Kesäkauden nopeusrajoitukset voimaan Pohjois-Suomessa 8.4. alkaen
30.3.2026 08:43:16 EEST | Pohjois-Suomen elinvoimakeskus | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maantieverkon talvi- ja pimeän ajan nopeusrajoitusten poistaminen aloitetaan Väyläviraston ohjeen mukaisesti keskiviikkona 8.4.2026. Nopeusrajoitusmerkit vaihdetaan koko alueella, ja työ on valmis viimeistään perjantaina 10. huhtikuuta. Tiekohtaiset nopeusrajoitukset tulevat voimaan heti, kun merkit on vaihdettu.

Viime talvikaudella Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueella oli alennettu 80 km/h nopeusrajoitus yhteensä 1600 tiekilometrillä. Tästä Kainuun osuus oli 540 kilometriä. Lisäksi Pohjois-Pohjanmaalla oli käytössä talvikauden aikana 70 km/h nopeusrajoituksia 180 tiekilometrillä sekä 60 km/h nopeusrajoituksia noin kolmen kilometrin matkalla.
Koko maassa talven ja pimeän ajan nopeusrajoitusten poistaminen alkaa vaiheittain 1.4.2026 eteläisestä Suomesta. Pohjois-Suomen ja Lapin elinvoimakeskusten alueilla siirrytään kesäajan nopeusrajoituksiin keskiviikosta 8.4. alkaen.
Varaudu kelien muutoksiin
Pohjois-Suomen elinvoimakeskus muistuttaa, että kevään sääolosuhteet voivat vaihdella nopeasti ja ne on syytä ottaa huomioon liikenteessä. Kevään aikana voi vielä esiintyä lumi- ja räntäsateita, jolloin ajonopeus on hyvä sovittaa vallitseviin olosuhteisiin. Yölämpötilat saattavat ajoittain laskea pakkasen puolelle, jolloin edellispäivän sulamis- ja sadevedet voivat jäädyttää tienpinnat. Erityisesti yöllä ja varhain aamulla tienpinnat voivat olla yllättävän liukkaita.
Kevään edetessä maanteille tulee myös enemmän liikkujia. Erityisesti pyöräilijät ja mopoilijat on tärkeää ottaa huomioon. Autoilijan vastuulla on jättää heille riittävästi tilaa kohdattaessa ja ohitettaessa sekä huolehtia siitä, ettei ajoneuvosta roisku kuraa tai irtosoraa. Keväällä tien reunat voivat olla pitkään huonommassa kunnossa kuin varsinainen ajorata.
Myös hirvieläinten liikkuminen vilkastuu kevään myötä. Hirven havaitessaan on syytä hiljentää vauhtia ja valmistautua pysähtymään nopeasti. Hirvionnettomuuden riski on suurimmillaan juuri ennen auringonlaskua.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anniina Gutzén, liikenneturvallisuusvastaava
anniina.gutzen@elinvoimakeskus.fi
Kuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Suomen elinvoimakeskus
Lahtikadun liittymän parantaminen alkaa Sotkamossa - kantatie 76:lle uusi alikulku10.4.2026 09:52:52 EEST | Tiedote
Sotkamossa kantatiellä 76 käynnistyy Lahtikadun liittymän parantaminen sekä kevyen liikenteen alikulkukäytävän rakentaminen. Rakennustyöt alkavat huhtikuussa 2026, ja urakka valmistuu kesäkuuhun 2027 mennessä.
Kembaanan rakentaminen aiheuttaa muutoksia jalankulkuun ja pyöräilyyn Limingantiellä Oulussa2.4.2026 16:35:13 EEST | Tiedote
Kembaanan vaiheen 2 eli Mt 847 jkpptie Vesalantie-Äimärautio rakentaminen alkaa huhtikuussa ja valmistuu lokakuussa 2026.
Pohjois-Pohjanmaan yhdeksässä kunnassa tehdään nyt suunnitelmaa, jolla liikkumisesta halutaan tehdä turvallisempaa ja kävelystä sekä pyöräilystä entistä sujuvampaa2.4.2026 15:09:38 EEST | Tiedote
Pohjois-Suomen elinvoimakeskus on aloittanut yhdessä Alavieskan, Haapajärven, Kalajoen, Oulaisten, Pyhäjoen, Raahen, Sievin, Siikajoen ja Ylivieskan kanssa viisaan liikkumisen suunnitelman laatimisen.
Vuoden 2026 tienpitotyöt käynnistyvät Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa2.4.2026 10:15:37 EEST | Tiedote
Juuri julkaistu Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen tienpidon ja liiketeen katsaus kokoaa yhteen Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueen tärkeimmät tienpitotoimet vuodelle 2026. Katsaus avaa, mihin tieverkon korjaus- ja parannustoimet painottuvat, miten liikennejärjestelmää ja liikenneturvallisuutta kehitetään sekä mitä keskeisiä suunnitteluhankkeita eri puolilla aluetta on käynnissä ja käynnistymässä.
Valtatien 27 liikenne ohjataan kiertoreitille Pyhäjärven sillan uusimisen takia huhtikuussa30.3.2026 15:54:35 EEST | Tiedote
Valtatien 27 liikenne ohjataan kiertoreitille Pyhäjärvellä huhtikuussa 2026. Valtatien liikenne katkaistaan ja ohjataan kiertoreitille Pyhäjärven sillan uusimisen takia. Töiden on tarkoitus valmistua syksyllä 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme