prosentille vastaajista.
Tukea tarvitaan
Selvityksen mukaan tukiverkosto on yksi merkittävimmistä jatkamista mahdollistavista tekijöistä. Ilman läheisten apua moni vanhempi koki, ettei pelaaminen olisi ollut mahdollista lainkaan. Myös seurojen ja valmentajien rooli korostui. Selvityksessä nousi esille, ettei poissaolojen aikana pelaajien tilanteista oltu aina kiinnostuneita tai että yhteydenpito oli katkennut. Muissa tutkimuksissa urheilukulttuurin on todettu olevan edelleen enemmän urheilulähtöistä kuin perheystävällistä.
Naisurheilijat nostivat esiin erityisen haasteen liittyen synnytyksen jälkeiseen paluuseen. Joka toinen naisista kertoi vanhemmuuden vaikuttaneen kielteisesti fyysiseen suorituskykyyn, mikä teki harjoittelun ja kilpailemisen jatkamisesta entistä raskaampaa. Synnytyksen jälkeisen paluun huippu-urheiluun on muissa tutkimuksissa todettu olevan usean muuttujan yhtäaikainen kuormitusvaihe, jossa ajanpuute, palautuminen ja sosiaalinen tuki ovat keskeisiä ratkaisevia tekijöitä.
Arjen vaativuudesta huolimatta moni onnistuu
Haasteista huolimatta selvitys tarjoaa tärkeän viestin: vanhemmuus ja huippu-urheilu on mahdollista yhdistää. Onnistuneet kokemukset liittyivät ennen kaikkea toimiviin tukijärjestelyihin, joustavaan ja suunnitelmalliseen arkeen sekä avoimeen viestintään joukkueen ja valmennuksen kanssa. Moni vastaaja koki vanhemmuuden jopa voimavaraksi. Miehistä peräti 71 prosenttia ja naisista 53 prosenttia arvioi vanhemmuuden vaikuttaneen myönteisesti heidän henkiseen suorituskykyynsä.
Seurat voivat vaikuttaa tilanteeseen merkittävästi tarjoamalla yksilöllisiä harjoitusohjelmia, joustavia harjoitusjärjestelyjä ja riittävästi tukea paluuvaiheessa, erityisesti naisurheilijoille raskauden ja synnytyksen jälkeen. Kun pelaaja kokee, ettei häntä unohdeta poissaolon aikana, jatkopolku helpottuu huomattavasti.
“Synnytyksen jälkeinen paluu vaati arjen järjestelyä ja realistisia odotuksia. Omalla kohdallani onnistumisen edellytykset syntyivät ennen kaikkea tukiverkoston avusta ja siitä, että harjoittelua sopeutettiin senhetkiseen tilanteeseen sopivaksi.” kertoo huippusalibandyuran ja vanhemmuuden yhdistämisessä onnistunut Ella Alanko-Salminen.
Kohti perheystävällisempää huippu-urheilua
Selvitys nostaa esiin useita konkreettisia toimenpiteitä, jotka voisivat helpottaa vanhempien urheilijoiden arkea. Lastenhoidon järjestäminen harjoitusten ajaksi, joustot joukkueen arjessa ja parhaiden käytäntöjen suunnitelmallinen jakaminen voisivat madaltaa kynnystä jatkaa uraa. Yhtä tärkeää on kulttuurin kehittäminen siihen suuntaan, että urheilija tietää olevansa joukkueelle tärkeä myös poissaolojen aikana.
Salibandyliitto toivoo, että selvitys herättää keskustelua laajemminkin suomalaisessa urheilukentässä. Vanhemmuuden ja huippu-urheilun yhdistämisen haasteet eivät ole lajisidonnaisia, vaan koskettavat urheilijoita kaikilla tasoilla. Siksi Salibandyliitto kutsuu myös muut lajiliitot mukaan lisäämään tutkimustietoa ja rakentamaan perheystävällisempää urheilukulttuuria.
Lisätietoja:
Jari Kinnunen, yhteiskuntasuhdejohtaja, Salibandyliitto, jari.kinnunen@salibandy.fi, 0400 529 000
Joel Jylhä, projektipäällikkö, Aula Research, joel.jylha@aularesearch.fi, 0400 415 759
Liite: Tulokset tiedotteen tueksi -”Vanhemmuuden ja huippusalibandyuran yhteensovittaminen”
Yhteyshenkilöt
Jussi OjalaViestintäjohtaja
Puh:040 777 4831jussi.ojala@salibandy.fiLiitteet
Tietoja julkaisijasta
Salibandy on yksi Suomen suurimmista urheilulajeista. Haluamme luoda liikettä, joka synnyttää elämyksiä, hyvinvointia ja menestystä. Salibandyllä ja sählyllä on Suomessa yhteensä noin 400 000 harrastajaa. Rekisteröityneitä pelaajia ja harrastajia on yli 50 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Salibandyliitto ry
Joulukuun salibandyn MM-kisojen virallinen otteluohjelma on julkaistu8.4.2026 16:01:13 EEST | Tiedote
Lipunmyynti käynnistyy keskiviikkona 22.4. Ensi joulukuussa pelattavien miesten salibandyn MM-kisojen virallinen otteluohjelma on julkaistu. Tampereella 5.–13.12.2026 pelattava turnaus tuo yhteen maailman parhaat maajoukkueet. Kisaviikosta on luvassa tiivis kokonaisuus täynnä huippuotteluita kolmella pelipaikalla Tampereen ytimessä. Alkusarjan ottelut pelataan Hakametsän jäähallissa ja Kauppi Sports Centerissä, sekä puolivälieristä alkaen ratkaisevat ottelut pelataan Nokia Arenalla.
Kokkolaan miesten maaottelutapahtuma – Kokkola Areena isännöi lokakuussa Suomea, Ruotsia ja Latviaa7.4.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Joulukuun MM-kotikisoihin valmistautuva Suomen miesten salibandymaajoukkue pääsee syksyllä hiomaan kisavirettään komeissa puitteissa. Suomi kohtaa 16.–18.10. upouuden Kokkola Areenan monitoimihallissa kolmen maan turnauksessa Ruotsin ja Latvian.
Monikulttuurisuus vahvistaa salibandyä – "En tiedä parempaa tapaa ehkäistä syrjäytymistä"2.4.2026 12:34:15 EEST | Tiedote
Salibandyliitto toteuttaa parhaillaan Monikulttuurisuuden mahdollistaminen salibandyssa -hanketta, jonka tavoitteena on lisätä ulkomaalaistaustaisten henkilöiden osallistumista salibandyn seuratoimintaan sekä vahvistaa yhdenvertaisuutta ja kotoutumista liikunnan avulla.
Näin Suomi pelaa salibandyn MM-kilpailuissa Tampereella joulukuussa1.4.2026 15:27:10 EEST | Tiedote
Kisojen avauspäivänä 5.12.2026 Suomea vastaan asettuu Sveitsi.
”Ampparit” dominoivat loppuun asti – Jyväskylä palaa F-liigaan28.3.2026 19:45:30 EET | Tiedote
Jyväskylä palaa yhden vuoden tauon jälkeen F-liigakartalle, kun O2-Jyväskylä kaatoi Inssi-Divarin Superfinaalissa Karhut 5-2 ja nousee ensi kertaa ylimpään sarjaan. Karhut saa vielä mahdollisuutensa liigakarsinnassa, jossa se kohtaa F-liigassa toiseksi viimeiseksi jääneen LASBin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme