Siltalan huhtikuu on täynnä monipuolista, kiinnostavaa tietoa
25.3.2026 14:50:16 EET | Kustannusosakeyhtiö Siltala | Tiedote
Siltalan huhtikuussa on tarjolla tietokirjoja, joiden aiheet liikkuvat Espanjan sisällissodan jälkimainingeista ikonisen rockmuusikon lapsuuteen ja nuoruuteen sekä suomalaisten työlaitosten historiasta Pohjois-Pohjanmaan ruokakulttuuriin.

Patti Smithin uusi muistelmateos Enkelten leipää vie lukijan unohtumattomalle matkalle taiteilijan elämään ja näyttää, miten sairastelevaisesta lapsesta kasvoi maailmankuulu muusikko. Suomennos on Antti Nylénin.
***
Espanjalaisen toimittajan ja kirjailijan Paco Cerdán palkittu teos Läsnä! – Matka espanjalaisen fasismin juurille näyttää, millainen oli historian unohtama Espanja. Teos seuraa fasistisen falangisti-puolueen perustajan José Antonio Primo de Riveran hauta-arkun siirtokulkuetta läpi sodan runtelemien kaupunkien ja raunioituneiden kylien. Kirjassa myös sodan häviäjät pääsevät ääneen. Kirjan on suomentanut Sari Selander.
***
Katariina Parhin ja Vesa Rannan kirja Rikoksetta rangaistut pureutuu suomalaisten työlaitosten huonosti tunnettuun historiaan. Työlaitosten avulla pyrittiin puuttumaan rikoksiin jo ennen kuin ne edes tapahtuivat. Laitokset olivat kasvattamista ja ojentamista varten. Työ niissä oli pakollista ja elämänrytmi säännöllistä. Pois ei päässyt.
Kirjaan perustuva Rikoksetta rangaistut – Sopeutumattomat Suomen työlaitoksissa -näyttely Tampereella Työväenmuseo Werstaassa avautuu yleisölle 30.4.
//Kirjan embargo on 26.4.///

huhtikuuKanslianeuvos Mikko Lohikoskella on takanaan pitkä ja ansiokas ura kansalaisjärjestöissä ja virkamiehenä. Lohikosken muistelmat Niin kauas kuin maailmaa riittää ovat monella tapaa ainutlaatuiset.
Kirja avaa aivan uuden näköalan siihen, kuinka suomalainen sodan jälkeinen yhteiskunta askel askeleelta avautui tuntemaan vastuuta muunkin maailman asioista. Lohikoski kertoo elämäntarinaansa elävästi ja lämpimästi.
Kirjan yleisölle avoin julkistamistilaisuus on Postitalon Rosebud-kirjakaupassa 16.4. kello 17.
***
Aleksi Huplin edellinen tietokirja Älyä lääkkeistä ja päihteistä? Tajusteiden hyötykäyttö (2024) voitti Suomen Tiedekustantajien Liiton Vuoden tiedekirja -palkinnon.
Media ja populaarikulttuuri on täynnä tarinoita psykedeelien uudesta tulemisesta. Tämä niin kutsuttu psykedeelinen renessanssi ja etenkin sen mukanaan tuoma lääketieteellinen tutkimus on tuomassa uusia hoitomuotoja mielenterveysongelmiin, kuten masennukseen, ahdistukseen ja addiktioihin.
Uusien tutkimusten terapeuttinen hyötykäyttö sekä niitä kohtaan kasvava kiinnostus ovat syitä tämän Huplin uuden Psykonautti – Käsi(te)kirja mielen manifestointiin -tietokirjan kirjoittamiseen. Tutkittua tietoa tarjoamalla pystytään mahdollisesti myös vähentämään tai jopa ehkäisemään psykedeelien käyttöön liittyviä haittoja ja riskitekijöitä.
***
Oulu on vuoden 2026 Euroopan kulttuuripääkaupunki. Arktista ruokalaboratoriota on rakennettu osana kulttuuriohjelmaa yhdessä alueen ruoka-alan ammattilaisten kanssa.
Piia Rantala-Korhosen kirjaan Hyvää Oulua on koottu kurkistuksia arktiseen ruokalaboratorioon. Reseptejä on tarjolla perinteisiin ja tämän päivän ruokiin.
Kirjan julkistamistilaisuudet ovat Helsingissä Oodissa 15.4. (kello 10) ja seuraavana päivänä Oulussa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Reetta RaviTiedotuspäällikkö
Puh:+358 40 032 8300reetta@siltalapublishing.fiLinkit
Kustannusosakeyhtiö Siltala on Aleksi ja Touko Siltalan vuonna 2008 perustama riippumaton kustantamo, joka julkaisee laadukasta kauno- ja tietokirjallisuutta.
www.siltalapublishing.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Siltala
Ruoka on osa Euroopan kulttuuripääkaupunkiohjelmaa – Hyvää Oulua – Kurkistuksia arktiseen ruokalaboratorioon -kirja julkistetaan Helsingissä 15.4. ja Oulussa 16.4.8.4.2026 14:44:12 EEST | Tiedote
Oulu on vuoden 2026 Euroopan kulttuuripääkaupunki, Oulu2026. Arctic Food Lab -kokonaisuus tuo ruokakulttuurin mukaan Oulu2026-ohjelmaan, ruoan tuottajista vähittäismyyntiin ja ruokatapahtumiin. Hyvää Oulua -kirjaan on koottu kurkistuksia arktiseen ruokalaboratorioon. Piia Rantala-Korhosen kirjoittamassa, upeasti kuvitetussa teoksessa tutustutaan alueen ruokailmiöihin, hienoihin raaka-aineisiin ja tekijöihin. Kirjassa on reseptejä sekä perinteisiin ja tämän päivän ruokiin. *** TERVETULOA kirjan Helsingin julkistamistilaisuuteen Oodi-kirjastoon keskiviikkona 15.4. kello 10. Oulussa infotilaisuus kirjasta järjestetään seuraavana päivänä 16.4. kello 10 Oulu2026 Infossa (Kauppakortteli Pekuri, 2. kerros).
Mikko Lohikosken muistelmat Niin kauas kuin maailmaa riittää – Kirjan julkistamistilaisuus on 16.4. Helsingissä8.4.2026 10:34:55 EEST | Tiedote
Ainutlaatuinen kuvaus elämäntyöstä rauhan ja oikeudenmukaisemman maailman puolesta. Kanslianeuvos Mikko Lohikoskella on takanaan pitkä ja ansiokas ura kansalaisjärjestöissä ja virkamiehenä sekä kotimaassa että ulkomailla. Elävästi ja lämpimästi kerrotuista muistelmista avautuu poikkeuksellinen näköala siihen, kuinka suomalainen sodan jälkeinen yhteiskunta askel askeleelta avautui tuntemaan vastuuta muusta maailmasta, osoittamaan solidaarisuutta kaukaisiakin kansoja kohtaan sekä toimimaan rauhan ja aseidenriisunnan puolesta. *** TERVETULOA Niin kauas kuin maailmaa riittää -kirjan julkistamistilaisuuteen torstaina 16.4. Postitalon Rosebud-kirjakauppaan kello 17. - Yleisölle avoimeen tilaisuuteen ei tarvita ilmoittautumista.
Kulkurin kirja-automaatit tuovat kirjat sinne, missä lukijat ovat – Siltalalle uusi aluevaltaus kirjamyynnin saralla30.3.2026 08:54:34 EEST | Tiedote
Kustannusosakeyhtiö Siltala aloittaa yhteistyön Kulkurin kirja Oy:n kanssa. Tavoitteena on laajentaa kirja-automaattien verkosto valtakunnalliseksi.
Erkki Tuomiojan teräväkatseinen päiväkirjasarja jatkuu – Kirjan julkistustilaisuus 31.3.24.3.2026 10:29:03 EET | Tiedote
Erkki Tuomiojan hengästyttävä tahti jatkuu vuosina 2005–2006 ulkoministerin kiitäessä ympäri maailmaa: tapaamisia maailman huipulla, konferensseja, suppeita tunnusteluja. Suomen politiikkaan Tuomioja uppoaa niin ikään. Oman puolueen linja tuo totutusti mieliharmia demaridissidentille, kun taas yhteistyö pääministeri Matti Vanhasen kanssa luistaa. Omat solmunsa on suhteissa presidentti Tarja Haloseen. Päiväkirjan veto pysyy. Ulkoministeri ei unohda – koska hän kirjaa keskeisiä tapahtumia ja tunnelmia muistiin. Suorasukaisesti. Ole varovainen, minä olen äänestänyt Tuomiojaa – Poliittiset päiväkirjat 2005–2006 on päiväkirjasarjan kuudes osa. *** TERVETULOA kirjan julkistustilaisuuteen Työväenliikkeen kirjastoon (Sörnäisten rantatie 25, Helsinki) tiistaina 31.3. kello 14–16. Kaikille avoimessa yleisötilaisuudessa Tuomiojaa haastattelee toimittaja, kriitikko Veli-Pekka Leppänen.
Runominän vuosi – Kirjoituksia lyriikasta23.3.2026 13:38:22 EET | Tiedote
Runous on silkkaa potentiaalia. Sillä voi muuttaa maailman. Ainakin omansa. Kriitikko ja kulttuuritoimittaja Vesa Rantaman esikoisteos Runominän vuosi – Kirjoituksia lyriikasta on ylistyslaulu runoudelle ja lukemiselle. Runojen kirjoittaminen on suosittua, mutta niiden lukeminen on usein aliarvostettua. Rantaman asiantuntevat ja omakohtaiset esseet ottavat runouden mahdollisuudet vakavasti ja näyttävät, että runonlukija voi elää yhden vuoden aikana useampia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme