Kokoomuksen Sammallahti: Hallitus nopeuttaa maanpuolustukselle tärkeiden investointien toteutusta
8.4.2026 09:00:48 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote
Ympäristövaliokunta hyväksyi tiistaina 7.4. mietinnön hallituksen esityksestä, joka mahdollistaa nopeutetun lupaprosessin maanpuolustukselle tärkeiden tuotantolaitosten osalta.

Kokoomuksen kansanedustaja ja ympäristövaliokunnan valiokuntavastaava Tere Sammallahti näkee lakimuutokset keskeisenä keinona parantaa Suomen varautumista ja kriisivalmiutta.
”Suomen turvallisuusympäristö on muuttunut nopeasti, ja meidän on kyettävä vastaamaan tähän kehitykseen myös lainsäädännön tasolla. Nyt valiokunnassa hyväksytty lakipaketti mahdollistaa maanpuolustuksen kannalta kriittisten tuotantolaitosten rakentamisen ja käyttöönoton entistä sujuvammin”, Sammallahti aloittaa.
Lakimuutoksen myötä maanpuolustukselle tärkeiksi määritellyt tuotantolaitokset voivat saada etusijan lupakäsittelyssä. Lisäksi ne voidaan sijoittaa tietyin edellytyksin erillisen sijoittamisluvan perusteella ilman asemakaavaa tai yleiskaavaa.
”Kyse on tarkasti rajatusta lupaprosessin sujuvoittamisesta, jota voidaan soveltaa vain sellaisiin hankkeisiin, joilla on puolustusministeriön lausunnon perusteella olennainen merkitys maanpuolustukselle. Turvallisuus- tai ympäristövaatimuksiin ei olla tekemässä muutoksia. On kriittistä, että tällaiset hankkeet saadaan suunnittelupöydältä toteutukseen mahdollisimman nopeasti – tietysti samalla huolehtien hankkeiden turvallisuudesta”, Sammallahti jatkaa.
Ympäristövaliokunta teki eräitä täsmennyksiä hallituksen esitykseen muun muassa tarkentamalla valitusoikeutta.
”Valitusoikeuden tarkemmalla kohdistamisella pyritään ennaltaehkäisemään tilannetta, jossa maamme turvallisuudelle kriittistä hanketta voitaisiin tahallaan hidastaa tarpeettomilla valituksilla. Toteutettavan hankkeen lähialueella asuvilla ja niillä, joiden oikeuteen tai etuun hanke vaikuttaisi, olisi edelleen tavanomainen valitusoikeus. Näin kuuluu ollakin. Lisäksi valiokunta päätti, että mahdolliset valitukset tulee käsitellä kiireellisinä”, Sammallahti päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tere SammallahtiKansanedustaja
Uudenmaan vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Päivärinta tyrmää SDP:n Kiurun syytökset ostovoiman katoamisesta9.4.2026 17:01:30 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Susanne Päivärinta tyrmää SDP:n Krista Kiurun syytöksen siitä, että hallitus olisi kadottanut suomalaisten ostovoiman. Päivärinnan mukaan tosiasiat kertovat päinvastaista: palkansaajien ostovoima on vahvistunut nopeasti, naisten reaalipalkat ovat ennätystasolla ja suomalaisten säästöt ovat kasvaneet Orpon hallituksen aikana. Hänen mukaansa juuri SDP:n omalla hallituskaudella ostovoima romahti.
Kokoomuksen Castrén: Yhteiskunnan tuki kuuluu sitä tarvitseville – hallitus puuttuu sosiaaliturvan väärinkäytöksiin9.4.2026 15:22:33 EEST | Tiedote
Hallitus esittää uusia keinoja sosiaaliturvan väärinkäytösten kitkemiseksi. Muutoksilla pyritään ehkäisemään tahallista huijaamista, vähentämään virheellisiä maksuja ja parantamaan Kelan tiedonvaihtoa. Kokoomuksen kansanedustaja Maaret Castrénin mukaan kyse on siitä, että yhteiskunnan tuki kuuluu ihmisille, jotka sitä aidosti tarvitsevat.
Kokoomuksen Partanen ja Kaunisto: Luottaako SDP enää yhteenkään asiantuntijaan?8.4.2026 13:09:38 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustajien mukaan SDP on toistuvasti asettunut vastustamaan tai vähättelemään juuri niiden asiantuntijoiden arvioita, joiden tehtävä on tuottaa riippumatonta tietoa päätöksenteon tueksi.
Kokoomuksen Sarkomaa ja Laiho: Keskustan ehdotus kasvattaisi terveyseroja ja kustannuksia2.4.2026 13:17:28 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustajat, valtiovarainvaliokunnan jäsen Sari Sarkomaa ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja Mia Laiho pitävät keskustan kansanedustaja Markus Lohen ehdotusta (HS 29.3.) aikuisten suun terveydenhuollon siirtämisestä pois julkisen palvelun piiristä suomalaisen terveyspolitiikan tavoitteiden vastaisena.
Kokoomuksen Lahdenperä: Paikallisia tuotteita pitää voida ostaa suoraan tekijältä1.4.2026 14:23:24 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Milla Lahdenperä pitää hallituksen esitystä alkoholilain muuttamisesta tärkeänä uudistuksena erityisesti Varsinais-Suomen kaltaisille alueille, joissa paikallinen tuotanto, ruokakulttuuri ja matkailu kulkevat vahvasti käsi kädessä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme