Vasemmistoliitolta välikysymys köyhyydestä ja elinkustannusten kasvusta Orpon ja Purran hallitukselle
31.3.2026 10:00:39 EEST | Vasemmistoliitto | Tiedote
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä aikoo jättää Orpon ja Purran hallitukselle välikysymyksen syvenevästä köyhyyskriisistä ja elinkustannusten kasvusta.
– Sosten tuoreen raportin mukaan jo lähes miljoona suomalaista on köyhyys- ja syrjäytymisriskissä. Köyhyyskriisiä ovat syventäneet erityisesti oikeistohallituksen syvät leikkaukset sosiaaliturvaan, vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela sanoo.
Koskela huomauttaa, että Orpon ja Purran Suomessa talous ei kasva, mutta työttömyys ja asunnottomuus kyllä kasvavat, ja samalla leipäjonot pitenevät. Arvioiden mukaan yli 30 000 lasta on putoamassa köyhyyteen.
– Orpon ja Purran hallitukselta on jäämässä todella synkkä pahoinvoinnin ja syrjäytymisen perintö, siksi vaadimme hallitusta joko toimimaan nyt köyhyyskriisin lievittämiseksi, tai antamaan tilaa toimintakykyisemmille voimille, Koskela sanoo.
Vihreä eduskuntaryhmä liittyy mukaan vasemmistoliiton välikysymykseen. SDP on mukana välikysymysvalmisteluissa, mutta tekee lopullisen ratkaisun välikysymykseen yhtymisestä kun teksti on valmistunut. Vasemmistoliitto on kutsunut myös muut opposition eduskuntaryhmät mukaan osallistumaan välikysymykseen.
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen muistuttaa, että oikeistohallitus on leikkausten lisäksi myös systemaattisesti heikentänyt työntekijöiden asemaa, minkä johdosta työelämän epävarmuus ja työssäkäyvien köyhyys lisääntyvät.
– Trumpin aggressiivinen ulkopolitiikka uhkaa nostaa suomalaisten elinkustannuksia merkittävästi. Elinkustannuksien nousu osuu erityisen rajusti niihin pienituloisiin, joihin myös hallituksen leikkaukset ovat kohdistuneet. Tässä tilanteessa hallituksen on oltava valmis tukemaan erityisesti pienituloisia suomalaisia, Pekonen sanoo.
Pekosen mielestä oikeistohallituksen veropolitiikka on ollut syvästi epäoikeudenmukaista.
– Suurimmat veronalennukset on kohdistettu suurituloisille samalla kun monien tavallisten työntekijöiden verotus on jopa kiristynyt kuluvana vuonna. Ensi vuonna hallitus on käyttämässä lähes miljardin tehottomaan yhteisöveronalennukseen. Nyt olisi aika harkita veroalen perumista ja tukitoimia suomalaisille, joiden elämisen edellytyksiä hintojen nousu uhkaa, Pekonen sanoi.
Välikysymykseen osallistuvat puolueet jättävät välikysymyksen pääsiäisen jälkeisellä viikolla.
Yhteyshenkilöt
Aino-Kaisa Pekonenkansanedustaja, vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja
Puh:050 512 0119aino-kaisa.pekonen@eduskunta.fiMinja Koskelakansanedustaja, vasemmistoliiton puheenjohtaja
Puh:050 549 9632minja.koskela@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vasemmistoliitto
Minja Koskela: Suomen asevelvollisuusarmeijan kustannusten huomioiminen Natossa ei ole “kikkailua” vaan kovaa turvallisuutta9.4.2026 12:57:53 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton puheenjohtajan Minja Koskelan mielestä Suomen asevelvollisuusarmeijan kustannukset pitäisi laskea mukaan Naton puolustusmenoihin. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla esitti jo vuonna 2021 raportissaan, että asevelvollisuuden kustannukset olisi perusteltua ottaa huomioon, kun verrataan maanpuolustukseen käytettyjä resursseja eri maiden kesken. Natossa näin ei kuitenkaan tehdä.
Timo Furuholm: Asevientiä koskeva valvonta on ulotettava myös aseiden tuontiin8.4.2026 14:13:40 EEST | Tiedote
Puolustusvaliokunta sai tänään valmiiksi mietintönsä kansalaisaloitteesta koskien puolustushankintojen sääntelyä. Puolustusvaliokunta ei ollut aloitteen kannalla. Vasemmistoliiton kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan jäsen Timo Furuholm tukee kansalaisaloitetta ja jätti mietintöön vastalauseen. Vasemmistoliiton mielestä ulkopoliittisen- ja ihmisoikeusarvioinnin sekä humanitaarisen oikeuden tavoitteiden huomioimisen tulisi olla osa kaikkea asekauppaa, ei vain asevientiä.
Pekonen ja Koskela: Hallituksen aika korjata epäonnistuneen talouspolitiikkansa linjaa8.4.2026 11:02:59 EEST | Tiedote
Vasemmistoliitto, SDP ja vihreät jättivät tänään eduskunnassa välikysymyksen syvenevästä köyhyyskriisistä ja elinkustannusten kasvusta. Kyseessä on ensimmäinen vasemmistoliiton alulle panema välikysymys tällä hallituskaudella.
Pia Lohikoski: Kansallisarkiston supistukset uhkaavat historiantutkimuksen edellytyksiä koko maassa2.4.2026 13:00:54 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan jäsen Pia Lohikoski vaatii kirjallisessa kysymyksessään tiede- ja kulttuuriministeriltä toimia suomalaisen historiantutkimuksen laadun turvaamiseksi.
Mai Kivelä: Maa- ja metsätalousministeriö on kertaheitolla romuttamassa pohjoisten havumetsien suojelun27.3.2026 13:24:52 EET | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja Mai Kivelä jätti ympäristöministerille kirjallisen kysymyksen koskien maa- ja metsätalousministeriön esitystä boreaalisten luonnonmetsien määritelmän muuttamiseksi. Määritelmämuutoksen myötä suojeltavien boreaalisten luonnonmetsien määrä putoaisi jopa 65 prosentilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme