Ajoreitti suljettu vanhan keskussairaalan alueella – aiemmassa tiedotteessa virhe päivämäärässä
1.4.2026 09:55:46 EEST | Oma Häme | Uutinen
Sulkeminen vaikuttaa alueella liikkumiseen. Pyydämme alueella liikkuvia huomioimaan muuttuneet liikennejärjestelyt, seuraamaan opasteita ja varautumaan kiertoreitteihin.
Pahoittelemme virheestä mahdollisesti aiheutunutta haittaa.

Aiemmin julkaistussa tiedotteessa oli virhe ajoreitin sulkemisen päivämäärässä. Ajoreitti Parantolankadulta toukokuussa avattavalle Parantolankadun sosiaali- ja terveysasemalle (kuvassa E5-rakennus) suljettiin eilen 31.3.2026 klo 14. Omalla autolla E5-rakennukseen saapuvat ohjataan kulkemaan Marssitien kautta.
Sulkeminen vaikuttaa alueella liikkumiseen. Pyydämme alueella liikkuvia huomioimaan muuttuneet liikennejärjestelyt, seuraamaan opasteita ja varautumaan kiertoreitteihin.
Pahoittelemme virheestä mahdollisesti aiheutunutta haittaa.
Vanhan keskussairaalan pysäköintipaikat ovat yhä käytössä – pysäköinti muuttui maksulliseksi 1.4. alkaen
Parantolankadun varressa ovat edelleen käytössä vanhan keskussairaalan pysäköintipaikat, joista pääsee kävellen (sininen katkoviiva kuvassa) toukokuussa avattavalle sote-asemalle.
Huomioithan, että pysäköinti muuttui maksulliseksi vanhan keskussairaalan alueilla 1.4. alkaen. Pysäköinti on maksullista joka päivä klo 8–20, myös viikonloppuisin. Yöaikaan klo 20–08 pysäköinti on maksutonta. Ensimmäiset 30 minuuttia ovat maksuttomia, minkä jälkeen pysäköinnin hinta on 1,50 euroa alkavalta tunnilta. Vuorokausimaksu on enintään 9 euroa.
Ilmaisia pysäköintipaikkoja on toukokuussa avattavan Parantolankadun sosiaali- ja terveysaseman läheisyydessä (katso kartta). Uusi sote-asema toimii vanhan keskussairaalan päivystyksen rakennuksessa. Sen läheisyydessä sijaitsee maksuton pysäköintialue, jossa asiakaspaikoilla on kolmen tunnin aikarajoitus.
Lue aikaisemmin julkaistu tiedote tästä: Asiakaspysäköinti muuttuu maksulliseksi 1. huhtikuuta vanhan keskussairaalan alueella Hämeenlinnassa
Yhteyshenkilöt
Tanja Kaarnaprojektijohtaja
Puh:044 791 4727tanja.kaarna@omahame.fiKuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oma Häme
Kanta-Hämeen hyvinvointialue ohjaa käytöstä poistuvia sairaalakalusteita omaan käyttöön ja lahjoituksiin9.4.2026 08:43:19 EEST | Tiedote
Hyväkuntoiset sairaalakalusteet ja -laitteet saavat Kanta-Hämeessä uuden elämän. Poistuva irtaimisto ohjataan suunnitelmallisesti uudelleenkäyttöön omiin yksiköihin, lahjoituksiin ja myöhemmin myös myyntiin – sinne, missä niille on vielä todellista tarvetta.
Nuorisovaltuustoon haetaan lisää jäseniä – hae mukaan vaikuttamaan!9.4.2026 08:42:36 EEST | Uutinen
Oma Hämeen nuorisovaltuusto etsii vahvistusta riveiinsä ja avaa haettavaksi vapaat paikat kaudelle 2026–2029. Tällä hetkellä nuorisovaltuustossa on 22 jäsentä kuntien nimeäminä edustajina, kaksi nuorta jokaisesta Kanta-Hämeen kunnasta. Nyt kokoonpanoa täydennetään uusilla innokkailla vaikuttajilla, jotka eivät vielä ole mukana kuntien nuorisovaltuustoissa. Haku on avoinna 26. huhtikuuta saakka, ja mukaan voidaan valita enintään neljä uutta jäsentä. Nuorisovaltuusto päätti haun avaamisesta kokouksessaan 1. huhtikuuta. Hyvinvointialueella kuuluu olla kolme lakisääteistä vaikuttamistoimielintä: vanhus- ja vammaisneuvostost sekä nuorisovaltuusto. Ne edistävät demokratiaa ja myös niiden asukkaiden osallisuutta ja kuulemista, jotka muutoin voisivat tulla heikosti kuulluksi ja huomioiduiksi. Nuorisovaltuuston kautta nuoret pääset vaikuttamaan hyvinvointialueen asioihin, tuomaan esiin nuorten näkemyksiä ja kehittämään palveluja paremmiksi. – Nyt on loistava mahdollisuus tulla mukaan vaikuttama
Blogi: Hyvinvointialueet tarvitsevat talouden ennustettavuutta8.4.2026 11:51:43 EEST | Artikkeli
Kanta-Hämeen hyvinvointialueen rahoitus- ja investointijohtaja Petrus Kukkonen kirjoittaa blogitekstissään hyvinvointialueiden rahoituksen ennustettavuudesta.
Ikäihmisten asumispalveluiden yhteistoimintaneuvottelut saatiin päätökseen2.4.2026 14:41:29 EEST | Uutinen
Neuvottelujen tavoitteena oli olemassa olevan työvoiman uudelleenjärjestely.
Oma Hämeen tukipalvelut Oy:n muutosneuvottelut päättyneet2.4.2026 12:22:05 EEST | Uutinen
Neuvotteluiden toimenpiteet kohdistuvat yhteensä kymmeneen henkilöön, joille kaikille voidaan tarjota uutta työtehtävää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
