Eurojackpotissa ensi tiistaina jaossa noin 69 miljoonaa
27.3.2026 22:28:42 EET | Veikkaus Oy | Tiedote
Perjantaina arvottu Eurojackpot ei antanut yhtään täysosumaa, joten ensi tiistaina on jaossa noin 69 miljoonan päävoitto.

Eurojackpotin kierroksen 13/2026 perjantaina suoritetun arvonnan oikea rivi on 21, 23, 25, 38 ja 40. Tähtinumerot ovat 7 ja 11.
Kierroksen suurimmat voitot osuivat kuudelle 5+1-tulokselle, joilla tällä kierroksella sai 368 104 euroa. Voitoista kolme lähti Saksaan, yksi Kroatiaan, yksi Norjaan ja yksi Puolaan. 5+0-tuloksia löytyi peräti 15 kappaletta, ja näillä riveillä voitti 83 037 euroa. Voitoista kahdeksan matkasi Saksaan, kaksi Alankomaihin ja loput Tanskaan, Espanjaan, Tšekkiin, Unkariin ja Puolaan.
Suomen suurin voitto tuli yhdelle 4+2-osumalle, jolla voitti 6 420 euroa.
Jokeri-pelin voittorivi tänään perjantaina on 3 7 1 0 2 6 6. Arvonnassa löytyi yksi 6 oikein -tulos, joka oli pelattu onnistuneesti tuplattuna. 40 000 euron voitto matkasi vantaalaiselle nettipelaajalle.
Milli-pelin tämän illan oikea rivi on 2, 17, 23, 32, 39, 40 ja lisänumero 6. Arvonnassa ei löytynyt päävoittoa.
Lomatonnin oikea voittoyhdistelmä on Vilna 34. Tonneja voitettiin viisi kappaletta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000
ma, ke-to: klo 8–21
ti: klo 8–22
pe: klo 8–23
la: klo 9–12 ja klo 20–22
su: klo 10–15
Linkit
Veikkaus on jokaisen suomalaisen peliyhtiö. Pyrimme jatkuvasti paremmaksi joka mittarilla. Intohimonamme on parempi pelaaminen, jotta pelaajamme viihtyisivät joka solullaan. Toimintaamme ohjaavat arvot – välittäminen, yhdessä tekeminen ja rohkeus – ja vastuullisuus on keskeinen osa pelaajakokemuksen kehittämistä ja päivittäistä toimintaamme. Tavoitteemme on olla arvostettu ja menestyvä kansainvälinen rahapelialan toimija.
PAREMMAN PELIN PUOLESTA – VEIKKAUS
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Veikkaus Oy
8.4.2026 Vikingloton potti kohoaa noin 7,7 miljoonaan euroon - Suomalaisporukalle kaksi yli 38 000 euron voittoa9.4.2026 09:30:21 EEST | Tiedote
Vikingloton keskiviikkoillan arvonnassa (kierros 15/2026) ei löytynyt täysosumia, joten ensi viikolla pelin potti kohoaa noin 7,7 miljoonaan euroon. Suomeen osui pelin alemmista voittoluokista kymmenientuhansien voittoja.
Kostilainen teki maalin ja Ässät voitti – myös Veikkauksen asiakkaat juhlivat8.4.2026 14:14:03 EEST | Tiedote
Liigan pudotuspelien mielenkiintoinen taistelupari SaiPa-Ässät kiinnostaa myös Veikkauksen Pitkäveto-asiakkaita. Ässät tasoitti otteluparin viime kohtaamisessa voitot tilanteeseen 2-2 ja kevään tähti Sakari Kostilaisen maali toi vedonlyöjille voittoja.
Miljoonatiistai: Kuusi uutta suomalaista rahapelimiljonääriä – Näille paikkakunnille miljoonavoitot matkasivat8.4.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Tiistai-iltana Suomi sai kuusi uutta miljonääriä Veikkauksen peleistä. Eurojackpotin viiden miljoonan euron päävoitto osui viiden osuuden porukkapeliin, jossa on voittajia eri puolelta Suomea. Lisäksi tiistain Milli-pelistä osui miljoonan euron päävoitto Ranualle.
Eurojackpotin päävoitto osui Suomeen - Suomeen ja Slovakiaan viiden miljoonan euron potit7.4.2026 22:33:53 EEST | Tiedote
Eurojackpotin tiistai-illan arvonnassa löytyi kaksi täysosumaa, joista toinen on pelattu Suomessa. Suomeen ja Slovakiaan osuivat viiden miljoonan euron päävoitot. Lisäksi tiistai-illan Milli-pelistä meni jakoon miljoonan euron päävoitto.
Pitkäperjantaina 100 000 euron voitto Kenosta - Voittorivi on pelattu Lohjan K-Citymarketissa7.4.2026 10:41:03 EEST | Tiedote
Pitkäperjantain Kenon ilta-arvonnasta osui 100 000 euron voitto Lohjan K-Citymarketissa pelattuun riviin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme