Ikäihmisten palveluiden maksuntarkistus onnistui ennätysajassa – tämän vuoden laskutus käynnistyi edellisvuosia paremmin
27.3.2026 12:34:52 EET | Oma Häme | Uutinen

Ikäihmisten palvelujen maksuntarkistukset on saatu toteutettua poikkeuksellisen nopeasti. Tämän vuoksi kuluvan vuoden laskutus on päässyt pyörimään alkuvuodesta lähes normaalissa aikataulussa.
Palvelusihteerit tarkastavat asiakkaiden tuloihin perustuvien palvelujen asiakasmaksut aina vuoden vaihteessa ja päivittävät asiakkaille uudet maksupäätökset. Maksuntarkistukset ovat edellytys laskutukselle. Laskuja ei voida muodostaa ennen kuin maksupäätökset ovat kunnossa, sillä maksupäätökset ohjaavat laskutusta.
Maksuntarkistusten tekeminen on perinteisesti vienyt useita kuukausia. Aiempina vuosina tämä on usein tarkoittanut myös laskutuksen viivästymistä ja sitä, että asiakkaille on jouduttu kerralla lähettämään laskuja useammalta kuukaudelta. Aiemmin maksuntarkistuksia ovat hidastaneet useat järjestelmä- ja toimintaympäristön muutokset, kuten tietokantojen yhdistämiseen liittyneet tekniset haasteet, talouspalvelujen tuottajan vaihdoksesta johtuneet epävarmuudet sekä palvelujen taustatietojen muokkauksiin liittyneet viiveet.
Vuonna 2026 työskentelyolosuhteet ovat olleet vakaammat, ja laskutuksessa on pystytty ennakoimaan maksuntarkistuksia aiempaa paremmin. Tulotietokyselyt on saatu liikkeelle hyvissä ajoin, ja vuodenvaihteen prosessia on tehostettu sisäisesti. Ennätysajassa käynnistynyt laskutus on monen onnistuneen työvaiheen summa.
Vuonna 2025 tehtiin laskutuksen mahdollistamiseksi kokonaisuudessaan yli 15 000 maksupäätöstä. Vuonna 2026 on maaliskuun alkuun mennessä tehty jo noin 5 300 maksupäätöstä. Vaikka myös tänä vuonna on joissain yksittäisissä tapauksissa jouduttu laskuttamaan useampi kuukausi kerralla, näiden tapausten määrä on ollut selvästi aiempia vuosia pienempi.
– Tämä on merkittävä onnistuminen, kun kyse on näin isosta ja vaativasta kokonaisuudesta. Ja mikä parasta, laskutuksen sujuvuus tarkoittaa asiakkaalle parempaa palvelua ja positiivista asiakaskokemusta, iloitsee asiakasmaksupäällikkö Kati Gustafsson.
Oma Häme on tänä vuonna yhtenäistänyt laskutukseen liittyvää asiakaspalvelua. Ikäihmisten palveluiden asiakaslaskutuksen puhelinasiointi yhdistyi tammikuussa asiakaslaskutuksen neuvontanumeroon. Muutoksella on saatu lisättyä ikäihmisten palveluiden asiakkaille puhelinpalveluaikaa.
Nyt asiakkaat ottavat sähköpostitse yhteyttä yhteen osoitteeseen asiakasmaksut(at)omahame.fi ja puhelimitse 03 629 3179 ( avoinna ma-pe 9-14).
Lue lisää: Ikäihmisten asiakaslaskutus liittyy Oma Hämeen asiakaslaskutuksen neuvontanumeroon - Oma Häme
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kati Gustafssonasiakasmaksupäällikkö
Puh:040 353 1827kati.gustafsson@omahame.fiSatu VälikangasLähijohtaja, Asiakasohjaus / Ikäihmisten palveluiden toimiala
Puh:0406354280satu.valikangas@omahame.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oma Häme
Kanta-Hämeen hyvinvointialue ohjaa käytöstä poistuvia sairaalakalusteita omaan käyttöön ja lahjoituksiin9.4.2026 08:43:19 EEST | Tiedote
Hyväkuntoiset sairaalakalusteet ja -laitteet saavat Kanta-Hämeessä uuden elämän. Poistuva irtaimisto ohjataan suunnitelmallisesti uudelleenkäyttöön omiin yksiköihin, lahjoituksiin ja myöhemmin myös myyntiin – sinne, missä niille on vielä todellista tarvetta.
Nuorisovaltuustoon haetaan lisää jäseniä – hae mukaan vaikuttamaan!9.4.2026 08:42:36 EEST | Uutinen
Oma Hämeen nuorisovaltuusto etsii vahvistusta riveiinsä ja avaa haettavaksi vapaat paikat kaudelle 2026–2029. Tällä hetkellä nuorisovaltuustossa on 22 jäsentä kuntien nimeäminä edustajina, kaksi nuorta jokaisesta Kanta-Hämeen kunnasta. Nyt kokoonpanoa täydennetään uusilla innokkailla vaikuttajilla, jotka eivät vielä ole mukana kuntien nuorisovaltuustoissa. Haku on avoinna 26. huhtikuuta saakka, ja mukaan voidaan valita enintään neljä uutta jäsentä. Nuorisovaltuusto päätti haun avaamisesta kokouksessaan 1. huhtikuuta. Hyvinvointialueella kuuluu olla kolme lakisääteistä vaikuttamistoimielintä: vanhus- ja vammaisneuvostost sekä nuorisovaltuusto. Ne edistävät demokratiaa ja myös niiden asukkaiden osallisuutta ja kuulemista, jotka muutoin voisivat tulla heikosti kuulluksi ja huomioiduiksi. Nuorisovaltuuston kautta nuoret pääset vaikuttamaan hyvinvointialueen asioihin, tuomaan esiin nuorten näkemyksiä ja kehittämään palveluja paremmiksi. – Nyt on loistava mahdollisuus tulla mukaan vaikuttama
Blogi: Hyvinvointialueet tarvitsevat talouden ennustettavuutta8.4.2026 11:51:43 EEST | Artikkeli
Kanta-Hämeen hyvinvointialueen rahoitus- ja investointijohtaja Petrus Kukkonen kirjoittaa blogitekstissään hyvinvointialueiden rahoituksen ennustettavuudesta.
Ikäihmisten asumispalveluiden yhteistoimintaneuvottelut saatiin päätökseen2.4.2026 14:41:29 EEST | Uutinen
Neuvottelujen tavoitteena oli olemassa olevan työvoiman uudelleenjärjestely.
Oma Hämeen tukipalvelut Oy:n muutosneuvottelut päättyneet2.4.2026 12:22:05 EEST | Uutinen
Neuvotteluiden toimenpiteet kohdistuvat yhteensä kymmeneen henkilöön, joille kaikille voidaan tarjota uutta työtehtävää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme