Otto Andersson asettuu ehdolle eduskuntavaaleissa
30.3.2026 10:12:43 EEST | Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p. | Tiedote
RKP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Otto Andersson asettuu ehdolle kevään 2027 eduskuntavaaleissa Uudenmaan vaalipiirissä.

– On suuri kunnia saada edustaa uusmaalaisia ja työskennellä Suomen puolesta eduskunnassa. Tätä työtä haluan todella mielelläni jatkaa. Seuraava vaalikausi tuo mukanaan monia suuria kysymyksiä, jotka edellyttävät kestäviä ratkaisuja. Isoista haasteista huolimatta meidän on onnistuttava luomaan tulevaisuudenuskoa vauvasta vaariin, Andersson sanoo.
Anderssonin mukaan kasvu, talous ja työllisyys sekä sosiaali- ja terveydenhuolto kuuluvat seuraavan vaalikauden tärkeimpiin poliittisiin kysymyksiin.
– On tärkeää ymmärtää, ettei Suomea nosteta pelkästään leikkauksilla tai veronkorotuksilla. Hyvinvoinnin ja palveluiden turvaamiseksi tarvitsemme enemmän työpaikkoja, lisää menestyviä yrityksiä ja uusia investointeja Suomeen. Velkajarrun lisäksi tarvitsemme siksi vahvan kasvuvaihteen, Andersson sanoo.
- Koulutus on aina ollut Suomen menestyksen avain. Pienen tyttären isänä ajattelen, että vaikeista ajoista huolimatta meidän on uskallettava panostaa laadukkaaseen varhaiskasvatukseen ja koulutukseen. Meidän on myös luotava paremmat mahdollisuudet yhdistää työ ja perhe-elämä.
– Hoito ja hoiva-palvelut ovat aihe, josta keskustelen kaikkein eniten kohdatessani ihmisiä turuilla ja toreilla. On aivan selvää, että seuraavan vaalikauden aikana meidän on uudistettava hyvinvointialueiden rahoitus ja korjattava myös muita sote-uudistuksen puutteita. Jokaisella tulee olla oikeus turvalliseen vanhuuteen ja jokaisen tulee päästä lääkäriin, kun on sairas, Andersson sanoo.
Andersson muistuttaa, että nykyinen turvallisuustilanne vaatii suurta päättäväisyyttä.
– Suomen ja suomalaisten turvallisuutta on vaalittava. Meidän on kaikissa tilanteissa turvattava Suomen puolustus. Samalla on tärkeää varmistaa maamme omavaraisuus. Kyse on muun muassa monipuolisesta energiantuotannosta sekä siitä, että jatkamme työtä kannattavamman kotimaisen maatalouden puolesta, Andersson sanoo.
Andersson korostaa, että suuret yhteiskunnalliset kysymykset voidaan ratkaista vain toimivalla poliittisella yhteistyöllä. MTV:n helmikuussa 2025 tekemässä tutkimuksessa Otto Andersson valittiin kollegoidensa toimesta Suomen yhteistyökykyisimmäksi kansanedustajaksi.
– Juuri nyt politiikassa tarvitaan yhteistyökykyä enemmän kuin koskaan. Meidän tulisi välttää kahtiajakautumista ja sen sijaan rakentaa luottamusta yhteiskunnassa. Minulle politiikka on ratkaisujen löytämistä yhteistyön kautta, ei uhkakuvien maalaamista tai vastakkainasettelun luomista sosiaalisessa mediassa, Andersson sanoo.
Otto Andersson on kotoisin Loviisasta. Hän on puolustusvaliokunnan ja valtiovarainvaliokunnan jäsen. Andersson on toiminut RKP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajana kesäkuusta 2023 lähtien. Aluevaaleissa 2025 Andersson oli koko Suomen suurin suhteellinen ääniharava.
Lisätietoja:
Otto Andersson, puh 050 363 3112
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.
Riksdagsledamot Eva Biaudet ställer inte upp för omval i riksdagsvalet 20279.4.2026 18:38:34 EEST | Pressmeddelande
Riksdagsledamot Eva Biaudet meddelar att hon inte ställer upp för omval i riksdagsvalet våren 2027. Biaudet är inne på sitt sjunde mandat som riksdagsledamot för Svenska Folkpartiet.
Kansanedustaja Eva Biaudet ei asetu ehdolle eduskuntavaaleissa 20279.4.2026 18:38:34 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Eva Biaudet ilmoittaa, ettei hän asetu ehdolle eduskuntavaaleissa keväällä 2027. Biaudet on seitsemännellä kaudellaan Ruotsalaisen kansanpuolueen kansanedustajana.
Emma Ringbom ställer inte upp för omval som kretsordförande i Helsingfors9.4.2026 14:58:43 EEST | Pressmeddelande
Emma Ringbom har meddelat att hon inte ställer sig till förfogande för omval till kretsordförande för Svenska folkpartiet i Helsingfors. Beslutet har vuxit fram under en tid och grundar sig på en helhetsbedömning av kommande åtaganden och personliga prioriteringar. När mandatperioden når sitt slut lämnar Ringbom uppdraget som kretsordförande vilket markerar avslutningen på en intensiv och händelserik 3-års period.
Vandabon Jenni Alasuutari ansluter sig till SFP9.4.2026 11:42:25 EEST | Pressmeddelande
Vandabon Jenni Alasuutari ansluter sig till SFP:s fullmäktigegrupp i Vanda stadsfullmäktige och i fullmäktige för Vanda och Kervo välfärdsområde
Vantaalainen Jenni Alasuutari vaihtaa RKP:hen9.4.2026 11:42:25 EEST | Tiedote
Vantaalainen Jenni Alasuutari liittyy osaksi RKP:n valtuustoryhmää Vantaan kaupunginvaltuustossa ja Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen aluevaltuustossa
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme