Avustusta haettavana kaupunkivesien haitta-aineiden hallintaan
1.4.2026 08:55:12 EEST | Elinvoimakeskukset | Tiedote
Itä-Suomen elinvoimakeskus avaa haun kaupunkivesien haitta-aineiden hallinnan ja vähentämisen hankkeille. Avustusta on haettavissa yhteensä noin 1 miljoona euroa valtakunnallisesti. Hakuaika on 1.4.–15.6.2026, ja avustusta voivat hakea kunnat, kuntayhtymät ja niiden omistamat yhtiöt, muut kuntaomisteiset toimijat, yhdistykset, yritykset sekä muut yhteisöt. Avustusta ei voida myöntää yksityishenkilöille eikä valtion virastoille tai laitoksille.

Avustushaun taustalla on yhdyskuntajätevesidirektiivin (EU) 2024/3019 mukainen riskiperusteinen lähestymistapa, jossa arvioidaan yhdyskuntajätevesistä aiheutuvia ympäristö- ja terveysriskejä sekä rankkasateiden aiheuttamien ylivuotojen ja mikroepäpuhtauksien vaikutuksia vastaanottaviin vesistöihin.
Direktiivin mukaan kokonaisvaltainen yhdyskuntajätevesien hallintasuunnitelma on laadittava taajamille, joiden asukasvastineluku (avl) on vähintään 100 000. Mikroepäpuhtauksien poisto puolestaan on pakollinen jätevedenpuhdistamoilla, joiden avl on vähintään 150 000.
Taajamissa, joiden avl on 10 000–100 000, on laadittava hallintasuunnitelma, ja taajamissa, joiden avl on 10 000–150 000, on toteutettava mikroepäpuhtauksien poisto, mikäli riskinarviointi osoittaa sen tarpeelliseksi. Tässä haussa riskinarviointihankkeille ei aseteta taajaman kokoon perustuvia rajoituksia.
Haun tavoitteena on kehittää ja testata käytännössä sovellettavia, toistettavia ja monistettavia riskinarviointimenetelmiä, jotka tukevat päätöksentekoa ja vesien hyvän tilan saavuttamista. Valmista standardoitua menetelmää riskinarviointiin ei ole.
Avustettavat hankekokonaisuudet
"Haitta-aineet hallintaan" -teemassa avataan kaksi hakukokonaisuutta, joista hakijoiden tulee valita hankkeelleen sopivin vaihtoehto. (Tarkemmin hakuohjeessa)
Hulevesien ympäristö- ja terveysriskien arviointi
Hankkeissa laaditaan selkeä ja dokumentoitu riskinarviointimenetelmä ja sovelletaan sitä käytännössä valitulla kohdealueella. Arvioinnissa tarkastellaan yksittäisten kuormituspisteiden vaikutuksia sekä kuormituksen kumuloitumista vastaanottavassa vesistössä. Tavoitteena on tunnistaa merkittävimmät riskialueet ja tuottaa perusteltu priorisointipohja mahdollisille jatkotoimenpiteille. Haussa ei rahoiteta investointeja eikä hallintarakenteiden suunnittelua, vaan riskinarviointiin perustuvaa tiedontuotantoa.
Jätevesien mikroepäpuhtauksien aiheuttamien vesistöriskien arviointi
Hankkeissa kehitetään tai sovelletaan riskinarviointimenetelmä mikroepäpuhtauksien aiheuttamien vesistöriskien arviointiin ja testataan sitä käytännössä eri purkupisteissä ja vesistöolosuhteissa. Arvioinnissa huomioidaan purkupisteen sijainti, vastaanottavan vesistön ominaisuudet ja herkkyys, päästöjen laimeneminen sekä aineiden kulkeutuminen ja mahdollinen kumuloituminen. Tavoitteena on tuottaa selkeää ja hyödynnettävää tietoa riskiperusteisten toimenpiteiden kohdentamisen tueksi.
Infotilaisuus avustushakijoille
Tiistaina 21.4.2026 kello 13–14 järjestetään webinaari, jossa esitellään tarkemmin haun sisältöä ja hakuprosessia sekä annetaan käytännön ohjeita hakemuksen laatimiseen. Tilaisuus tarjoaa mahdollisuuden esittää kysymyksiä asiantuntijoille. Ilmoittautuminen webinaariin tapahtuu tästä linkistä.
Hakumenettely ja lisätiedot
Haku toteutetaan Itä-Suomen elinvoimakeskuksessa, joka hallinnoi avustuksia ja antaa lisätietoja hakemiseen liittyen. Tarkempi hakukokonaisuuksien sisältö ja ohjeistus löytyvät hakusivustolta.
Tämä avustushaku on osa ympäristöministeriön Ahti-ohjelmaa (2023–2027), jonka tavoitteena on vähentää vesistöjen ravinnekuormitusta, hallita haitta-aineita ja edistää kestäviä vesienhallintaratkaisuja. Lisätietoja Ahti-ohjelmasta löytyy ympäristöministeriön verkkosivuilta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Riina Tuominen
hankekoordinaattori
Puh:0295 024 147
riina.tuominen@elinvoimakeskus.fi
Katri Senilä
ympäristöasiantuntija
Puh:0295 024 162
katri.senila@elinvoimakeskus.fi
Esa Pekonen
rahoitusasiantuntija
Puh:0295 024 159
esa.pekonen@elinvoimakeskus.fi
Kuvat

Linkit
Elinvoimakeskukset ovat työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalaan kuuluvia valtion aluehallinnon viranomaisia. Elinvoimakeskukset hoitavat muun muassa elinkeinoihin, maaseutuun, liikenteeseen, ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elinvoimakeskukset
Pielisen juoksutusta rajoitetaan kuivuustilanteen takia (Pohjois-Karjala)8.4.2026 14:59:25 EEST | Tiedote
Ennustetun kuivuustilanteen takia Pielisen ja Pielisjoen juoksutusta Kaltimon voimalaitoksella rajoitetaan 9.4. alkaen 120 m3:iin sekunnissa. Normaalitilanteessa Pielisen vedenkorkeus ja virtaama ovat luonnonmukaiset. Luonnonmukaisesta virtaamasta voidaan poiketa, jos poikkeuksellinen tulva- tai kuivuustilanne uhkaa aiheuttaa suurta haittaa esimerkiksi rantarakenteille tai järven käytölle, kuten vesiliikenteelle, uitolle tai virkistyskäytölle.
Järvien vedenkorkeudet jäämässä keskimääräistä alemmas Kymijoen vesistöalueella2.4.2026 13:56:31 EEST | Tiedote
Järvien vedenkorkeuksien ennustetaan jäävän kesällä selvästi keskimääräistä alemmas Kymijoen vesistöalueella. Tilanne johtuu vähälumisesta talvesta ja aikaisesta keväästä. Päijänteen kevään vedenkorkeuden huippu jää ennusteen mukaan noin 30–40 cm keskimääräisestä. Päijänteen vedenkorkeus ja Kymijoen virtaama pysyvät todennäköisesti tavallista pienempinä pitkälle kesään. Järvien vedenkorkeuksien laskua pyritään hillitsemään vähentämällä juoksutuksia myös poikkeuslupien avulla. Säännöstelemättömillä järvillä tarvittaisiin keskimääräistä suuremmat sateet, jotta vedenpinnat nousisivat tavanomaisiin kesäkorkeuksiin.
Pohjois-Savon vesitilannekatsaus 1.4.20262.4.2026 10:15:14 EEST | Tiedote
Kallaveden vedenpinta asteikolla on N2000+ 82,07. Taso on 15 cm yli ajankohdan pitkäaikaiskeskiarvon. Pelkästään vedenkorkeustilastoa tuijottamalla voisi perustellusti todeta vedenpintojen olevan korkealla. Tosiasiassa tilanne on kuivuuden ja matalien pinnankorkeuksien suuntaan huolestuttava. Lunta oli kuluneena talvena vähän ja maastossa ei enää ole sulamatonta lunta, joka muodostaisi virtaamaa huhtikuussa. Virtaamahuiput ovat lähellä vesistöalueidemme pohjoisillakin latvavesillä. Kaikki isäjuoksutukset ovat kiinni. Iisalmen reitillä säännöstellyissä Kiuruvedessä, Porovedessä ja Onkivedessä on käsillä ennältysalhainen tulvahuippu. Patojen avaukset ovat pieniä ja vedenpinnat kesäkorkeuksissa. Ilman sateita ei ole tulossa tulvahuippuja. Nilsiän reitillä ja Juojärvessä on niin ikään odotettavissa kuiva kevät. Syvärin säännöstelylupaan on haettu poikkeuslupa, että pintaa ei tarvitse enää alentaa, jotta alkukesän vedenkorkeus saadaan lähemmäs tavanomaista tasoa. Varkauden alapuolella Hauki
Understöd kan sökas för hantering av skadliga ämnen i stadsvatten1.4.2026 08:55:28 EEST | Pressmeddelande
Livskraftscentralen i Östra Finland öppnar ansökan för projekt för hantering och minskning av skadliga ämnen i stadsvatten. Sammanlagt cirka 1 miljon euro i understöd kan sökas nationellt. Ansökningstiden är 1.4.–15.6.2026 och understöd kan sökas av kommuner, samkommuner och bolag som ägs av dem, andra kommunägda aktörer, föreningar, företag och andra sammanslutningar. Understöd kan inte beviljas privatpersoner eller statliga ämbetsverk eller inrättningar.
Valkeakosken voimalaitoksen juoksutusta rajoitetaan 31.3 alkaen (Pirkanmaa)31.3.2026 08:56:16 EEST | Tiedote
UPM-Kymmene Oyj ja Lounais-Suomen elinvoimakeskus ovat sopineet Valkeakosken voimalaitoksen juoksutuksen rajoittamisesta 31.3. alkaen Mallasveden, Längelmäveden, Hauhon reitin ja näihin liittyvien järvien vedenkorkeuksien liiallisen alenemisen estämiseksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme