Tieluiskan liikevaihto kasvoi 22,3 prosenttia – pääurakoitsijarooli vauhditti kasvua
9.4.2026 08:00:00 EEST | Tieluiska Oy | Tiedote
Suomalaisen infrarakentajan Tieluiska Oy:n liikevaihto kasvoi 22,3 prosenttia 65,6 miljoonaan euroon vuonna 2025. Kasvu perustuu isompiin hankkeisiin ja laajempaan rooliin projektien toteutuksessa.

Infrarakentamisen osuus liikevaihdosta oli noin 50 miljoonaa euroa. Loput liikevaihdosta muodostuivat kasvualustaliiketoiminnasta sekä työkoneiden myynnistä. Liikevoitto kasvoi 73 prosenttia 5,3 miljoonaan euroon.
“Kasvumme perustuu pitkäjänteiseen kehitykseen. Vuonna 2018 tehty päätös siirtyä aliurakoitsijasta pääurakoitsijaksi on kasvattanut hankkeiden kokoa ja lisännyt vastuuta. Samalla olemme kehittäneet projektinhallintaa ja vahvistaneet organisaatiota”, toimitusjohtaja Markku Hurskainen kertoo.
Hurskaisen mukaan kasvu nojaa osaavaan henkilöstöön.
“Osaavien ammattilaisten saatavuus on koko infra-alalla keskeinen pullonkaula. Olemme panostaneet rekrytointiin ja henkilöstön sitouttamiseen, jotta pystymme vastaamaan kasvavaan kysyntään. Tämä mahdollistaa entistä laajempien ja teknisesti haastavampien hankkeiden toteuttamisen.”
Vuoden 2025 keskeiset hankkeet tukevat kehitystä. Infrarakentamisen toimialajohtaja Jere Kuuras nostaa esiin Itäbaanan pyöräväylän Kulosaaresta Herttoniemeen, Strömbergin puiston Pitäjänmäellä ja Tapiolan urheilupuiston Espoossa sekä Jokikylän alueen Riihimäellä, jossa toteutettiin joenuoman siirto.
“Toteutamme kohteita, joissa tavanomainen ratkaisu ei riitä. Yhdistämme teknisen osaamisen ja sujuvan projektinhallinnan, mikä näkyy laadussa, aikatauluissa ja kannattavuudessa”, Kuuras sanoo.
Infrarakentamisen positiiviset näkymät tukevat Tieluiskan kehitystä.
“Kunnat investoivat suunnitelmallisesti asuin- ja elinympäristöihin. Suuret hankkeet toimivat ajureina ja synnyttävät ympärilleen lisää projekteja. Näemme hyvän mahdollisuuden jatkaa kasvua ja vahvistaa asemaamme”, toimitusjohtaja Hurskainen toteaa.
Lisätietoja
Markku Hurskainen, toimitusjohtaja, markku.hurskainen@tieluiska.fi, 040 716 9717
Jere Kuuras, toimialajohtaja, infrarakentaminen, jere.kuuras@tieluiska.fi, 0405360741
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Johanna Pöystimarkkinointi ja viestintä
Puh:+358 40 748 3211johanna.poysti@tieluiska.fiKuvat
Linkit
Tieluiska Oy on suomalainen, vuonna 1974 perustettu yksityisomisteinen infrarakentamisen vahva osaaja. Tieluiskan palveluihin kuuluvat infrastruktuurin rakentamiseen liittyvät maa- ja pohjarakentamisen hankkeet sekä ympäristörakentamisen kokonaisuudet. Lisäksi yhtiö valmistaa ja toimittaa kasvualustoja viherrakentamiseen.
Yhtiön liiketoimintaan sisältyvät myös kone- ja varaosamyynti sekä teollisuuden eri käyttötarkoituksiin suunniteltujen työkoneiden maahantuonti. Tieluiska työllistää noin 140 maa- ja ympäristörakentamisen ammattilaista.
www.tieluiska.fi
Tieluiska Oy is a Finnish, privately owned infrastructure construction company founded in 1974, with strong expertise in the field. Tieluiska’s services include earthworks and foundation engineering projects related to infrastructure construction, as well as environmental construction projects. In addition, the company manufactures and supplies growing media for landscaping.
The company’s operations also include the sale of machinery and spare parts, as well as the import of work machines designed for various industrial applications. Tieluiska employs approximately 140 professionals in earthworks and environmental construction.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tieluiska Oy
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

