Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden laamanniksi Minna Kangasmäki
27.3.2026 11:33:04 EET | Tuomioistuinvirasto | Tiedote
Tasavallan presidentti on tänään nimittänyt käräjätuomari Minna Kangasmäen Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden laamanniksi seitsemän vuoden määräajaksi 1.4.2026-31.3.2033.
Kangasmäki on Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden käräjätuomari, ja hän toimii siellä osaston johtajana. Hän on toiminut siellä myös määräaikaisena laamannina.
Aikaisemmin hän on toiminut esittelijänä hovioikeudessa sekä lakimiehenä lakiasiain- ja perintätoimistossa. Kangasmäki on suorittanut käräjäoikeuksien osastonjohtajien johtamisvalmennuksia sekä käräjäoikeuksien esihenkilöiden johtamiskoulutuksen. Hän on myös suorittanut johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkintoa.
Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeutta johtaa laamanni, jonka tukena käräjäoikeuden toiminnan johtamisessa ja kehittämisessä toimii johtoryhmä. Käräjäoikeudessa on tällä hetkellä kaksi lainkäyttöosastoa ja hallinto-osasto. Lainkäyttöosastoja johtavat osaston johtajat ja hallinto-osastoa johtaa hallintopäällikkö. Henkilöstöä käräjäoikeudessa on yhteensä noin 50 henkilöä. Laamannin viran lisäksi käräjäoikeudessa on 12 käräjätuomarin virkaa. Lisäksi käräjäoikeudessa työskentelee käräjänotaareita, kansliahenkilöstöä ja haastemiehiä.
Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden tuomiopiiriin kuuluvat Alajärvi, Alavus, Evijärvi, Ilmajoki, Isojoki, Isokyrö, Karijoki, Kauhajoki, Kauhava, Kuortane, Kurikka, Lappajärvi, Lapua, Seinäjoki, Soini, Teuva, Vimpeli ja Ähtäri. Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden kanslia sijaitsee Seinäjoella ja käräjäoikeus kuuluu Vaasan hovioikeuspiiriin. Käräjäoikeus käsittelee rikos-, riita- ja hakemusasioita.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden hallintopäällikkö Jenni Perttilä, p. 029 5648904, etunimi.sukunimi@oikeus.fi
Tuomioistuinvirasto on itsenäinen keskusvirasto, joka palvelee koko tuomioistuinlaitosta. Tuomioistuinvirasto toimii oikeusministeriön hallinnonalalla. Viraston tehtävänä on huolehtia siitä, että tuomioistuimet kykenevät käyttämään tuomiovaltaa laadukkaasti ja että tuomioistuinten hallinto on tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti järjestetty.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tuomioistuinvirasto
Tjänsten som lagman vid Västra Nylands tingsrätt ledigförklaras9.4.2026 08:11:22 EEST | Pressmeddelande
Tjänsten som lagman vid Västra Nylands tingsrätt ledigförklaras från och med 1.11.2026. Tjänsten kan nu sökas och ansökningstiden går ut 7.5.2026.
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden laamannin virka tulee avoimeksi9.4.2026 08:11:22 EEST | Tiedote
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden laamannin virka tulee avoimeksi 1.11.2026 lukien. Virka on nyt haettavissa ja sen hakuaika päättyy 7.5.2026.
Paula Virrankoski utnämnd till lagman vid Egentliga Tavastlands tingsrätt27.3.2026 11:31:59 EET | Pressmeddelande
Republikens president har i dag utnämnt tingsdomare Paula Virrankoski till lagman vid Egentliga Tavastlands tingsrätt för en viss tid på sju år 1.8.2026–31.7.2033.
Kanta-Hämeen käräjäoikeuden laamanniksi Paula Virrankoski27.3.2026 11:31:59 EET | Tiedote
Tasavallan presidentti on tänään nimittänyt käräjätuomari Paula Virrankosken Kanta-Hämeen käräjäoikeuden laamannin virkaan seitsemän vuoden määräajaksi ajalle 1.8.2026-31.7.2033.
Domstolsväsendets bokslut 2025: Antalet avgjorda mål ökade, men samtidigt inkom fler mål6.3.2026 10:24:33 EET | Pressmeddelande
År 2025 ökade antalet avgjorda mål och ärenden i domstolarna. Domstolarna uppnådde de uppställda målen för antalet avgjorda mål väl och delvis överträffade de dem. Samtidigt inkom det dock fler mål till domstolarna än vad som hade förutsetts.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme