Hiiden Opiston Oopperaluokan laulunopiskelijat konsertoivat Kässän talolla
26.3.2026 15:39:16 EET | Lohjan kaupunki | Tiedote
Hiiden Opiston Oopperaluokka pitää konsertin Kässän talolla 19.4. klo 14. Ohjelmassa on aarioita ja duettoja eri oopperoista, kuten esim. Mozartin Figaron häistä. Muita säveltäjiä ovat mm. Rossini, Donizetti, Verdi ja Delibes. Pianistina konsertissa on Lauri Honkavirta.

Hiiden Opisto tarjoaa vuosittain lähes 200 musiikkiaiheista kurssia. Musiikkia voi opiskella monessa eri muodossa. Voit laulaa kuorossa, osallistua orkesteritoimintaan, opetella esim. kitarasäestyksen ja ukulelensoiton alkeita sekä tutustua musiikin eri osa-alueisiin lyhytkursseilla.
Oopperaluokka-kurssi on kokoontunut Kässän talolla keväästä 2025 lähtien useampana viikonloppuna laulunopettaja Pirjo Honkasen ja pianisti Lauri Honkavirran johdolla. Tarkoituksena on ollut syventää teknisesti pidemmällä olevien ja jo vaativampaa ohjelmistoa hallitsevien laulajien ilmaisua musiikin ja näyttelemisen kautta.
Nyt Oopperaluokan matineassa kuulemme ja näemme, kuinka laulajat paneutuvat erilaisiin roolihahmoihin ja tunnetiloihin eri oopperoissa, kuten esim. Mozartin Taikahuilussa, Humperdinckin Hannussa ja Kertussa ja Puccinin Turandotissa. Ja kun on kyse oopperasta, nytkin on luvassa monenlaisia juonitteluja, epätoivoa, kostonhimoa ja tietysti rakkauden onnea ja tuskaa.
Matinea
- 19.4. klo 14
- Kässän talo, Tynninharjuntie 21, 08700 Lohja
- Tilaisuuteen on vapaa pääsy.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eija Teräväapulaisrehtori / Hiiden Opisto
Puh:+358 50 466 0646eija.terava@lohja.fiKuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lohjan kaupunki
Kunnanjohtajien kannanotto: Länsi-Uudenmaan asukkaat eivät voi kantaa kahta kertaa sote-sopeutusta9.4.2026 21:40:13 EEST | Tiedote
Hallituksen esitys sote‑rahoituksen siirrosta on Länsi‑Uudenmaan asukkaiden näkökulmasta kestämätön. Alueen asukkaiden palvelutarve kasvaa maan kärkivauhtia. Suurin osa sote‑palveluista kohdistuu lapsille tai ikääntyneille. Länsi‑Uudellamaalla nämä molemmat ikäryhmät kasvavat nopeammin kuin muualla maassa. Hallituksen esityksen perustelut pysyville rahansiirroille pois Uudeltamaalta eivät ole uskottavia. Ratkaisujen tulee perustua läpinäkyvään tietopohjaan ja THL:n esittämälle tutkimukseen perustuvalle mallille. Sote‑rahoitusmallia ei tule käyttää aluepolitiikan välineenä. Uusimaa joutuu kohtuuttoman leikkauksen kohteeksi Koko Uudenmaan rahoitusta esitetään leikattavaksi kolme prosenttia, muualla maassa vain prosentti. Länsi‑Uudellamaalla tämä 54 miljoonan euron sopeutus vastaa mittaluokaltaan puolta kaikesta terveysasematoiminnasta tai sekä Hangon että Inkoon kaikkien asukkaiden kaikkia sote‑palveluja. On totta, että Länsi‑Uudenmaan hyvinvointialueen talous on tällä hetkellä tasapaino
Tervetuloa mukaan kehittämään Porlaa!2.4.2026 14:17:40 EEST | Tiedote
Millainen on Porlan tulevaisuus? Lohjan kaupunki kehittää parhaillaan Porlaa ja kutsuu kuntalaiset mukaan ideoimaan. Asukkaita pyydetään vastaamaan verkkokyselyyn, jossa kysytään mielipiteitä esitetyistä kehittämisvaihtoehdoista. 14.4.2026 järjestetään myös avoin yleisötilaisuus Porlan kehittämisestä, jossa kuullaan asiantuntijoiden keskustelua Porlan tulevaisuuden vaihtoehdoista ja järjestetään osallistujille ideatyöpaja.
Lohjan kaupungin osallistuva budjetointi on edennyt äänestysvaiheeseen31.3.2026 12:15:00 EEST | Tiedote
Lohjan kaupungin osallistuva budjetointi on edennyt äänestysvaiheeseen. Jokaisella lohjalaisella on nyt mahdollisuus vaikuttaa siihen, mihin 50 000 euron yhteinen budjetti käytetään. Äänestysaika on 31.3.–19.4.2026 klo 23.45 asti.
Soittimet etsivät soittajia! Tervetuloa löytämään oma musiikkipolkusi30.3.2026 13:07:40 EEST | Tiedote
Lauantaina 11.4.2026 on erityinen päivä kaikille musiikista kiinnostuneille lapsille, nuorille ja perheille. Silloin järjestetään kevään Soitinpolku-tapahtumat sekä Lohjalla Laurentius-talossa että Nummelassa Kuoppanummen koulukeskuksessa. Samana päivänä alkaa myös ilmoittautuminen Länsi-Uudenmaan musiikkiopistoon.
Lohjan kaupungin tilinpäätös: tulos ennakoitua parempi, mutta velkaantuminen jatkuu27.3.2026 11:49:23 EET | Tiedote
Lohjan kaupungin vuoden 2025 tilinpäätös on valmistunut 30.3.2026 kaupunginhallituksen käsittelyyn. Tilikauden tulos on 1,5 miljoonaa euroa alijäämäinen, mutta kokonaisuus on ennakoitua parempi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme