Sähköpotkulautakausi alkaa Vaasassa 5.4. – uudet ehdot ensimmäistä kertaa käytössä
2.4.2026 14:35:31 EEST | Vaasan kaupunki - Vasa stad | Tiedote
Sähköpotkulautakausi on alkamassa, ja laudat tulevat käyttöön 5.4.2026 alkaen. Tuleva kausi on ensimmäinen, jolloin sähköpotkulautojen vuokraustoiminta perustuu kaupungin myöntämään mikroliikennelupaan ja uusiin lupaehtoihin. Suurimmat muutokset koskevat pysäköintiä ja ne tulevat voimaan kesäkuussa.

Vaasassa kaksi operaattoria on saanut mikroliikenneluvan kaudelle 2026. Tulevalla kaudella käytössä on Dottin ja Ryden sähköpotkulautoja.
Kaupunki määrittelee sähköpotkulautojen käyttökauden luvan puitteissa. Vuokraustoiminta on sallittua pääsääntöisesti 20.4.–31.10., mutta ajankohta voi joustaa enintään 15 päivää kumpaankin suuntaan. Tänä keväänä sääolosuhteet mahdollistavat käyttöönoton aikaisemmin.
Pysäköinti merkityille paikoille, uutuutena latausasemat
Yksi merkittävimmistä muutoksista on siirtyminen niin sanottuun pakotettuun pysäköintiin. Jatkossa sähköpotkulautoja saa pysäköidä keskustassa, Vöyrinkaupungilla ja Palosaarella vain erikseen merkityille paikoille. Pysäköintipaikat merkitään maastoon maalauksin ja liikennemerkein, ja osaan paikoista tulee myös latausasemia. Latausasemien käyttöä suositellaan, sillä huoltoliikenne vähenee, kun operaattoreiden ei tarvitse käydä vaihtamassa akkuja.
Pakotettu pysäköinti otetaan käyttöön, kun pysäköintipaikat on merkitty maastoon arviolta kesäkuun puoleen väliin mennessä. Pakotetun pysäköinnin alueella operaattorit ohjaavat pysäköintiä myös geoaitauksella. Jos sähköpotkulauta pysäköidään muualle ja kaupunki joutuu siirtämään sen, siirrosta aiheutuu kustannus operaattorille, joka voi periä maksun laudan käyttäjältä.
Keväällä sähköpotkulautojen pysäköintiä voidaan rajoittaa katujen hiekanpoiston aikana. Operaattorit sulkevat pysäköinnin väliaikaisesti alueilla, joilla hiekkaa poistetaan.
Sähköpotkulautojen enimmäisnopeus on jatkossa normaalisti 20 km/h ja yöaikaan 15 km/h.
Tavoitteena turvallisempi sähköpotkulautailu
Uudet ehdot tulivat voimaan vuoden alussa, ja niiden tavoitteena on parantaa sähköpotkulautailun turvallisuutta sekä vähentää vahingoista aiheutuvia kustannuksia ja terveydenhuollon kuormitusta. Lisäksi pysäköintiä koskevilla ehdoilla pyritään varmistamaan esteetön liikkuminen kaupunkiympäristössä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Siri GröndahlKuntatekniikka / Yksikön päällikkö
Puh:+358405636635siri.grondahl@vaasa.fiLinkit
Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Glädje och upplevelser genom konst: anmälan till grundläggande konstundervisning börjar!9.4.2026 16:01:00 EEST | Pressmeddelande
Vasa stad erbjuder grundläggande konstundervisning inom sju olika konstarter: musik, dans, bildkonst, slöjd, teaterkonst, cirkus och mediakonst. Anmälningstiden till den grundläggande konstundervisningen är 16.4–15.5. Undervisningen ordnas av Kuula-institutet samt medborgarinstitutet Alma och dess enhet TaiKon.
Taideharrastuksesta iloa ja elämyksiä: ilmoittautuminen taiteen perusopetukseen alkaa!9.4.2026 16:00:00 EEST | Tiedote
Vaasan kaupunki tarjoaa taiteen perusopetusta seitsemässä eri taidelajissa: musiikki, tanssi, kuvataide, käsityö, teatteritaide, sirkus ja mediataide. Taiteen perusopetuksen ilmoittautumisaika on 16.4.–15.5. Opetusta järjestävät Kuula-opisto sekä kansalaisopisto Alma ja sen osana toimiva TaiKon.
Vinterbadplatsen i Inre hamnen är öppen till och med 26.49.4.2026 13:01:00 EEST | Pressmeddelande
Badsäsongen vid Vasas vinterbadplats i Inre hamnen avslutas i slutet av april. Vinterbadplatsen är öppen sista dagen söndag 26.4.
Sisäsataman avantouintipaikka on auki 26.4. saakka9.4.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Uintikausi Vaasan Sisäsataman avantouintipaikalla päättyy huhtikuun lopussa. Talviuintipaikka on viimeistä päivää auki sunnuntaina 26.4.
Vasa har inget råttproblem, men föreställningarna lever vidare9.4.2026 10:36:40 EEST | Pressmeddelande
Under pågående år har Vasabor aktivt anmält råttobservationer. Enligt Vasa stads experter avviker situationen dock inte från råttornas och människornas normala samlevnad. Invånarna påminns om att se till att det inte finns föda som är lättillgänglig för råttor.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme