Riskinä uupuminen jo ennen töiden aloittamista – opettajiksi opiskelevien kyynistyminen alaan huolestuttaa tutkijoita
31.3.2026 07:32:00 EEST | Oulun yliopisto | Tiedote
Peruskoulun opettajista jopa puolet harkitsee säännöllisesti ammatin vaihtamista. Tutkijat kantavat huolta jo opettajankoulutuksen aikana näkyvästä työuupumuksesta ja opiskelijoiden kyynistymisestä.

Vaikka opettajan ammatti on Suomessa perinteisesti arvostettu ja houkutteleva uravalinta, kiinnostus joihinkin opettajankoulutusohjelmiin on laskussa.
Oulun yliopiston tutkijat ovat selvittäneet, millaista opettajana työskenteleminen nykyisin on ja millaisena opiskelijat näkevät sen. Tutkijat pyysivät tulevia opettajia pohtimaan opettajankoulutusta, työn sisältöä ja ihmissuhteiden merkitystä opettajan työssä ja sitä, kuinka hyvin he kokevat olevansa valmistautuneita työn vaatimuksiin.
Tutkijat saivat paikoin huolestuttavan kuvan siitä, millaisena opiskelijat näkevät opettajan työn. Tulokset osoittivat, että monet opettajaksi opiskelevat kokevat itsensä valmistautumattomiksi ja pettyneiksi, kun odotukset ammatista törmäävät todellisuuteen. Monet ovat epävarmoja, haluavatko he ylipäätään jatkaa alalla.
Huolestuttavinta tutkijoiden mukaan ovat varhaiset merkit tulevien opettajien kyynistymisestä. Kyynistyminen on keskeinen työuupumuksen oire ja yhteydessä uran vaihtamiseen ja opettajien poistumiseen alalta.
”Tulevat opettajat ovat huolissaan omasta hyvinvoinnistaan ja pohtivat, jaksavatko he pitkää uraa opetustyössä. Sosiaalisen median välittämä negatiivinen kuva opettajan työstä sekä huoli kodin ja koulun välisestä yhteistyöstä heikentävät ammatin vetovoimaa ja saavat harkitsemaan alalle hakeutumista”, professori Minna Uitto kertoo.
Työuupumus voi näkyä jo koulutuksen aikana
Vaikka tulevat opettajat pitävät opettajankoulutusta keskeisenä opettajaidentiteetin kehittymiselle ja arvostavat erityisesti kollegiaalisuutta, vertaistukea ja harjoittelujaksoja, tulokset osoittavat, että opettajien työuupumuksen ja alanvaihdon merkit alkavat olla nähtävissä jo koulutuksen aikana.
Tämä on tutkijoiden mukaan hälyttävää, sillä suomalaisiin opettajankoulutusohjelmiin on vaativat pääsykokeet ja ne houkuttelevat erittäin motivoituneita hakijoita.
”Saatamme menettää potentiaalisia, korkeatasoisia opettajia jo ennen työuran alkua. Tulevaisuudessa Suomi voi alkaa kärsiä opettajapulasta, joka on jo nähtävissä kansainvälisesti”, Uitto varoittaa.
Jopa Suomessa, missä opettajan työtä arvostetaan korkealle ja työolosuhteita pidetään yleisesti hyvinä, tulevat opettajat eivät ole suojassa työn vaatimuksilta ja paineilta.
”Opettajankoulutukseen on luotava tilaa keskustelulle opettajan työstä. Tulevien opettajien tukeminen jännitteiden ja haasteiden käsittelyssä on keskeistä heidän hyvinvointinsa ja sitoutumisensa kannalta”, Minna Uitto sanoo.
Tutkimus osoittaa, kuinka opetustyön arki ja yhteiskunnalliset odotukset haastavat pohtimaan sekä opettajankoulutusta että opettajan ammattia. Tavoitteena on varmistaa kestävät urat opetusalalla ja vastata maailmanlaajuiseen opettajapulaan. Tulokset ovat merkittäviä myös kansainvälisesti.
Tutkimus on julkaistu Journal of Education for Teaching -tiedelehdessä: Minna Körkkö, Anniina Kettunen, Sonja Lutovac & Minna Uitto: Expectations, disillusionment and wishes: pre-service teachers’ collective sense-making of teacher education given the current nature of the teaching profession
https://doi.org/10.1080/02607476.2025.2557204
Aihetta käsitteli myös KM Anniina Kettunen helmikuussa tarkastetussa väitöskirjassaan Opettajaksi opiskelevien identiteetin rakentuminen visuaalisten narratiivien kautta. Tunteiden ulottuvuutta tutkimassa
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Dosentti Minna Körkkö, p. 0294484227, minna.korkko@oulu.fi
Professori Minna Uitto, p. 0294483728, minna.uitto@oulu.fi
Viestintäasiantuntija Anna-Maria Hietapelto, p.0407650015, anna-maria.hietapelto@oulu.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on yli 18 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Pelillinen Näkörata-sovellus tuo huulioluvun harjoittelun kaikkien saataville9.4.2026 06:47:00 EEST | Tiedote
Uusi Näkörata-sovellus tarjoaa pelillistetyn tavan harjoitella huuliolukua eli kasvoilta nähtävien puheliikkeiden seuraamista. Tutkijoiden kehittämä puhelimiin ja tablettitietokoneisiin ladattava sovellus on maksuton ja vapaasti kaikkien käytettävissä.
Elonkirjon bussikiertue tutustuttaa alakoululaisia eläinkysymyksiin8.4.2026 06:55:00 EEST | Kutsu
Ilmasto- ja ympäristökriisi sekä kuudes sukupuuttoaalto näkyvät ja tuntuvat osana lasten ja nuorten arkea. Bussikiertue innostaa lapsia pohtimaan yhteiskunnalliselta ja kulttuuriselta kannalta, miten eri lajit kohtaavat. Näitä lajeja voivat olla vaikkapa rotat, sudet, punkit, ihmiset ja lupiinit. Ilmoittauduthan juttukeikalle hyvissä ajoin etukäteen, jotta voimme koordinoida lapsiin liittyvät kuvausluvat.
Raskausajan ympäristöaltisteet voivat vaikuttaa lasten ja nuorten syöpäriskiin – Oulun yliopisto mukana laajassa eurooppalaisessa syöpätutkimuksessa7.4.2026 05:45:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopistossa selvitetään, miten äidin raskausajan kemialliset ja biologiset ympäristöaltistukset vaikuttavat lasten ja nuorten terveyteen. Tavoitteena on tunnistaa tekijöitä, jotka lisäävät lasten syöpäriskiä ja joihin voitaisiin tulevaisuudessa puuttua ennaltaehkäisevästi. Tutkimus on osa laajaa eurooppalaista yhteistyötä.
Avaruuden kolonisaatiosta väitellään Oulun yliopiston Puolesta & Vastaan -debattisarjassa3.4.2026 07:52:00 EEST | Tiedote
”Avaruuden kolonisaatio on ratkaisu maapallon ongelmiin” on Oulun yliopiston debattisarjan väite, josta muun muassa avaruustähtitieteen emeritusprofessori Esko Valtaoja esittää oman näkemyksensä. Puolesta & Vastaan -sarjassa väitellään keskiviikkona 8. huhtikuuta Oulun yliopistossa Linnanmaalla.
Suomalaisen vastarinnan salainen keskus sijaitsi New Yorkissa – suhtautuminen jakoi myös Mannerheimin perhettä2.4.2026 06:45:00 EEST | Tiedote
Ensimmäisen sortokauden aikana New Yorkissa toimi merkittävä suomalaisen vastarintaliikkeen strateginen keskus, jossa muun muassa Carl Erik Johan Mannerheim etsi Japanin ja Yhdysvaltojen tukea Suomen itsenäistymiselle samalla, kun hänen veljensä Carl Gustaf Emil Mannerheim palveli Venäjän armeijassa. Asiaan on saatu lisävalaistusta uudesta tutkimuksesta, joka muuttaa käsityksemme suomalaisesta vastarinnasta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme