Helsingin kaupunginkirjaston ja Finlandia Kirjan yhteistyö pidentää kirjojen elinkaarta
9.4.2026 09:45:10 EEST | Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala | Tiedote
Helsingin kaupunginkirjasto ja antikvariaattikirjakauppa Finlandia Kirja Oy ovat aloittaneet yhteistyön kirjaston poistokirjojen kierrättämiseksi entistä tehokkaammin. Uusi toimintamalli pidentää kirjojen elinkaarta ja vähentää energiajätteeksi päätyvien kirjojen määrää.

Kirjaston kokoelmaa uudistetaan jatkuvasti ja hyllytilan rajallisuuden vuoksi vanhaa aineistoa on poistettava uusien hankintojen tieltä. Helsingin kaupunginkirjastossa poistetaan vuosittain suurin piirtein sama määrä kirjoja kuin uusia hankitaan. Esimerkiksi vuonna 2025 poistettiin noin 150 000 nidettä.
”Osa poistokirjoista myydään kirjaston omissa poistomyynneissä tai lahjoitetaan esimerkiksi päiväkoteihin, kouluihin ja vankiloihin. Emme kuitenkaan ole löytäneet kaikille poistokirjoille uutta käyttöä ja aiemmin suuri osa niistä on päätynyt energiajätteeksi. Nyt yhteistyön ansiosta kokoelmasta poistetut kirjat saadaan aiempaa paremmin uudelleenkäyttöön”, kertoo kirjaston osto- ja logistiikkayksikön päällikkö Kirsi Salminen.
Poistokirjat jatkavat matkaa uusille lukijoille tai kierrätysmateriaaliksi
Yhteistyön myötä Finlandia Kirja noutaa ne poistokirjat, joita ei voida hyödyntää kirjaston omassa toiminnassa tai poistomyynneissä. Hyväkuntoiset kirjat Finlandia Kirja myy verkkokaupassaan tai lahjoittaa eteenpäin. Huonokuntoiset kirjat kierrätetään tehokkaasti ja suurin osa niiden paperista hyödynnetään kotimaisen eristevillan tuotannossa. Myös kansimateriaalille kehitellään uusia käyttötarkoituksia.
”Tavoitteenamme on ohjata mahdollisimman moni kirja uudelleen lukukäyttöön ja kierrättää loput vastuullisesti. Noin 90 % kirjoista sisältää kuitupitoista paperia, joka soveltuu eristevillan tuotantoon. Villan elinkaari on useita kymmeniä vuosia, jolloin kirjapaperiin sitoutunut hiili pysyy edelleen pois ilmakehästä. Myös loput 10 % voidaan hyödyntää uusiopaperin valmistuksessa”, sanoo Finlandia Kirjan toimitusjohtaja Matti Pietilä.
Poistokirjayhteistyö on osa kirjaston ympäristöohjelmaa, joka asettaa kunnianhimoisia tavoitteita kirjaston ympäristötyölle. Tavoitteena on pienentää toiminnan ympäristövaikutuksia ja lisätä materiaalien vastuullista käyttöä.
Viikko 17 kutsuu kaupunkilaiset mukaan ympäristötekoihin
Kirjasto edistää kestävää kehitystä myös tarjoamalla kaupunkilaisille mahdollisuuksia osallistua ympäristötoimintaan. Huhtikuussa kirjastoissa vietetään Viikko 17 -nimistä teemaviikkoa, joka nostaa esiin YK:n kestävän kehityksen tavoitteita ja kannustaa ihmisiä arjen kestäviin valintoihin.
Viikolla 17 eli 20.–26.4. Helsingin kirjastot täyttyvät ympäristöaiheisista tapahtumista ja toiminnasta. Luvassa on mm. keskusteluja vaatteiden kestävyydestä ja Itämerestä, taimivaihtareita, metsäsatutunteja sekä monenlaisia korjaustyöpajoja vaatteiden paikkaamisesta polkupyörähuoltoon. Tapahtumat on koottu osoitteeseen tapahtumat.hel.fi/viikko17.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kirsi SalminenOsto- ja logistiikkayksikön päällikkö
Helsingin kaupunginkirjasto
Soila LeppäkangasViestintäsuunnittelija
Helsingin kaupunki, kulttuuri ja vapaa-aika
Kuvat
Linkit
* * *
Helsingin kaupunginkirjasto on Suomen suurin yleinen kirjasto. 38 kirjastoa, 5 palvelukeskuskirjastoa ja 2 kirjastoautoa tarjoavat tietoa, tarinoita, tapahtumia ja tiloja kaupunkilaisten käyttöön.
Helmet on pääkaupunkiseudun kaupunginkirjastojen kirjastoverkko. Siihen kuuluvat Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupunginkirjastot.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Samarbete mellan Helsingfors stadsbibliotek och Finlandia Kirja förlänger böckernas livslängd9.4.2026 09:44:13 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors stadsbibliotek och antikvariatet Finlandia Kirja Oy har inlett ett samarbete för att återvinna bibliotekets avskrivna böcker mer effektivt. Den nya verksamhetsmodellen förlänger böckernas livslängd och minskar antalet böcker som blir energiavfall.
Ennakkotiedote: Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 9.4.20262.4.2026 16:14:24 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta kokoontuu torstaina 9.4.2026. Kokouksessa käsitellään muun muassa maa-alueiden vuokraamista, valtuustoaloitteita sekä kulttuurin ja vapaa-ajan palveluihin liittyviä selvityksiä ja lausuntoja.
Idrottsunderstöden förnyas från och med 202731.3.2026 18:55:00 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors stads understöd för idrott förnyas från och med den 1 januari 2027. Idrottssektionen beslutade vid sitt möte den 31 mars 2026 om ett nytt allmänt understöd för idrott som ersätter de nuvarande understöden för verksamhet och lokalanvändning och som i högre grad följer stadsstrategin. Avsikten har varit att ändra understödet så att det svarar mot kraven i dagens verksamhetsmiljö.
Liikunnan avustukset uudistuvat vuodesta 2027 alkaen31.3.2026 18:55:00 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin liikunnan avustukset uudistuvat 1.1.2027 alkaen. Liikuntajaosto päätti kokouksessaan 31.3.2026 uudesta liikunnan yleisavustuksesta, joka korvaa nykyiset toiminnan ja tilankäytön avustukset ja joka kohdennetaan vahvemmin kaupunkistrategian mukaisesti. Uudistuksen myötä avustaminen vastaa nykyisen toimintaympäristön vaatimuksia.
Liikuntajaoston kokouksen päätöstiedote 31.3.2026: Jaosto päätti uudesta yleisavustuksesta31.3.2026 18:34:13 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaoston kokouksen 31.3.2026 päätöstiedote on julkaistu. Jaosto päätti liikunnan uudesta yleisavustuksesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

