Yhä useampi yli 90-vuotias asuu kotona ilman virallista hoitoa
27.3.2026 10:16:56 EET | Tampereen yliopisto | Tiedote
Tervaskannot 90+ -tutkimus käynnistää uuden aineistonkeruun huhtikuussa. Pitkään kerättyä kyselyaineistoa on vastikään hyödynnetty tarkasteltaessa pitkäaikaissairauksien yleisyyden ja toimintakyvyn kehitystä. Tulosten mukaan vanhoista vanhimpien ihmisten sairastuvuus on kasvanut, mutta heidän toimintakykynsä on pysynyt lähes ennallaan.

Suuri osa 90 vuotta täyttäneistä tamperelaisista on kotihoidon piirissä, ja noin kolmannes heistä asuu ympärivuorokautisessa hoidossa.
Pauliina Halosen ja kumppaneiden tuoreen tutkimuksen mukaan yhä useampi yli 90-vuotias asuu kotona ilman kotihoitoa, ja ympärivuorokautisessa hoidossa asuvien osuus on laskenut. Aiempaa suurempi joukko monisairaita, muistisairaita ja muiden apua tarvitsevia ihmisiä asuu kotona ilman virallista hoitoa.
Muistisairautta sairastavien vastaajien osuus kasvoi sekä kotihoitoa saavien että ympärivuorokautisessa hoidossa asuvien joukossa, ja sairauksien määrä kasvoi kaikissa ryhmissä.
– Yli 90-vuotiaiden sairastavuus on kasvanut, mutta Tampereen vanhimpien toimintakyky on lähes samalla tasolla kuin vuosituhannen alun 90-vuotiailla tai jopa hieman parempi, kertoo tutkimuksen johtaja Linda Enroth.
Tutkimuksen perusteella yli 90-vuotiaiden tamperelaisten ympärivuorokautinen hoito ja kotihoito keskittyvät yhä voimakkaammin monisairaille ja henkilöille, jotka tarvitsevat apua arjen perustoiminnoissa.
Tuoreet tulokset perustuvat Tervaskannot 90+ -kyselyaineistoon, joka kerättiin seitsemän kertaa Tampereella vuosina 2001–2022. Vastaajia oli yhteensä 6 876.
Sosiaalilääketieteellisessä aikakauslehdessä julkaistu tutkimus selvitti pitkäaikaissairauksien yleisyyden ja toimintakyvyn kehitystä kahden vuosikymmenen ajalta. Tutkimus pureutui eri hoiva- ja asuinmuotoihin ja tarkasteli mahdollisia hoiva- ja asuinmuotojen eroavaisuuksia.
Ikäryhmän koon kasvun vuoksi myös palveluja tarvitsevien ihmisten lukumäärä on kasvanut. Muistisairautta sairastavia ja perustoiminnoissa apua tarvitsevia asuu määrällisesti aiempaa enemmän kotona ilman kotihoitoa.
– Tulostemme perusteella näyttää siltä, että palvelujen käyttöä ohjaa yhä vahvemmin niiden saatavuus ja tarjonta. Kotona asumista painottava politiikka on johtanut ympärivuorokautisen hoidon vähentymiseen, mutta kotihoidon kattavuus ei ole samassa määrin kasvanut.
Tampereen vanhimpia tutkitaan jälleen
Tervaskannot 90 + -tutkimus toteuttaa uuden kyselyaineiston keruun loppukeväällä 2026.
Aineistonkeruu toteutetaan postikyselynä, mutta tällä kertaa vastata voi myös sähköisesti. Tutkimus koskee kaikkia vuonna 1936 ja sitä aikaisemmin syntyneitä tamperelaisia, joita on arviolta 3 000.
Tervaskannot 90+ on 90-vuotiaita tamperelaisia koskeva pitkäaikainen tutkimushanke. Maailmanlaajuisesti poikkeuksellinen tutkimuskokonaisuus käynnistyi vuonna 1995. Erityisyys juontuu pitkästä seuranta-ajanjaksosta ja poikkeuksellisen korkeasta vastausprosentista.
– Kun yhä useammat saavuttavat hyvin korkean iän, on tärkeää ymmärtää paremmin tämän ikäryhmän tarpeita ja elinoloja. Tervaskannot 90+ -hankkeella on tässä keskeinen ja ainutlaatuinen rooli, sanoo Enroth.
Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa luotettavaa ja ajantasaista tietoa pitkäikäisen väestön terveydestä ja toimintakyvystä, asumis- ja perhetilanteesta, avun tarpeesta ja avun antajista sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen käytöstä ja niissä tapahtuneista muutoksista.
Aineistosta on julkaistu noin 100 tieteellistä artikkelia, ja sitä on hyödynnetty 14 väitöskirjassa.
Tutkimusartikkeli
Pitkäikäisten ihmisten terveys ja toimintakyky eri hoiva- ja asuinmuodoissa 2001-2022 – Tervaskannot 90+ -tutkimus | Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti.
Tervaskannot 90+
- Järjestyksessään 11. kysely on tarkoitus aloittaa huhtikuussa.
- Tutkimusta toteuttaa Tampereen yliopisto ja tutkimuksesta vastaa terveystieteiden tohtori, dosentti Linda Enroth.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Linda Enroth
Puh: 040 190 1647
linda.enroth@tuni.fi
Linkit
Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 23 200 opiskelijaa ja henkilöstöä noin 4 200. Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto
Digiteknologia ei korvaa tilitoimistojen ihmistyötä8.4.2026 16:05:23 EEST | Tiedote
Tilitoimistoalalla on digitalisoitu työtä ja palveluita ripeään tahtiin. Tuoreen tutkimuksen mukaan odotukset tehokkuuden lisääntymisestä eivät ole aina täyttyneet, koska digiympäristöön liittyy hankaluuksia ja hidasteita.
Härmälänrannan taideraati toteuttaa julkista taidetta asukkaiden, kaupungin ja tutkimushankkeen kanssa8.4.2026 15:41:13 EEST | Tiedote
Arvioitaessa päätöksentekoa ja varojen käyttöä julkisen taiteen ostoissa on hyvä kääntää katsetta myös vaihtoehtoisiin malleihin. INNATURE-tutkimushankkeen aloitteesta asukkaat ovat Härmälänrannassa mukana julkisen taiteen toteuttamisessa alusta lähtien.
Liikkuva laboratorio paljasti lentokentän pienhiukkaspäästöjä yllättävän kaukaa – tarkka data parantaa ilmanlaadun seurantaa8.4.2026 08:45:50 EEST | Tiedote
Tampereen yliopiston tutkimuksen tulosten mukaan Helsinki-Vantaan lentoaseman ultrapienet hiukkaspäästöt leviävät tiedettyä laajemmalle alueelle: pitoisuudet ovat koholla jopa 15 kilometrin etäisyydellä kentästä. Ultrapienet hiukkaset jäävät usein perinteisiltä mittareilta piiloon, mutta uusilla menetelmillä niistä on nyt saatu tarkkaa dataa Suomessa. Tämä mahdollistaa ilmanlaadun entistä luotettavamman seurannan.
Älykkäiden sähköverkkojen kehitys vauhtiin miljoonarahoituksella27.3.2026 07:30:00 EET | Tiedote
Sähköverkkojen toimintavarmuutta ja häiriönsietokykyä parantava nelivuotinen tutkimushanke saa miljoonan euron rahoituksen STEK ry:ltä. Tampereen yliopiston ja Vaasan yliopiston yhteishankkeessa kehitetään älykäs kokonaisarkkitehtuuri, joka yhdistää sähköverkon reaaliaikaisen tilannekuvan, hajautetun ohjauksen ja virtualisoidun suojausautomaation. Tavoitteena on parantaa Suomen sähköjärjestelmän kykyä kestää häiriöitä ja nopeuttaa palautumista esimerkiksi myrskyjen ja kyberiskujen jälkeen.
Tampereen yliopisto kiinnosti hakijoita yhteishaussa25.3.2026 13:45:45 EET | Tiedote
Korkeakoulujen kevään toisessa yhteishaussa Tampereen yliopistoon haki yli 34 000 hakijaa. Yhteishaun kanssa samaan aikaan järjestettiin yliopistojen avoimen väylän haku, jossa Tampereen yliopiston hakukohteisiin jätettiin 335 hakemusta. Opiskelupaikkoja syksyllä alkavaan koulutukseen on tarjolla yli 3 600.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme